Miehet
Porvoon Butchers on perustettu 1986. Ensimmäisen kerran Butchers esiintyi Vaahteraliigassa jo vuonna 1989, jolloin nousu ylimmälle sarjatasolle jäi kuitenkin vain yhden kauden mittaiseksi. Vuodesta 1991 lähtien Porvoo on pelannut lajinsa ylimmällä tasolla lähes yhtäjaksoisesti. Poikkeuksen tekevät vuosi 2000, jolloin seura piti välivuoden miesten tasolla, sekä vuotta 2001 jolloin Butchers voitti 1-divisioonan ylivoimaisesti. Näin Butchers jälleen lunasti paikkansa lajin pääsarjassa.Vuonna 2002 Butchers sijoittui viidenneksi ja vuonna 2003, riemukkaasti pronssille. Vuonna 2004 jäätiin mitalien ulkopuolelle kirvelevästi neljänneksi, mutta kaudella 2005 kova työnteko toi sen parhaimman tuloksen. Butchers voitti ensimmäistä kertaa Vaahteraliigan ja toi Vaahteramaljan Porvooseen.
.
Lisää tietoa seuran sijoituksista ja tuloksista löytyy osiosta historiaa.
Vaahteraliigassa Butchers on voittanut SM-kultaa vuonna 2005, 2006, 2007, 2008, 2009 ja 2010 sekä SM-hopeaa 1997 ja SM-pronssia vuonna 1995 ja 2003.
















