3.Koska aloit pelaamaan jefua ja
miksi
Kavereiden yllyttämänä, puoli
joukkuetta oli jo tuttuja/kavereita niin oli helppo tulla vähän
"vanhemmalla" iällä mukaan. Päivääkään ei ole tarvinnut katua tätä
lajivalintaa, hienoja ihmisiä saanut tavata matkan varrella.
4.Miten treenaat off-season ja kauden aikana
Off-season aikana painopiste
keskittyy enemmän tuonne voiman puolelle, mutta mahdollisuuksien
mukaan kaikenlainen liikunta + pallopelit. Pelikauden aikana
viikossa tulee treenattua joukkeen kanssa 2 x 2h treenit + peli + 1
krt sali.
5.Sinut valittiin vuoden 08 jefupelaajaksi, olet siis tehnyt asioita oikein, mitkä luulet olevan vahvuutesi valintaan
Kyllähän
oma pelaaminen lähtee siitä että hyökkäyksen linja toimii ja
pelaa oikein, unohtamatta laitahyökkääjiä joka on iso asia
ainakin Porvoossa koska täällä hekin blokkaavat juoksupeleissä. Jos
joitain omia vahvuuksia pitää listata niin koko + voima + suunnanmuutokset
+ pelinlukeminen niin niistä tulee sellainen yhteensumma
jotka varmasti ovat edesauttaneet omassa kehityksessä ja valintoihin.
6.Olet myös pelannut MJ:ssa, mikä on
mielestäsi syy että Suomen taso on laskenut kulta-ajoista
Kulta-aikoina en ole itse pelannut, mutta
mielestäni Suomen jefu maajoukkueesta saataisiin varsin
kilpailukykyinen jos kaikki lajin parhaat ilmaantuisivat
maajoukkueleireille. Lisäksi mielestäni omistautuminen lajille on
mennyt huonompaan suuntaan, tarkoitan tällä omaa treenaamista seuran
treenien ulkopuolella, niin pelikauden kuin off-seasonin aikana. On
myös tunne että maajoukkueen asun pukemista päälle ei taideta enää
arvostaa, valitettavasti. Toivottavasti EM-kisat tuovat siihen
muutoksen. Lisäksi maajoukkueleireillä voisi panostaa enemmän
pelikirjaan ja sen sisäistämiseen että kaikki VARMASTI tietävät mitä
tehdä, koska treeniaika on rajallista. Kuin että pistetään pallo
jollekkin kainaloon joku puolustaja käy sen vetämässä levyksi nurmen
pintaan. On kuitenkin hyvä että niitäkin (taklaus tilanteita)
harjoitellaan ennen pelikautta, mutta pelikauden aikana/jälkeen jos
joku ei osaa tehdä taklausta tai ottaa taklausta vastaan niin herää
ainakin omassa päässä monta kysymystä.
7.Saavutit kaudella 08, vuoden jefu pelaaja, vaahteraliigan vuoden hyökkääjä sekä Allstar valinta, voiko tuosta enää parantaa eli mitä odotat kaudelta 09
Unohdit listasta vielä Vuoden etenijän
;) No jos ensi kaudella saisi vielä tuon listan lisäksi Eurobowl
voiton niin ei kai siitä enää voi parantaa. Kaudelta -09 odotan
paljon, niin itseltäni kuin joukkueelta. Jäi viime kaudesta tunne
että jäi aika paljonkin tekemättä, vaikka kultaa tulikin finaalissa.
98% juoksupeleistä kun juostiin diveä niin oli aika yksitoikkoinen
kausi itselleni. Ja niin se oli myös hyökkäyksen linjallekkin
harvinaisen tylsää, heittobloki - dive - heittobloki - dive - dive -
heittobloki jne. Ensi kesänä sitten vähän kikkaa enemmän
juoksupeleihin, pulleja, drawta, toss passii jne. Kyllä ne jätkät
mun heitot ottaa kiinni :)
8.Jefu on kuitenkin marginaali laji,mitä mieltä olet yleisesti jefun tilanteesta tällä hetkellä Suomessa
Taitaa Suomen jefu elää lähivuosina
pientä murrosvaihetta, vähän niin kuin työelämässäkin. Paljon
vanhoja kokeneita pelaajia on lopettamassa lähivuosina ja uusia
nuoria pitää ajaa sisään Vaahteraliigaan. Lajihan on kehittynyt
paljon siitä kun itse aloitin, on tullut PW-junnu sarja ja muutenkin
junioreihin lisää porukkaa. Lisäksi eri paikkakunnille on tullut
uusia joukkueita joka on hieno juttu.
9.Miten lähtisit markkinoimaan / hankkimaan lisää junnuja lajiin
Kouluihin sitä pitää mennä markkinoimaan
ja kosiskelee uusia pelaajia mukaan. Seurat voisivat järjestää
liikuntatunteja koulussa oppilaille pelaamalla lippupalloa tai jos
ihan varusteet saa jostain hankittua, niin ihan kamat päällä
sitten.
10. Sana on vapaa / aforismi
Sana vapaa: Kesää ja pelikautta odotellessa.
Aforismi: Kyllä skitsofrenia aina yksin olemisen voittaa.