|
BUTCHERS MIEHET
OTTELURAPORTIT
Täältä löytyvät
Buthersin edustusjoukkueen otteluraportit. Alla olevasta linkistä
pääset lukemaan myös kauden 2005 raportit.
Raportit tulevat näkyviin otteluiden jälkeen niin nopeasti kuin ne
saadaan valmiiksi.
VÄLIERÄ:
BUTCHERS-ROOSTERS 9.9.
TILASTOT
Viime vuotiseen tapaan
Vaahteraliigan välierissä kohtasivat Butchers ja Helsinki Roosters.
Lähtökohdat olivat selvät. Voitolla Vaahteramaljaan, häviöllä kausi
päättyisi. Butchers oli voittanut kauden molemmat aikaisemmat
kohtaamiset, mutta ne eivät playoffseissa enää paina. Nyt pelataan
ainoastaan ja vain voitosta, tuloksella ei olisi väliä.
Ensimmäinen neljännes: Ville Kurvisen suorittaman aloituspotkun
jälkeen Roosters hyökkääväksi joukkueeksi pelinrakentaja Allenin
toimiessa tällä kertaa potkun palauttajana. Rangaistuksen jälkeen
kuitenkin pallo Roostersin omalle 8 jaardin linjalle josta lähti
ensimmäinen yritys. Donald Allen oli kuitenkin kelpo vedossa ja veikin
palloa kahdella pitkällä (13 ja 36 jaardia) kannolla jo puolirajan
yli. Mourad Daifi kantoi palloa välissä 8 jaardin arvoisesti, kun
tämän jälkeen Allenin pitkä pommi löysi osoitteeseensa ja Henri
Myöhäsen koppaamalla pallolla 40 jaardin TD. Kari Hytösen potku hieman
epäonnistui, mutta meni haarukkaan ja tilanne 0-7 vieraille.
Palautusten erikoismies Pekka Piminäinen palautti palloa 28 jaardia
Butchersin 30 jaardin viivalle. Butchers hyökkäys aloitti vahvasti kun
hyökkäyksen linja heti alkuun raivasi tietä ja Nathan Connor kirmaisi
ensimmäisellä yrityksellä 40 jaardia. Toisella kannollaan Nathan vei
palloa 7 jaardia eteenpäin. Tämän jälkeen heitto epäonnistui ja sitten
palloa pompoteltiin, mutta se saatiin pidettyä Butchersilla.
Tilanteessa 4 ja 4 mentävää Roostersin 24 jaardin linjalla, yritti
Petrus Penkki edetä pallon kanssa uusiin yrityksiin, mutta ei päässyt
juurikaan eteenpäin ja Roostersista hyökkäävä joukkue.
Roosters hyökkäys ei omalla vuorollaan sitten edennytkään kun lähinnä
taaksepäin. Ensin Allenin rynnistystä olivat pysäyttämässä Pertti
Lautala ja Santtu Äyräväinen ja kerran Santtu Äyräväiselle merkattiin
10 jaardin säkki. Näin Roosters tyytyi lentopotkuun, joka
oikuttelevassa ilmassa lensi Roostersin 15 jaardin viivalta 46 jaardin
viivalle. Hyvistä kenttäasemista kentälle päässyt Butchers hyökkäys
etenikin uusiin yrityksiin, kun Nathan Connor kantoi jälleen palloa.
Jostain syystä ei alussa tuntunut heitot tarttuvan laitahyökkääjien
käsiin. Oikutteleva tuuli ja hyytävän kolea ilma eivät varmasti
tätäkään asiaa auttanut. Pallo jälleen Nathan Connorille joka
vastustamattomasti kantoi 33 jaardin juoksupelin pohjiin asti. Pelissä
oli kuitenkin Butchers rangaistus ja ennen aikainen ilakointi maalista
vaihtui pohdiskeluun 2 ja 18 tilanteessa Roostersin 25 jaardin
viivalla. Ensin epäonnistuneen heiton jälkeen se vihdoinkin tarttui
vastaanottajan käteen, joka tällä kertaa oli alun vahvasti polkenut
Connor. Palloa ei tällä kerralla aivan maaliin asti saatu, mutta uudet
yrityksen 3 jaardin päässä maaliviivasta. Pallo Nathanin kainaloon ja
3 jaardin TD oli tosiasia. Mikkosen potkulla tilanne tasoihin numeroin
7-7.
Aloituspotku leijaili Roosters palauttaja Myöhäselle joka kuitenkin
ojensi pallon Allenille, joka polkikin 33 jaardin palautuksen
Roostersin 38 jaardin viivalle. Ensimmäisellä yrityksellä Roosters sai
rangaistuksen laittomasta motionista ja sitä vietiin taaksepäin. Ensin
Allen eteni itse lyhyen pätkän ja sitten onnistui heitto Mourad
Daifille. Kolmannella yrityksellä Daifille heitetty pallo ei aivan
hyppysiin jäänyt, joten Roosters tyytyi jälleen lentopotkuun.
Pekka Piminäinen palautti palloa, mutta tällä kertaa vain 5 jaardia
kun kompastuu. Butchers hyökkäys tositoimiin omalta 30 jaardin
viivalta. Penkin heitto tavoittaa keskeltä raketin lailla kiitäneen
Ville Palikaisen, ensin 5 jaardin ja toisella kiinniotolla peräti 30
jaardin arvoisesti. Tämän jälkeen pallonkantyuvastuun otti Markus
Haverinen joka heti kättelyssä kiidätti palloa 31 jaardia. Näin
Butchers hyökkäys olikin jo vain 4 jaardin päässä Roosters
maalialueesta. Ensin yritettiin juosten, mutta ilman tulosta. Toisella
Roosters puolustus onnistui Penkin heiton väliin kurottamaan ja kolmas
yritys leijaili maalialueen kulmassa Ville Kurvisen yli. Näin
päädyttiin yrittämään kenttäpotkumaalia, jonka Sami Mikkonen varmasti
sisään laittoikin. Tilanne isännille 10-7.
Toinen neljännes: Roosters hyökkäys kävi kertaalleen kentällä ja otti
Torsten Malmin kiinniotolla uudet yritykset. Mourad Daifi onnistuu
tuomaan palloa 4 jaardia eteenpäin, mutta sitten kaksi seuraava
Allenin heittoyritystä ei vastaanottajia tavoittanut. Kari Hytösen
lentopotkun jälkeen Butchers hyökkääväksi joukkueeksi omalla 18
jaardin viivalla. Butchers hyökkäys lähti liikkeelle hienosti Markus
Haverisen pitkällä juoksulla, mutta rangaistus mitätöi tämän pelin.
Nathan Connorin 22 jaardin kannolla kuitenkin uudet yritykset.
Seuraavaksi yritettiin pitkää heittopeliä, mutta pallo leijaili Ville
Palikaisen yli Roosters takamies Jarno Sainion hyppysiin ja Roosters
hyökkääväksi joukkueeksi syötönkatkolla. Donald Allenin ja Mourad
Daifin juoksuilla Roosters etenikin uusiin yrityksiin. Seuraavalla
yrityksellä Mourad Daifi kuitenkin rähmää pallon ja sen nappaa
käsiinsä Butchers pelaaja ja jälleen hyökkäysvuoro vaihtuu. Tällä
kertaa Butchers pääsi omaan hyökkäysvuoroon Roostersin 30 jaardin
viivalta. Nathan Connor purjehtikin hyökkäys linjan blokkien turvin ja
murtamalla itse vielä pari taklausta maalialueelle asti. Sami Mikkosen
kultakenkä puhui ja tilanne 17-7.
Ville Kurvisen aloituspotkua palautti 10 jaardin arvoisesti tällä
kertaa Tuomas Kivisaari. Roostersin 21 jaardin linjalta alkanut
hyökkäysvuoro olikin sitten hieman murheellisempi kotijoukkueelle, kun
Allenin tarkka heitto tavoitti Henri Myöhäsen joka kiidättikin 79
jaardin heittopelin maaliin asti. Kari Hytösen onnistuneen
lisäpistepotkun jälkeen tilanne kaventui 17-14.
Ville Kurvinen palautti aloituspotkua 28 jaardia aina omalle 39
jaardin viivalle. Roostersin paitsion jälkeen Penkki heitti pallon
Kurviselle joka onnistui viemään palloa 23 jaardia eteenpäin ja sitten
jälleen Nathan Connorin pitkä 33 jaardin juoksu aina maalialueelle
asti. Sami Mikkosen lisäpistepotku jälleen haarukkaan ja tilanne
21-14.
Roosters hyökkäys pääsi aloittamaan Henri Myöhäsen palauttaman
aloituspotkun jälkeen hyökkäysvuoronsa omalta 36 jaardin viivalta.
Daifin 11 jaardin sekä 17 jaardin kannoilla pallo liikkuu nopeasti jo
Butchers puolelle kenttää. Roosters saa rangaistuksen väärästä käsien
käytöstä, mutta tästä ei Daifi häkelly vaan kantoi vahvasti palloa 44
jaardia jo aivan Butchers maalialueen tuntumaan. Pallo tällä kertaa
Kalle DaSilvalle, joka tukimies hommiensa lisäksi osaa
pallonkantohommatkin ja 2 jaardin juoksulla kavensi tilannetta.
Hytösen onnistuneen lisäpistepotkun jälkeen tilanne jälleen kutkuttava
24-21.
Butchers hyökkäys eteni Markus Haverisen avulla kerran uusiin
yrityksiin, mutta heitot eivät oikein menneet kaupaksi, sillä erittäin
puuskittainen tuuli teki melkoisia temppuja pallolle ilmassa ja näin
Butchers joutui suorittamaan lentopotkun. Molemmat joukkueet pääsivät
vielä kerran hyökkäyksineen kentälle. Roosters hyökkäys eteni myös
kerran uusiin yrityksiin, mutta sitten hyökkäysvuoro tyrehtyi ja
lentopotku. Butchers hyökkäys kerran paikalle, saldona Connorin 16
jaardin ja 2 jaardin juoksut.
Puoliajalle tilanteessa 24-21
Kolmas neljännes: Butchers aloitti hyökkäävänä joukkueena ja heti
alkuun Nathan Connor kantoi palloa 43 jaardia ja tämän jälkeen 6 ja 7
jaardia. Butchers eteni siis todella nopeasti jo Roostersin 24 jaardin
viivalle. Petrus Penkin heitto lähti ja tällä kertaa vastaanottajana
Näsin nopein puhelinasentaja Markus Haverinen, joka kiiti pallon
maalialueelle asti. Mikkosen lisäpiste jälleen 100% varmasti
haarukkaan ja tilanne heti toisen puoliajan aluksi 31-21.
Heti Roostersin hyökkäysvuoron aluksi Allen eteni pallon kanssa 14
jaardia. Sitten hyökkäys pysähtyi ja tilanteessa 4 ja 3 mentävää
Roostersin 44 jaardin viivalla, lentopotkumuodostelma kentälle. Pallon
kuitenkin nappasi Kalle Karppinen ennen Kari Hytöstä ja kantoi pallon
uusiin yrityksiin. Tai olisi kantanut, ellei tässä pelissä olisi ollut
rangaistusta. Näin tilanteessa 4. ja 12 mentävää oikeasti lentopotku.
Hytösen hyvän lentopotkun jälkeen Butchers hyökkäykseen omalta 7
jaardin linjalta. Ensin Nathan Connor ei onnistunut jaardeja
juoksemaan. Ville Palikainen sen sijaan onnistui kiinniotossaan ja
nappasi ensin kiinni 21 jaardin heiton ja kun kulkee, niin heti perään
18 jaardin heiton. Näin maisema vaihtui taas melkoisella nopeudella
omalta lähes maaliviivalta puoleen kenttään. Jälleen Penkki laittoi
palloa ilmaan ja tällä kertaa toisen Villen eli Kurvisen käsiin, joka
onnistui 24 jaardin kiinniotossaan. Jälleen raivasi ottelussa vahvasti
blokannut Butchersin hyökkäyksen linja ja Connor kiitti ja kiisi 12 ja
14 jaardin juoksupeleillä pallon maalialueelle asti. Sami ”100%
kultakenkä” Mikkonen ei erehtynyt ja Butchers oli karkaamassa, kun
tilanne jo 38-21.
Allen jälleen potkun palauttajana ja tuokin pallon omalle 34 jaardin
viivalle. Ensin pallonkantaja Mourad Daifi pysäytettiin 5 jaardia
aloituslinjan takana Pertti Lautalan ja Sampsa Mahkosen toimesta.
Sitten Daifi nappasi Allenin 16 jaardin heiton kiinni. Lisäksi
tilanteessa Butchers virhe josta 15 jaardin rangaistus. Sitten Allenin
ja Daifin juoksuilla sekä jälleen Butchersin 15 jaardin arvoisella
rangaistuksella Roosters jo 7 jaardin päässä maalialueesta. Ensin
Allen juoksee 4 jaardia ja etäisyyttä maaliin vain 3 jaardia. Daifi
kuitenkin taklataan aloituslinjan takana ja etäisyys maaliin 4
jaardia. Kolmannella yrityksellä Sampsa Mahkonen estää Allenia
haaveilemasta tuhojen tekemisestä 6 jaardia aloituslinjan takia.
Neljäs neljännes: neljännellä yrityksellä Roosters luonnollisesti
yritti TD:tä, mutta Tero Virtanen esti Henri Myöhästä nappaamasta
palloa.
Butchers aloitti oman hyökkäysvuoronsa omalta 10 jaardin viivalta.
Ensimmäisellä yrityksellä palloa hieman pomputeltiin aloituslinjassa,
mutta onneksi mitään sen vakavampaa ei käynyt, vaan pallo saatiin
pelastettua omille. Butchers hyökkäys saikin aikaan pitkän vuoron joka
eteni vääjäämättömästi kohti Roosters päätyä. Hyökkäysvuoron isoimpia
pelejä olivat Ville Palikaisen 14 jaardin kiinniotto, joka ilman
takakenttäpelaajan väliintuloa olisi saattanut jo karata maaliin asti.
Lisäksi Markus Haverinen kantoi palloa 29 jaardin siivun jo aivan
maalialueen nurkille. Tämän hyökkäysvuoron päätti Nathan Connor 2
jaardin juoksulla TD:hen. Sami Mikkosen lisäpistepotkun jälkeen
tilanne ratkaisevan tuntuisesti 45-21.
Vähäisenkin takaa-ajon tyrehdytti ehkä viimeistään Roostersin
pelinrakentaja Allenin heittämä syötönkatko heti seuraavalla
hyökkäysvuorolla. Sampsa Mahkonen ottaa pallon ilmasta haltuunsa ja
palauttaa sitä 50 jaardia. Roosters rangaistuksen jälkeen ollaankin jo
vastustajan 25 jaardin viivalla. Butchers juoksee kärsivällisesti
kelloa pois ja etenemisellä ei tässä vaiheessa juuri väliä ole.
Roosters vielä hyökkääväksi joukkueeksi ja se aikoikin vielä
kokeilla Butchers puolustuksen pitävyyttä aivan ottelun loppuhetkillä.
Daifin etenemisillä, sekä Torsten Malmin pitkällä 37 jaardin
kiinniotolla, Roosters etenee aina Butchersin 26 jaardin linjalle.
Santtu Äyräväinen käy kuitenkin kertaalleen säkittämässä 11 jaardin
arvoisesti Allenin. Tilanteessa 2. ja 26 mentävää Butchersin 42
jaardin viivalla Allen laittaa pitkän heiton ilmaan jonka saa kiinni
Tuomas Kivisaari ja maali on tosiasia. Lisäpisteyritys yritetään
pelata, mutta laihoin tuloksin ja tilanne 45-27.
Roosters yritti vielä onsidepotkua, mutta Markus Haverinen peitti
pallon ja loppu olikin pelkkä muodollisuus, kun ensin juostiin kelloa
pois ja lopussa pelattiin polvea.
Butchers loppuotteluun!!
Summaus: kauden tähän asti jännittävin peli. Roosters pysyi Butchersin
kannassa todella pitkään ja venytti ratkaisua. Tämä näkyi ja kuului
katsomossa joka heräsi näin kauden loppuhetkillä raivokkaasti
kannustamaan omiaan. Hatunnosto Roostersille hyvästä pelistä.
Nyt on kuitenkin tullut tällekin kirjoittajalle aika siirtää
ajatuksensa tulevaan viikonloppuun ja Wolverinesiin. Poika on
viihtynyt Porvoossa ja toivotaan että se viihtyy täällä jatkossakin.
Butchers - Crocodiles 02.09.2006
TILASTOT
KUVIA
Crocodiles haki
sarjapistet Porvoosta ja otti runkosarjan voiton viime vuoden
tapaan. Crocodiles kohtaa välierässä kotonaan Helsinki Wolverinesin
ja Butchers niin ikään kotonaan Helsinki Roostersin.
Ottelun alku oli hermostuneen oloista ja molemmat joukkueet hakivat
tuntumaa vastustajaansa. I neljänneksellä ainoan maalin teki
kotijoukkueen Ville Kurvinen 35 jaardin heittopelillä, tilanne 7-0.
Seuraavat kaksi maalia teki Crocodiles, ensin Mikko Rissanen 14
jaardin ja Davon Vinson 4 jaardin juoksupeleillä. Butchers tuli
kuitenkin takaa, ja normaalisti puolustuksen puolella nähty Jari
Veijola otti lyhyen heiton kiinni maalialueella, lisäpisteen
epäonnistuttua puoliajalle mentiin lukemissa 13-14.
Crocodiles tuli vahvasti kolmannella neljännekselle ja tekikin
seuraavat 3 maalia. Maalintekijöinä Marko Rissanen 7 jaardin, Aki
Ollenberg 74 jaardin ja Shawn Grant 48 jaardin heittopeleillä
vierasjoukkue takoi taululle lukemiksi 13-34. Butchersilla oli omat
mahdollisuutensa Red Zonella mutta vieraiden puolustus, ja runsaat
virheet tekivät maalintekoaikeet tyhjiksi. Tilanne viimeiselle
neljännekselle siirryttäessä oli ratkaisevan tuntuinen 13-34, ja
viimeisellä 12 minuuttisella kentällä nähtiinkin jo hiukan
erikoisemman näköisiä muodostelmia joukkueiden jo osaksi
keskittyessä seuraavaan otteluun. Viimeisellä neljänneksellä nähtiin
vielä potkumaalit molemmille joukkueille, joten loppunumeroiksi
muodostuivat 16-37.
Butchers eteni ottelussa juosten 48 jaardia ja heittäen 293. Ville
Kurvinen keräsi ottelussa yht 161 jaardia 10 kiinniotolla, Sebastian
Karbin keräsi 5,5 taklausta, aiheutti 1 fumblen ja hankki yhden
maahanlyönnin.
Crocodiles juoksi 221 jaardia ja heitti 201. Davon Vinson oli
Crocodilesin paras etenijä myös maata pitkin 72 jaardin saldollaan.
Shawn Grant otti kiinni 3 heittoa 76 jaardin edestä ja palautti
potkuja entiseen malliin 30 jaardin keskiarvolla yhteensä 60
jaardia.
Ottelun parhaat:
Butchers:
Sebastian Karbin
Crocodiles:
Shawn Grant
Ruusut (kotijoukkueen pelaajille jaettava palkinto)
3 Ville Kurvinen
2 Jari Veijola
1 Matti Lahti
Butchers-Roosters 26.8.
Roosters omasi ennen pelin
alkua teoreettisen mahdollisuuden Vaahteraliigan kakkossijaan tällä
kaudella. Tämä mahdollisuus oli kuitenkin melko teoreettinen, sillä
Roostersin olisi pitänyt pystyä voittamaan Butchers yli 30 pisteen
erolla. Tämän kauden esitysten perusteella tällainen ottelunkuva oli
kuitenkin tälle kaudelle melko perinteinen.
Ensimmäinen neljännes:
Butchers suoritti aloituspotkun jonka suoritti Ville Kurvinen.
Tuloksena touchback ja Roosters aloitti hyökkäyksensä omalta 35
jaardin linjalta. Roostersin pelinrakentaja Donald Allenin johdolla
Roosters etenikin melko nopeaan tahtiin yli puolen kentän. Juoksu ei
lähtenyt käyntiin, mutta heittokättä Allenilta löytyy ja kun mm.
Torsten Malm nappasi 30 jaardin heittopelin kiinni, vaihtui maisema
mukavasti. Näytti jo siltä että Roosters marssisi Butchersin
maalialueelle asti, kunnes kotijoukkue hyydytti hyökkäyksen omalle 27
jaardin linjalle. Tilanteessa 4. ja 7 mentävää päätti Roosters yrittää
potkumaalia. Kari Hytönen asettui potkuun, mutta Butchersin blokki
onnistui kun Henri Forsberg osui käsineen pallon lentoradalle ja Tero
Virtanen vielä peitti pallon.
Butchers hyökkäys kentälle omalla 35 jaardin linjalla. Ensin hieman
kokeiltiin heitolla akselia Penkki-Kurvinen, mutta tällä kertaa ei
pallo käsiin tarttunut. Sitten kolmella kannolla keskushyökkääjä
Nathan Connor kantoi palloa huimat 48 jaardia (15, 11 ja 22 jaardia).
Näin Butchers olikin hetkessä siirtynyt iskuetäisyydelle Roostersin 17
jaardin viivalle. Pelinrakentaja Penkki laittoi palloa ilmaan ja
tarkasti Ville Palikaisen hyppysiin ja niin tämä hyökkäysvuoro Villen
jaloilla vietiin maalialueelle. Sami Mikkonen onnistui
lisäpistepotkussa ja tilanne 7-0.
Kurvisen suorittaman aloituspotkun jälkeen Henri Myöhänen palautti
palloa vahvasti omalle 31 jaardin linjalle. Roostersin hyökkäysvuoro
alkoi takellellen, kun pitkä 17 jaardin heitto kutsuttiin takaisin
hyökkäyksen kiinnipidon takia ja edettävää 20 jaardia. Roosters ei
edennyt kuin 4 jaardia Mourat Daifin juoksulla ja sitten epäonnistunut
heitto. Tilanteessa 3 ja 16 mentävää Roostersin hyökkäyksen linja
antoi paljon aikaa Allenille, mutta vapaata kiinniottajaa ei löytynyt
ja Allen rullaili oikeaa kaistaa ulos kentältä. Tilanteessa oli
kuitenkin Porvoon vasen endi kerinnyt lähteä liikkeelle ja snäpin
lähtiessä oli jo lähes vastustajan iholla, tuloksena puolustuksen
paitsio. Muuten siistissä ottelussa heitettiin lippuja paljon, mutta
tässä ottelussa oli todella paljon puolustuksen paitsioita, joista
noita lippuja pääasiassa lenteli. Tilanteessa 3 ja 11 mentävää jälleen
puolustus otti paitsiorangaistuksen ja hyökkäyksen tukala tilanne
helpotti merkittävästi. 8 jaardin heitolla Torsten Malmille hyökkäys
pysyi kentällä saaden ensimmäiset yritykset ja eteni jo omalle 43
jaardin linjalle. Daifin juoksulla ja Butchersin puolustuksen
paitsiolla oli hyökkäys jo ylittänyt puolen kentän. Roosters hyökkäys
etenikin tasaisen varmasti ja pääsi jo Butchersin 13 jaardin linjalle.
Väärästä käsien käytöstä rangaistu Butchers puolustus joutuikin
tukalaan tilanteeseen kun pallo kannettiin omalle 7 jaardin linjalle
ja hyökkäyksellä 4 yritystä puhkaista maalialue. Donald Allen
laittoikin palloa ilmaan, mutta puolustuksen linjassa pelannut Pasi
Lautala sai kätensä väliin ja pehmeillä käsillään nappasi pallon vielä
omaan syliinsä. Butchers sillasta hyökkääväksi joukkueeksi.
Butchers hyökkäys oli syvällä omalla alueellaan, mutta heti
ensimmäisellä yrityksellä Nathan Connor juoksi 25 jaardin siivun ja
pallo väljemmille vesille. Neljänneksen viimeisellä downilla nähtiin
jälleen Petrus Penkiltä pelimiehen elkeitä. Ensin näytti, että
kyseessä on pitkä heittopeli, pallo omaan kainaloon ja vasemmalta
puolelta puolustuksen sekaan. Syvälle pudonneet tukimiehet ja
takamiehet hieman yllättyivät ratkaisusta ja Petrus juoksikin 32
jaardia.
Toinen neljännes: Markus
Haverinen kantoi palloa 15 jaardia ja Roostersin 18 jaardin linjalla
pallo Nathan Connorille joka kantoikin erinomaisten blokien takana
pallon maalialueelle asti. Sami Mikkonen laittoi lisäpistepotkun
vuoren varmasti haarukkaan ja tilanne 14-0.
Kurvisen suorittama aloituspotku leijaili jälleen touchbackiksi ja
Roosters omalta 20 jaardin linjalta hyökkäykseen. Nyt laittoi Butchers
puolustus kuitenkin etenemislinjat tukkoon ja Roosters turvautui
punttiin. Kari Hytösen puntti ei tällä kertaa kuitenkaan leijaillut
kuin 23 jaardia ja Butchers hyökkäykseen Roostersin 47 jaardin
linjalta.
Sitten ZAZAM!! se iskee kuin miljoona volttia. Petrus Penkki nakkaa
oikealle puolelle tutun näköisesti ja kukas muu kuin Ville Kurvinen on
irtautumassa varjostajistaan, pitkä heitto tulee millimetrin tarkasti
syliä kohti, pallo kiinni ja saman tien maalialueelle asti. Sami
Mikkosen lisäpistepotkun jälkeen tilanne 21-0.
Roosters sai aloituspotkun ja Henri Myöhäsen palauttaessa palloa
peräti 38 jaardia hyökkäysvuoron omalta 43 jaardin linjalla. Ensin
onnistunut 13 jaardin heitto Daifille ja kun Daifi vielä juoksi 20
jaardin siivun, oli Roosters isku etäisyydellä Butchersin 24 jaardin
linjalla. Tässä sitten Butchers puolustus jälleen teki hartiavoimin
töitä ja tilanteessa 4 ja 1 mentävää päätti Roosters pelata yrityksen.
Donald Allen yritti sneakata linjan läpi, mutta puolustuksen linjan
keskellä ei Stefan "Eki" Andersson taipunut, vaan aiheutti vielä yhden
jaardin menetyksen ja Butchers hyökkäykseen.
Butchers hyökkäys hieman omalla hyökkäysvuorollaan. Heti Markus
Haverisen pitkän juoksun jälkeen hyökkäys otti kaksi rangaistusta
miltei perä jälkeen ja oltiin tilanteessa 3. ja 20 mentävää omalla 17
jaardin linjalla. Petrus laittoikin palloa ilmaan isolla kädellä
kentän vasempaan laitaan, mutta tällä kertaa paikka oli ahdas kun
kaksi takapuolustajaa oli Butchers laitahyökkääjän kimpussa ja
Roostersin Henri Myöhänen onnistuikin nappaamaan syötönkatkon.
Roosters ei kuitenkaan edennyt omalla hyökkäysvuorollaan edes uusiin
yrityksiin ja luopuikin pallosta lentopotkulla.
Butchers hyökkäys aloitti vuoronsa omalta21 jaardin linjalta. Ensin
Markus Haverinen kiidätti palloa 19 jaardia tämän jälkeen Nathan
kahdella kannolla taas uusiin yrityksiin. Tämän jälkeen Markus siirtyi
vastaanottotehtäviin, nappasi Petruksen heiton hyppysiin ja kiidätti
palloa 15 jaardia. Nathan juoksi vielä 19 jaardin siivun ja hyökkäys
oli edennyt koko kentän läpi Roostersin 11 jaardin linjalle. Petrus
laittoi pallon taas ilmaan ja jälleenm kerran vastaanottajana Ville
Kurvinen joka veikin 11 jaardin heittopelin maalialueelle. Sami
Mikkosen lisäpistepotku haarukkaan ja tilanne 28-0, joka jäi myös
taukotilanteeksi.
Kolmas neljännes: Butchers
aloitti hyökkäävänä joukkueena. Nathan kantoikin heti ensimmäisellä
kannollaan palloa 24 jaardia. Sitten Butchers syyllistyi pelin
viivyttämiseen ja kun pallot eivät käsiin tarttuneet, suoritti
Butchers ottelun ensimmäisen punttinsa.
Roosters aloitti pitkän hyökkäysvuoron omalta 20 jaardin linjalta.
Torsten Malm nappasi taas palloa kiinni ja vei hyökkäystä 20 jaardia
eteenpäin. Onnistuneella heittopelillä Roosters pääsi jo puolen kentän
yli. Butchers otti rangaistuksen puolustuksen paitsiosta, mutta sitten
kävi Jari Veijola säkittämässä Allenin. Allen ei tästä kuitenkaan
hätkähtänyt, vaan seuraavalla yrityksellä, etsi ja etsi heittoväylää
ja kun sitä ei löytynyt, juoksi itse 11 jaardia ja uudet yritykset.
Tähän kuitenkin Roosters hyökkäys hyytyi vaikka vielä 4 ja 24
tilanteessa Butchersin 44 jaardin linjalla yritti Allen pakottaa
palloa uusiin yrityksiin, mutta pallo tipahti laitahyökkääjän käsistä.
Butchers pääsikin omaan hyökkäysvuoroonsa hyvästä paikasta. Markus
Haverinen kantoi palloa tehokkaasti, mutta pompautti pallon maahan.
Onneksi Markus kerkesi peittämään pudonneen pallon ja hyökkäysvuoro
jatkui. Kurvinen vei palloa 15 jaardia eteenpäin onnistuneella
vastaanotolla. Sitten Markus Haverinen taklattiin 7 jaardia
aloituslinjan taakse. Tilanteessa 2. ja 17 edettävää Roostersin 30
jaardin linjalla tapahtui Roostersin sivurajalla jotain. Ilmeisesti
päävalmentaja sai epäurheilijamaisesta käytöksestä 15 jaardin
rangaistuksen. Tapauksesta vaikeampi sanoa mitään, kun pääkatsomoon ei
aivan kuulunut mitä sanottiin vaihtopenkillä, mutta SAJL.ORG:in
keskustelussa päävalmentaja kertoi saaneensa lipun melko vähäisestä
”suunsoitosta”. Niin tai näin, lippu tuli ja Butchers jo 13 jaardin
päähän Roosters maalialueesta. Petruksen heitto tavoitti Ville
Palikaisen, joka esiintyi erittäin sähäkästi koko ottelun ajan ja
tilanne 34-0. Sami Mikkosen lisäpistepotkun jälkeen tilanne 35-0 ja
peli melko tavalla taputeltu.
Roosters ei kuitenkaan ollut ajatellut jäädä nollille ottelussa ja
kehittikin seuraavalla hyökkäysvuorollaan kelpo draivin. Pallo liikkui
tehokkaasti ja nyt ottelun parhaana Roosters pelaajana palkittu Mourad
Daifi nousi pääosaan. Hän raatoi ja kantoi palloa lievästä Butchers
vastarinnasta huolimatta eteenpäin mm. vahvan 18 jaardin siivun.
Neljäs neljännes: Roosters
hyökkäys oli Butchersin 37 jaardin linjalla ja Allenin heitto tavoitti
Henri Myöhäsen. Tilanteessa 1. ja 10 Butchersin 29 jaardin linjalla
iski Daifi. Pallo kainaloon ja vasemmalta hyvien blokien suojassa
Mourad kantoi näyttävän 29 jaardin kannon maalialueelle. Kari Hytönen
ei erehtynyt ja tilanne 35-7.
Pekka Piminäisen vahvan aloituspotkun palautuksen jälkeen Butchers
hyökkäys rähmäsi pallon ja Roosters sai tilaisuuden. Tällä kertaa
Roosters hyökkäystä johtikin nuori Tobias Andersson ja hyvin johtikin.
Pientä hapuilua oli nähtävissä, mutta rohkeasti nuori pelinrakentaja
haastoi Butchersin järkälemäistä puolustusta. Tällä draivilla
Tobiaksen heitto vielä jäi mainiosti pelanneen takapuolustaja Tuomas
Marttilan hyppysiin, mutta oppia ikä kaikki.
Omalla hyökkäysvuorollaan Butchers eteni ensin hieman takkuillen, kun
heitot eivät pysyneet hyppysissä ja pienellä heilumisella
aloituslinjassa otettiin takapakkia. Sitten Sami Mikkosen 27 jaardin
kiinniotolla edettiin hetkessä lähes puoleen kenttään. Markus
Haverisen 27 jaardin juoksulla edettiin jo Roostersin 28 jaardin
linjalle, mutta sitten tuli takapakkia kun parivaljakko
Karppinen-Ruotsalainen taklasivat Ville Kurvisen syvällä linjan
takana. Vielä kun päälle otettiin rangaistus pelin viivyttämisestä,
oli puntti ainoa oikea ratkaisu.
Roosters hyökkäys lähti syvältä omalta alueeltaan peräti omalta 4
jaardin linjalta. Tobias Andersson jakeli palloa, mutta ensin Daifi
vei palloa 5 jaardia ja sen jälkeen Kalle DaSilva yritti edetä pallon
kanssa. Nuori Hannes Hyttinen oli Kallen kanssa eri mieltä ja
jalkoihin sukeltaen pysäytti Kallen etenemisen lähtökuoppiinsa.
Sebastian Karbin kävi vielä säkittämässä pelinrakentaja Anderssonin ja
loppujen lopuksi Roosters joutui tyytymään punttiin.
Tämänkertainen hyökkäysvuoro olikin Markus Haverisen näytöstä.
Butchers hyökkäys lähti omaan hyökkäykseensä puolirajan tuntumasta ja
32 jaardin, sekä 20 jaardin hyökkäyksen linjan loistavasti
blokkaamilla juoksuilla oltiin jo 1 jaardin päässä maalista. Maalin
paikka pedattiin Markukselle ja parin yrityksen jälkeen tämän Näsin
nopeimman puhelinasentajan iltapuhde palkittiin TD:llä. Sami Mikkonen
paukautti lisäpisteen jälleen hienosti haarukkaan ja iltapuhde oli
päättynyt. Pisteet Butchersille 42-7.
Lopun viimeisen minuutin Roosters pelasi herrasmiesmäisesti polvea ja
pelikello kulutettiin loppuun.
Roosters taisteli hyvin ja
ensimmäisellä neljänneksellä onnistuneilla suorituksilla olisikin
horjuttanut Butchersia. Hyvästä etenemisestä huolimatta Roostersille
jäi luu kouraan ja Butchers näytti vakuuttavasti miten homma
hoidetaan. Paljon oli rangaistuksia ja suurin osa niistä liittyi
vääriin aloituksiin ja puolustuksen paitsioon. Viihdyttävä peli,
kiitos Roostersille!
Kuvia pelistä:
KLIKKAA TÄSTÄ
Butchers-Trojans 5.8.
Butchers ja Trojans
ottivat yhteen toisen kerran tällä kaudella. Edellinen kohtaaminen oli
päättynyt selkeään 6-44 Butchers voittoon. Turun hyökkäys on kuitenkin
tällä kaudella vaarallisuutensa ja selkä seinää vasten playoffs
paikasta taistelevat Troijalaiset eivät olisi mikään läpihuutojuttu.
Ensimmäinen neljännes:
Butchers aloitti Turun aloituspotkun jälkeen ottelun hyökkäävänä
joukkueena. Ja niin kuin niin monta kertaa tällä kaudella, kannettiin
pallo TD:n arvoisesti maalialueelle heti ensimmäisellä
hyökkäysvuorolla. Tällä kertaa käsikirjoitus oli hieman erilainen,
sillä aikaisemmissa otteluissa usein on pallo viskattu Ville
Kurviselle ja tämä on kantanut pallon maaliin. Tämän hyökkäysvuoron
työjuhtana oli hyökkäyksen linjan armottomat blokit ja Nathan Connorin
pallon kanto. Ensin kuitenkin Ville Kurvinen otti näytös tyyliin 29
jaardin heittopelin kiinni. Tämän jälkeen Nathan Connor kantoi palloa
ensin 17 jaardia ja sitten 8 jaardia aina Trojansin 22 jaardin
linjalle. Tämän jälkeen Leroy Hood nappasi 11 jaardin heiton kiinni ja
Nathan Connor päättikin hyökkäysvuoron komeasti 11 jaardin TD
juoksuun. Sami Mikkosen kultainen kenkä antoi nahkasoikiolle uuden ja
paremman kodin ja tilanne 7-0 Butchersille.
Aloituspotkun jälkeen aloitti Trojans oman hyökkäysvuoronsa omalta 22
jaardin linjalta. Trojansin tehokas hyökkäyskone ja sen "ajotietokone"
pelinrakentaja Chuck Guedo sekä pirteästi pelannut laitahyökkääjä
Janne Stenberg olivat seuraavia ratkaisijoita. Trojans otti uudet
yritykset Stenbergin kopilla. Tämän jälkeen Butchersin puolustuksen
linjamiehet Marko Luoma ja Pertti Lautala kävivät säkittämässä
pelinrakentaja Guedon. 2. ja 12 tilanteessa omalla 31 jaardin linjalla
Turun hyökkäyksen linja antoi Guedolle erittäin paljon aikaa ja tarkka
heitto löysikin laitahyökkääjänä toimineen Seikko Vennelän. Henri
Forsbergin antama tälli kuitenkin irrotti pallon Seikon hyppysistä,
mutta kuin onnen kaupalla pallon päälle ehti toinen laitahyökkääjä
Ilkka Marja-Aho ja Trojans eteni jo Butchersin 35 jaardin linjalle.
Jälleen Guedo löysi heitollaan Stenbergin ja Trojans jo Butchersin 21
jaardin linjalle. Jälleen kerran puolustuksesta OY Luoma&Lautala AB
olivat sitä mieltä, että nyt on edetty aivan liian pitkälle ja
säkittivät Guedon 9 jaardia aloituslinjan taakse. Pelinrakentaja Guedo
ei tästä hätkähtänyt vaan löysi tarkkaan poratulla heitolla Stenbergin
maalialueelta ja tilanne 7-6. Lisäpistepotku sitten yritettiinkin
kikalla sisään. Lisäpistepotkumuodostelmaan asettunut Turkulaisryhmä
yritti ja onnistuikin heitollaan tekemään 2 pisteen suorituksen, mutta
rangaistuksella tämä yritys hylättin. Lisäpistepotku 8 jaardista ei
sitten onnistunutkaan ja tilanne 7-6.
Trojans suoritti aloituspotkun jonka nappasi syliinsä Pekka Piminäinen
omalta 2 jaardin linjalta. Palautusten erikoismiehenä Pekka ottikin
ratkaisun avaimet omiin käsiinsä ja palautusjoukkueen erinomaisten
blokkien avulla kantoi pallon 98 jaardin juoksulla maalialueelle.
Keskuskentän yleisö ilmeisesti piti näkemästään, sillä katsomon katto
nousi puolimetriä ilmaan Pekan juoksun aikana. Sami Mikkonen kävi
potkaisemassa pallon vuoren varmasti haarukkaan ja kotijoukkue 14-6
johtoon.
Trojans ei omalla hyökkäysvuorollaan mainittavampaa saanut aikaan
vaikka Seikko Vennelän kiinniotolla kerran uudet yritykset ottikin.
"Der Alte" Marko Luoma kävi kuitenkin muistuttamassa olemassaolostaan
säkittämällä kerran pelinrakentaja Guedon.
Toinen neljännes:
Trojansin puntin jälkeen Butchers hyökkääväksi joukkueeksi. Butchers
laittoikin pelinrakentaja Petrus Penkin johdolla melkoisen juoksushown.
Nathan Connor kantoi kolmella seuraavalla kannollaan palloa ensin 13
jaardia, sitten 15 jaardia ja sitten 14 jaardia. Hyökkäyksen
linjamiesten ja varsinkin Pasi Lautalan esittämä täydellinen blokki
olivat erittäin hienoa ja viihdyttävää nähtävää. Butchers hyökkäys
etenikin jo Trojansin 21 jaardin linjalle, mutta sitten pienet
epäonnistumiset ja pari rangaistusta hyydytti etenemisen ja päädyttiin
yrittämään potkumaalia 26 jaardin linjalta. Tällä kertaa ei potku
haarukkaan osunut ja numerot pysyivät ennallaan. Trojans hyökkäys
eteni taas vahvasti laitahyökkääjä Stenbergin ja vahvasti pelanneen
keskushyökkääjä Teemu Paukkulan avulla. Nopealla tahdilla Trojans
hyökkäys eteni omalta 26 jaardin linjalta aina Butchersin 8 jaardin
linjalle. Epäonnisesti Butchers puolustus sai rangaistuksen syötön
vastaanoton häirinnästä ja Turkulais hyökkäys jo Butchersin 2 jaardin
linjalla. Pallo Teemu Paukkulan kainaloon joka porhalsi pallon
maalialueelle ja kavensi tilanteeksi 14-12. Lisäpiste yritettiin
pelata, mutta tällä kertaa Butchers esti nämä aikeet.
Aloituspotkun jälkeen palauttamassa jälleen mr. Piminäinen, mutta
tällä kertaa mies oli sen verran merkattu että palautti palloa "vain"
22 jaardia omalle 42 jaardin linjalle. Pelinrakentaja Penkin
mikrometrin tarkan heiton otti kiinni Ville Kurvinen ja etenemistä 14
jaardia. Sitten jälleen palloa Nathan Connorin kainaloon ja kolmella
yrityksellä liikutettiin palloa ensin 10, sitten 16 ja lopuksi 14
jaardin TD juoksu. Sami Mikkosen lisäpistepotku jälleen haarukkaan ja
tilanne 21-12. Tämä jäi myös taukotilanteeksi.
Kolmas neljännes: Trojans
aloitti hyökkäävänä joukkueena, mutta ei edennyt mainittavammin ja
turvautui punttiin. Tällä kertaa Butchers hyökkäys ja sen mastermind
pelinrakentaja Petrus Penkki olikin vaihtanut ensimmäisillä kahdella
neljänneksellä nähdyn juoksuvoittoisen hyökkäyksen heittoihin. Ensin
Ville Kurvinen harhautteli itsensä 23 jaardin kiinniottoon. Tämän
jälkeen palloa koppasi Markus Haverinen 19 jaardin arvoisesti ja vielä
kun Ville Palikainen nappasi heiton kiinni vasemmalla puolella ja
tykitti suoraan Turun puolustuksen keskustaan haastaen koko
takapuolustuksen ja kantoi palloa 19 jaardia, mutta jäi harmittavasti
vain 2 jaardin päähän maalialueesta. Nathan Connor hommiin, joka
kantoikin pallon pomminvarmasti sisään linjan tekemästä rekan mentävän
kokoisesta aukosta ja 2 jaardin TD oli tosi asia. Sami Mikkonen ei
taaskaan erehtynyt lisäpistepotkussa, tilanne 28-12.
Ville Kurvisen suorittaman aloituspotkun jälkeen, joka suuntautui
touchbackiksi, aloitti Turkulaiset oman hyökkäysvuoronsa omalta 20
jaardin linjalta. Keskushyökkääjä Teemu Paukkula saikin taas hommia ja
kantoikin palloa tehokkaasti 13 jaardia uusiin yrityksiin.
Pelinrakentaja Guedolle pystyttiin antamaan painetta ja pallo
leijailikin laitahyökkääjä Stenbergin yli selvästi. Tässä kuitenkin
Butchers puolustaja otti kontaktia ja tilanne 4. ja 1 omalla 45
jaardin linjalla vaihtuikin tilanteeksi 1. ja 10 Butchersin 45 jaardin
linjalla ja hyökkäys jatkoi. Pelinrakentaja Guedo yrittikin polttaa
Butchersin takakenttää pitkällä pommilla, mutta tällä kertaa pallo
lensi melkein Keskuskoulun pihalle asti. Guedo eteni myös itse, mutta
tällä kertaa edessä tukimies Santtu Äyräväinen ja tilanne 4. ja 2
mentävää Butchersin 32 jaardin linjalle. Keskushyökkääjä Paukkula
asialle ja 3 jaardin kannolla hyökkäysvuoro jatkui. Sitten Guedon
pitkä heitto Janne Stenbergille onnistui ja Janne esittikin hienon
kiinnioton ja Turkulais hyökkäys Butchersin 4 jaardin linjalle. Teemu
Paukkula asialle, joka kavensikin tilannetta. Lisäpiste yritettiin
jälleen pelata, mutta yritys jäi torsoksi ja tilanne 28-18.
Trojansin aloituspotkua palautti Ville Kurvinen 13 jaardin arvoisesti.
Ensin pientä heittoa ja juoksua. Ei isoa etenemistä. Tilanteessa 3. ja
2 edettävää omalla 46 jaardin viivalla pelinrakentaja Penkki kiskaisi
pallon Ville Palikaisen käsiin ja tämä TNT-paketti räjäytti itsensä
nollasta sataan alle sekunnin ja kiidätti palloa 23 jaardia. Tästä
onkin hyvä jatkaa heittoja ja seuraavaksi palloa kiinni ottamassa
Näsin nopein puhelinasentaja laitahyökkääjä Markus Haverinen, joka
nappasi Penkin hienon heiton kiinni maalialueella ja TD! Sami Mikkosen
100% lisäpistepäivä sai jatkoa ja tilanne jo ratkaisevan tuntuisesti
35-18.
Trojans hyökkääväksi joukkueeksi ja pelinrakentaja Guedo näytti, ettei
Turkulaiset missään nimessä ole vielä lopettaneet. Ensimmäinen heitto
laitahyökkääjä Janne Stenbergille 16 jaardin arvoisesti ja maisema
vaihtui omalle 37 jaardin linjalle. Sitten pallon keskushyökkääjä
Paukkulan käsiin joka kiidättikin sitä 9 jaardia, mutta sitten
Butchersin tukimies Santtu Äyräväinen oli eri mieltä pallon
omistussuhteesta ja nappasi sen kuin karkin Teemun käsistä.
Neljäs neljännes: Butchers
hyökkäävänä joukkueena Trojansin 45 jaardin linjalla. Petrus pistää
palloa ilmaan oikealle laitahyökkääjä Ville Kurvisen käsiin ja
Kuninkaanportin letkein ja nopein toimija päättikin joukkuetovereiden
blokkiavustusten turvin kantaa pallon paikasta A: kentän oikealta
sivustalta, paikkaan B: Turun maalialueen vasen sivusta. Näin kävikin
ja 45 jaardin TD oli tosiasia. Suuri kiitos tästä TD:stä myös
blokkaaville joukkuetovereille. Sami Mikkosen täydellinen
iltapäiväpuhde päätettiin täydelliseen "telineet
taivaisiin"-suorituksella ja tilanne jo loppua enteilevä 42-18.
Turun selkäranka ei katkennut, mutta uupunut Troijalais-joukko oli jo
melkoisessa sillassa. Kahteen suuntaan uurastaneet pelimiehet olivat
jo silmin nähden väsyneitä, eikä kovasta halusta huolimatta enää
pystynyt pistesuorituksiin. Trojans hyökkäys eteni jo 12 jaardin
päähän Butchersin maalialueesta, mutta loppujen lopuksi kaikki
heittoyritykset olivat tässä vaiheessa melkoisia toivotaan, toivotaan
yrityksiä. Butchers pääsikin omaan hyökkäysvuoroonsa omalta 12 jaardin
linjalta. Tällä kertaa Butchersin hyökkäyksen valmennus olikin tehnyt
hyvän valinnan. Sen sijaan, että peliä kannattaisi jatkaa hamaan
auringon laskuun, niin tyydyttiin juoksemaan kelloa pois.
Henkilökohtaisesti ilahdutti se, että tällä kertaa pallonkantajana
toimi "oma poika", vasta 18-vuotias lahjakas nuori keskushyökkääjä
Sebastian Lindell. Muutenkin valmennus oli laittanut paljon nuoria
hyökkäykseen, kun vastuuta oli kantamassa mm. laitahyökkääjät Thomas
Hägglund ja Kalle Koljonen. Sebastian kantoikin palloa hyvin ja
rohkeasti, mutta tiimalasista jyvät loppui ja lopputuloksena 42-18.
Täytyy sanoa että oli
jännin peli tällä kaudella (joo, en ollut Seinäjoella). Turkulaiset
antoivat hyvän vastuksen ja heidän pelinsä oli viihdyttävää.
Hyökkäyspeli nivoutuu paljolti pelinrakentaja Guedon ympärille, mutta
hän on selkeästi pelimies. Lopussa hyytyminen iski Aurajoen
gladiaattoreihin ja peli oli loppujen lopuksi selvä.
Porvoon Butchers? Hienoa, kaunista ja viihdyttävää. Hyökkäys iskee
kuin miljoona volttia ja puolustus on kuin muikkuverkko. Hieman
hirvitti katsomossa kun turkulaiset etenivät. Hatun nosto heidän
pelinrakentajalleen, vahvalle, hyvin pelanneelle linjalle, hyville
laitahyökkääjille ja vahvalle keskushyökkääjälle. Toisaalta onhan se
kaunista katsoa kun mr. Luoma ja mr. Lautala ovat koko aika turkulais
pelinrakentajan iholla. Luomahan tuli yhteen säkkiin uiden kuin käärme
paratiisin puutarhaan. Luoma oli jo blokattu, mutta niin vain hän
nousi ja kävi säkittämässä QB:n. Puolustuksen tukimiehet/takamiehet
tekivät varmaan Guedon pelin hankalaksi. Vaikka aikaa oli, niin
ratkaisuja ei pystynyt tekemään. Pari roiskaisua meni, mutta sen
jälkeen oli hiljaista.
Hyökkäys? Ratkaisijoita löytyy. Petrus ei ole turhaan otsikoissa, vaan
jakelee palloa maltilla ja kun isku tulee, kerää kamansa ja jatkaa
peliä. Mitä muuta? Hyökkäyksen linjan ja rissujen blokit,
MAHTAVAA! Kaikilla on roolit, kaikki tekevät asioita samaan suuntaan
ja junnutkin saavat vastuuta. Tämä on Butchers!
Palkitut
Ottelun paras pelaaja
Trojans
Chuck Guedo
Ottelun paras pelaaja
Butchers
Marko Luoma
Ruusupelaajat
3 ruusua Marko Luoma
2 ruusua Nathan Connor
1 ruusu Santtu Äyräväinen
KUVIA OTTELUSTA KLIKKAA
TÄSTÄ
J.Niskanen 5.8.2006
Wolverines-Butchers 24.7.
Helsingin Wolverines ja
Butchers ottivat toisen kerran mittaa toisistaan tällä kaudella,
ensimmäisen kohtaamisen Butchers vei numeroin 37-14. Melkoiseksi
maratoniksi paisunut ottelu kuumalla Länsi-Porvoon Velodromilla olikin
aikamoista seurattavaa. Kotijoukkue Wolverines oli oppinut uusia
metkuja ja piinasi Butchersia pitkään, mutta loppujen lopuksi ottelu
oli melko selvä.
Ensimmäinen neljännes:
peli alkoi Ville Kurvisen suorittamalla aloituspotkulla. Potku
suuntautui vasemmalle, mutta osui matkalla Wolverines pelaajaan ja
ulos mennyt pallo spotattiin ulosmenokohtaan. Wolverines aloitti
hyökkäyksensä heittovoittoisasti omalta 27 jaardin linjalta, mutta
epäonnistuneen heiton ja Butchersin Leroy Hoodin yliajaman rissun
lisäksi ei ensimmäinen hyökkäysvuoro tuonut Wolverinesille haluttua
tulosta ja vuoro päättyi punttiin. Butchers saavutti omalla
hyökkäysvuorollaan kaksi kertaa uudet yritykset lähinnä Ville Kurvisen
kiinniotoilla. Tilanteessa 1. ja 10 Wolverinesin 39 jaardin linjalla
Nathan Connor kantoi palloa, mutta ei edennyt juurikaan. Wolverines
kuitenkin syyllistyi kasvosuojukseen tarttumiseen ja Butchersille
uudet yritykset jo 29 jaardin päässä Wolverines maalialueesta.
Butchers ei kuitenkaan edennyt mainittavasti ja kun väärä aloitus vei
hyökkäyksen tilanteeseen 4. ja 15 edettävää päätti Butchers hyökkäys
jatkaa. Wolverines puolustus kuitenkin löysi lääkkeet ja säkitti
Petrus Penkin ja pääsi aloittamaan oman hyökkäysvuoronsa omalta 45
jaardin linjalta.
Butchersin paitsion jälkeen Wolverines hyökkäys pääsi lähtemään
puolirajalta. Yhdellä hyvällä heitolla Wolverines hyökkäys olikin jo
Butchersin 32 jaardin linjalla. Phil Hahm joutuikin itse tekemään
suurimman työn etenemisessä, kun heittolinjat oli tukittu tarkkaan.
Mika Laurila ja Tuomas Marttila olivat näitä heittolinjoja tehokkaasti
tukkimassa. Hahm kuitenkin toi uudet yritykset ja 21 jaardin linjalta
alkanut hyökkäysvuoro toi kun toikin Christer Stockuksen avulla uudet
yritykset. Wolverines pääsi jo 6 jaardin linjalle, mutta Wolverines
yritti epätoivoisesti kolmella keskushyökkääjällä linjan läpi ja
siellä ei tilaa ollut. Sitten Wolverines otti rangaistuksen väärästä
aloituksesta ja vietiin 11 jaardin päähän maalialueesta. Wolverinesin
Santtu Erkkilä otti heittoa kiinni, mutta Sebastian Karbin seurasi
kuin hai laivaa ja tämäkin kiinniotto jäi vain haaveeksi. Sitten
yritettiin heittoa Stockukselle, mutta tällä kertaa Leroy Hood
niittasi miehen tekonurmen pintaan. Loppujen lopuksi neljännellä
yrityksellä Christer Stockus laitettiin potku hommiin ja Wolverines
siirtyi kuin siirtyikin 3-0 johtoon 27 jaardin potkumaalilla.
Butchers ei jäänyt kuitenkaan ihmettelemään tilannetta, vaan
seuraavaksi jo tuore isä Pekka Piminäinen palautti aloituspotkua
vahvasti. 3. ja 10 tilanteessa omalla 37 jaardin linjalla Petrus
Penkki otti ratkaisun avaimet omiin käsiin ja kantoi 37 jaardin hienon
juoksupelin itse. Ville Kurvisen 12 jaardin kiinniotto ja Ville
Palikaisen 12 jaardin TD veivät vierailijat 3-6 johtoon. Sami Mikkosen
ollessa kuumesairaana poissa lisäpistepotkua yritti Ville Kurvinen,
mutta tällä kertaa ei korkeus riittänyt ja tilanne pysyi ennallaan.
Wolverines hyökkäsi ja eteni Andrei Kipahdin juoksulla hyvin.
Butchersin kova kontaktinen tukimies Sebastian Karbin otti
henkilökohtaisen virheen taklattuaan Wolverines pelinrakentaja Phil
Hahmia sivurajan ulkopuolella ja Wolverines pääsi hyvään kenttäasemaan
jo 18 jaardin päähän Butchers maalialueesta. Butchersin takamies Janne
Oksala pysäytti yhden heiton ja Hahm itse pystyi etenemään hiukan,
mutta sitten ideat tyrehtyivät ja Wolverines yritti uudestaan
potkumaalia. Tällä kertaa Stockuksen 27 jaardin potkumaaliyritys jäi
likilaskuiseksi ja Butchers hyökkääväksi joukkueeksi. Butchers kävi
hyökkäysvuorossa, mutta tällä kertaa ei etenemistä juurikaan
tapahtunut. Uuden aluevaltauksen punttaajana Petrus Penkki potkaisikin
mainion puntin ja kun Wolverines palauttaja räpelsi pallon kanssa
paikalle ampui Matti Lahti joka veikin pallon kuin karkin Wolverines
pelaajien paineessa ja Butchers uudestaan hyökkäykseen Wolverinesin 16
jaardin linjalta.
Toinen neljännes: Butchers
etenikin hyvin aina Wolverinesin 2 jaardin linjalle, mutta sitten
rangaistukset hieman sekoittivat peliä. Nathan Connor kantoi jo kerran
pallon maalialueelle, mutta hyökkäyksen väärä aloitus vei joukkuetta
takapakkia. Wolverines puolusti maalialuettaan urhoollisesti ja tällä
kertaa Butchers hyökkäys ei palloa maalialueelle saanut kannettua.
Wolverines pääsi omaan hyökkäykseensä omalta 11 jaardin linjalta.
Tällä kertaa Phil Hahmin haittana oli Marko Luoma joka säkitti Philin
omalle 5 jaardin linjalle. Wolverines joutui taas tyytymään punttiin
ja Butchers pääsi tällä kertaa hyökkäämään Wolverinesin 43 jaardin
linjalta. Erinomaisella screen pelillä Nathan Connor siivitti Butchers
hyökkäystä linjan loistavalla avustuksella peräti 30 jaardia.
Wolverinesin 12 jaardin linjalta alkaneen hyökkäysvuoron kantoi Petrus
itse maalialueelle, mutta kiinnipito rangaistus vei kuitenkin
hyökkäystä taaksepäin. Hieman samanlaista peliä yritettiin, mutta
tällä kertaa Petrusta taklattiin sen verran kovaa, että pallo irtosi
hyppysistä ja Wolverines hyökkääväksi joukkueeksi.
Pelinrakentaja Hahm joutuikin tällä kertaa Butchersin Jari Veijolan
säkittämäksi. Santtu Erkkilä kuitenkin otti kiinni Hahmin pitkän 50
jaardin haamuheiton ja äkkiä oma 9 jaardin linja olikin jo Butchersin
41 jaardin linja. Seuraava peli oli myös hieman rikki, mutta kuin
onnen kaupalla Hahm onnistui viemään heitollaan hyökkäystä eteenpäin.
Ari Suontakanen otti kiinni ja Wolverines hyökkäys eteni jo Butchersin
33 jaardin linjalle. Heittopelin löytänyt Hahm viskasi vielä kerran
palloa, mutta tällä kertaa paikalla Butchersin takakentän pelaaja Tero
Virtanen, joka kiitti ja Butchers hyökkäykseen omalta 4 jaardin
linjalta. Butchers hyökkäys ei edennyt ja puntin jälkeen Wolverines
hyökkäyskin sai oman vuoronsa, mutta ei mainittavampaa tulosta ja
puoliaika Butchersin ottaman polven jälkeen.
Kolmas neljännes: Butchers
aloitti puoliajan hyökkäävänä joukkueena. Alkuun Petrus Penkin ja
Nathan Connorin askelmerkit olivat hieman ristissä ja pientä törmäilyä
oli havaittavissa. Butchers punttasi ja Wolverines hyökkäykseen. Tällä
kertaa Hahmin haittana olivat ensin Tommi Padatsu ja sitten Marko
Luoma. Hahm rullasi oikealle ja juuri kun lapion kokoiset kourat
olivat peittäneet auringon näkyvistä kiskaisi Hahm melkoisen "hätärin".
Puolustuksen kädet osuivat tielle -> pallo yläilmoihin -> alle tulee
puolustuksen tukimies Santtu Äyräväinen, joka nappasi ilmaan
kimmahtaneen pallon käsiinsä. Butchers hyökkäys pääsi kentälle
Wolverinesin 38 jaardin linjalta. Hyökkäys kiitti ja Ville Kurvisen 41
jaardin TD:llä tilanne 3-12. Lisäpiste pelattiin ja Ville Palikainen
viimeisteli numerot 3-14.
Wolverines tuli kentälle hyökkäävänä joukkueena omalta 21 jaardin
linjalta ja saavuttikin kerran uudet yritykset Christer Stockuksen
avulla. Sitten Leroy Hood taklasi vahvasti Stockusta seuraavassa
pallontavoittelutilanteessa ja Christer hieman aikaa keräili
varusteita kentän pinnasta, mutta hieman hengähdettyään jatkoi taas
peliä. Wolverines eteni ja mm. Butchersin saama rangaistus
epäurheilijamaisesta käytöksestä siirsi hyökkäystä eteenpäin.
Wolverinesin
Butchersin 48 jaardin linjalta alkanut hyökkäysvuoro oli jo
tyrehtymässä, mutta ennenaikaisen vihellyksen vuoksi hyökkäys pääsi
yrittämään toisen kerran tilanteesta 3. ja 10 mentävää. Hahm juoksi
ensin 8 jaardia ja tilanteessa 4. ja 2 mentävää Hahm juoksi peräti 17
jaardin siivun. Wolverines eteni Butchersin 23 jaardin
linjalle. Hahm heitti taas paineessa jonkinlaisen hätäratkaisun ja
tällä kertaa sen poimi Butchersin Henri Forsberg. Butchers eteni
hyökkäysvuorollaan Palikaisen pitkällä kiinniotolla ja Nathan Connorin
juoksulla omalle 46 jaardin linjalle. Sitten eteneminen tilkittiin sen
verran hyvin, että Petrus Penkki punttasi jälleen palloa (ja hyvin
Petu palloa punttasikin koko ottelun ajan).
Wolverines ei edennyt mihinkään kun mm. Sampsa Mahkonen piti omat
linjansa tukossa. Wolverines punttasi. Butchers pääsi hyökkäysvuoroon,
mutta sitten kävi (melkein) kylmät. Butchers pelasi hyökkäysvuoroaan
Wolverinesin 41 jaardin linjalla, kun Petrus saatiin melkoisiin
pihteihin ja taklattiin rajusti aloituslinjan takana. Heitto meni
minne meni, mutta huolestuttavampaa oli Petun tuskainen olemus
kentällä. Aleksi (Seppänen) oli Tukholmassa pelaamassa nuorten
EM-kisoja, joten paikkaajia ei pilvin pimein olisi jos Petu
loukkaantuisi. Wolverinesit saivat pallon itselleen, mutta eivät tässä
vaiheessa sillä juuri mitään enää osanneet tehdä ja Luoma kävi taas
kerran muistuttamassa Hahmia, että jos ei heitto lähde kädestä
ajoissa, niin täältä pesee ja vähän linkoaakin.
Petu osoitti pelimiehen elkeet ja palasi johtamaan joukkojaan, kuin
mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tällä kertaa Wolverinesin hyökkäyksen
koordinaattori ottikin kentän haltuun ja otti 15 jaardin
henkilökohtaisen rangaistuksen. Tosin tästä lyötiin katsomossa vetoa jo ennen
ottelun alkua, eli ei uutta auringon alla.
Neljäs neljännes:
neljännes on hyvä aloittaa TD:llä ja niinpä Petrus kiskaisi pallon
Ville Kurvisen hyppysiin ja TD oli tosi asia. Pelatun epäonnistuneen
lisäpisteen jälkeen tilanne 3-20. Wolverines hyökkäys jähmettyi ja
Butchers puolustus jyräsi. Wolverines ei millään löytänyt aukkoja
Butchers puolustuksesta ja jäädytettiin niille jalansijoilleen.
Butchers hyökkäys kävi myös vuorollaan, mutta heiton pomputtelun ja
rangaistuksen lisäksi, ei isompia tapahtumia. Seuraava Wolverinesin
hyökkäysvuoro oli melko vaikea. 1. ja 10, syötön vastaanoton häirintä,
2. ja 25 väärä aloitus, 2. ja 30 hyvä heitto Hahmilta Santtu
Erkkilälle, 3. ja 10 Tommi Padatsu
ja Pertti Lautala säkittämässä Hahmia, 4. ja 11 puntti.
Butchers hyökkäsi välissä ja tällä kertaa pallon kiinniottajaksi pääsi
myös mm. Markus Haverinen. Hyökkäys eteni aina Wolverinesin 35 jaardin
linjalle asti, mutta sitten päädyttiin punttiin. Wolverines aloitti
raivoisan heittohyökkäyksen, mutta sen katkaisi Henri Forsberg ja
kantoi interin maaliin asti. Linjatuomari tosin näki että Henkka olisi
ollut rajojen ulkopuolella(?) Ehkä oli ehkä ei. Butchers siis hyökkäykseen Wolverinesin 3 jaardin linjalta
ja Nathan Connor sai kunnian kantaa Henkan petaaman pallon
maalialueelle. Lisäpistepotku ei osunut aivan kohdalleen ja näin
tilanne 3-26.
Wolverines yritti vielä kehittää hyökkäystä, mutta yritykset olivat
melkoisen kevyitä. Loppuun nähtiin vielä turha episodi, kun Butchers
pelaaja taklasi loppuun asti Wolverines pelaajaa ja tämä tapahtui
kentän rajojen ulkopuolella. Siitä seurasi pieni nokkien koputtelu,
mutta se saatiin nopeasti hallintaan. Tuomarit voisivat ottaa asiat
nopeammin/rankemmin hallintaansa. Nyt nähtiin turhaa neuvottelua,
jossa oli mukana toisen joukkueen edustajia. Tuomarit tuomitsee.
Lopuksi Wolverines haki riskilläkin heittopeleillä maalia, mutta ei
onnistunut. Butchers pelasi loppusekunnit pois polvella.
Kolme tuntia jefua...JEEE!
Tai sitten ei. Älkää ymmärtäkö väärin. Peli oli viihdyttävä kaksi
ensimmäistä neljännestä. Loppujen lopuksi ainoa kiinnostuksen aihe
oli, että voiko Wolvot pitää Butchers hyökkäyksen aisoissa.
Wolverinesin hyökkäyksellä ei ollut mitään asiaa Butchers puolustuksen
sekaan. Jos joku tulee näyttämään minulle tilastoja, niin ne eivät
kyllä vastaa tehoiltaan toisiaan. Wolverines eteni hyökkäyksellään
näennäisen hyvin välillä, mutta sitten se jäätyi. Butchersin kova
hiillostus mm. pelinrakentaja Hahmille teki ainakin sen, että muutaman
kerran palloa viskattiin pois käsistä niin että vain ihme piti interit
"vain" neljässä. Butchers vei "yskien" mutta näinkin voi
viedä, tosin tuo takkuilu koski ensimmäistä ja toista neljännestä.
Pelin piste-erohan on sama kuin ensimmäisessä ottelussa eli 23. Ei tämä
huonolta näytä, päinvastoin voitothan ne ratkaisee. En tiedä paljonko
esim. nuorten EM-kisojen takia pois ollut sentteri Patrick Högströmin
poissaolo näkyi tuossa alussa, mutta esiin marssinut vanha sotaratsu
Jari "Fikkari" Lyhty toimitti vieläkin pallon 100 varmasti
pelinrakentajan hyppysiin. Puolustus teki hommansa taas niin varmasti,
kun vain puolustus pystyy. Wolverines pääsi kolmannella ja neljännellä
neljänneksellä vain kaksi kertaa edes Porvoon kenttäpuoliskolle!
Wolverinesille kuitenkin pisteet myös hyvästä puolustuksesta. Välillä
oli Butchers hyökkäyksellä kiirettä sen verran, että painetta ainakin
sinne saatiin.
Täältä tähän.
KUVIA OTTELUSTA KLIKKAA
TÄSTÄ
J.Niskanen 25.7.2006
Crocodiles-Butchers
9.7.
Butchers matkusti
Seinäjoelle lähes täydellä miehistöllä ja motivaatio oli korkealla
pisteiden hakuun viime kauden finaalivastustajalta Crocodilesilta.
Porvoolaisilla oli matkassa 32 pelaajaa ja runkopelaajista
kokoonpanosta puuttuivat vain Pekka Piminäinen ja Tero Virtanen.
Sivurajalta puuttui lisäksi päävalmentaja Sebastian Lind. Sunnuntai
-illan ottelun ja pitkän pelimatkan aiheuttamasta harmista ja
mahdollisesta vaikutuksesta kokoonpanoon ja suoritukseen voidaan siis
nyt viimeistään unohtaa. Tappio tuli tiukan ja tasaisen ottelun
tuloksena ja Butchers voi syyttää siitä itseään koko joukkueena.
Ottelu alkoi kotijoukkueen selkeässä hallinnassa sekä hyökkäyksen että
puolustuksen osalta.
Crocodilesin hyökkäys oli saanut todellisen piristysruiskeen uuden
pelinrakentajan myötä ja se eteni ensimmäisellä neljänneksellä
vakuuttavan tasaisesti kohti Butchersin maalialuetta onnistuen
maalinteossa kuitenkin vain kertaalleen. Butchersin alku oli paljon
tahmeampaa ja vasta toisen neljänneksen aikana hyökkäys alkoi näyttää
sitä samaa varmuutta kuin aiemmin kauden aikana. Ensimmäisellä
puoliajalla maalintekoon ehtivät kotijoukkueesta Olli Ervasti (6) ja
Butchersista Nathan Connor (6) sekä Sami Mikkonen (1), tilanne
puoliajalla 6-7.
Toisella puoliajalla maalihanat aukesivat sitten enemmän, ja Butchers
näytti jo saaneen tilanteen haltuunsa kun taululla oli lukemat 12-24,
viimeisin pistesuoritus (3) oli tullut Mika Marttilan nappaaman
interceptionin jälkeisestä hyökkäysvuorosta. Crocodiles kuittasi
kuitenkin maalilla heti seuraavalla hyökkäysvuorolla edeten omalta 31
yds linjaltaan aina vieraiden maalialueelle asti, lisäpiste onnistui
pelaamalla joten tilanne 20-24.
Ottelun varsinainen käännekohta kotijoukkueelle nähtiin seuraavassa
Butchersin hyökkäysvuorossa. Butchers eteni tasaisen varmasti juosten
ja heittäen Crocodilesin kenttäpuoliskolle, jossa Mika Juutinen
taklasi pallon Connorin sylistä ja Aki Rinne otti pallon haltuunsa.
Kotijoukkue sai pallon omalla 46 yd linjallaan ja eteni kuin etenikin
viisaasti kelloa käyttäen aina vierasjoukkueen maalialueelle asti
tehden lukemiksi 26-24. Kun 2 pisteen lisäpisteyritys epäonnistui, jäi
Butchersille vielä hyvä sauma ja 2 minuuttia aikaa päästä
potkumaalietäisyydelle ja selviytyä voittajaksi. Crocodiles -puolustus
ei kuitenkaan antanut vieraille enää mahdollisuuksia maalintekoon,
joten 26-24 jäi loppunumeroiksi taululle. Toisella puoliajalla
pisteitä tehtiin seuraavasti - Butchers Haverinen Markus (6), Kurvinen
Ville (6+2), Mikkonen Sami (3), Crocodiles - Rissanen Mikko (12),
Rissanen Marko (6), Ervasti Olli (2)
Ottelun hahmoihin kuului ehdottomasti Seinäjoen uusi pelinrakentaja
Davon Vinson ja jo ensimmäisestä downista lähtien tuli selväksi että
kaveri on pelimies. Vinson juoksi ottelun ensimmäisellä pelillä 18 yds
siivun vahvan näköisesti ja muutenkin koko ottelun ajan otti omilla
ratkaisuillaan joukkueelleen tärkeitä jaardeja useaan otteeseen.
Kaverilta löytyy myös heittokättä ja hän johti joukkuettaan varman
näköisesti läpi ottelun.
Butchersista mainittakoon erityisesti kovaa ja useasti iskevä LB
Sebastian Karbin, joka on uurastanut kaikissa otteluissa kauden ajan
todella tehokkaasti.
Janne Halla-aho 10.7.2006
BUTCHERS-SEA CITY
STORM 17.6.2006
Lähtökohdiltaan Butchersin
kauden 4. peli oli varsin selvä. Vastaan Porvoon Keskuskentällä tulisi
ennakkoon selkeästi heikompi vastustaja, kuin kolmessa aikaisemmassa
ottelussa. Otteluihin ei kuitenkaan lähdetä puolivaloilla ja Butchers
valmistautui henkisesti hyvin otteluun. Hyökkäyksen linjamies Pasi
Lautala tiivistikin tämän pelin lähtökohdat erittäin hyvin. ”Peliin
lähdetään juuri niin kuin muihinkin peleihin, sillä jos aletaan
pelaamaan löysästi, on myös suuri loukkaantumisvaara. Niihin ei
kuitenkaan ole varaa ja varsinkaan jos niitä tapahtuu huolimattomuuden
ja/tai ylimielisen asenteen takia”
Butchers ei sortunut leikittelyyn ja näyttikin heti alusta asti, ettei
Porvoon nurmella nähdä ylimielisiä, vaan pelaavia Butcherslaisia.
Rauman hyökkäyksestä ei ole paljon tilastojen valossa kerrottavaa
ottelussa. Butchersin puolustus nollasi Rauman totaalisesti ja vain
pariin otteeseen Rauman hyökkäys sai aikaan edes ensimmäisiä
yrityksiä. Butchersin puolustuskin kävi tekaisemassa pisteitä ja
osoitti taas olevansa kaikkea muuta kuin hyökkäyksen varjo. Butchersin
hyökkäyskone takoi kovalla teholla ja ei ollut oikeastaan mitään
tapaa, millä hyökkäys ei olisi puhkonut Stormin puolustusta. Armo kävi
oikeudesta, kun jo ennen toisen neljänneksen päätöstä (puoliaikaa)
Porvoon hyökkäys siirtyi vasta 17-vuotiaan Aleksi Seppäsen
käskytykseen.
Ensimmäinen neljännes: Rauma aloitti hyökkäävänä joukkueena, mutta jo
ensimmäinen hyökkäysvuoro kertoi, ettei tällä kalustolla ole asiaa
Butchersin puolustuksen kaatoon. Butchers saikin oman hyökkäysvuoron
Rauman 35 jaardin linjalta, mutta kaksi ensimmäistä heittopeliä
valahti laitahyökkääjien käsistä. Kolmannella heitolla Petrus Penkki
poltti Rauman takakentän Ville Palikaisen 35 jaardin kiinniotolla.
Sami Mikkonen kenkäisi pallon haarukkaan, tilanne 7-0.
Ville Kurvisen touchbackiksi kenkäisemän aloituspotkun jälkeen Rauman
hyökkäys kentälle -> fumble -> Sebastian Karbin pallon päälle ja
Butchers hyökkäys kentälle 20 jaardin viivalta. Nathan Connorin ja
Markus Haverisen kannoilla pallo 0,5 jaardin päähän maalialueesta ja
Markus Haverinen vei puolen jaardin kannon maaliin. Mikkosen
kultakenkä puhui ja tilanne 14-0. Rauman hyökkäys kävi kentällä, mutta
Butchers puolustus ei armoa antanut ja jätti taas Rauman etenemisen -2
jaardiin.
Pekka Piminäinen palautti puntin Rauman 36 jaardin linjalle. Sami
Mikkonen nappasi tällä kertaa heiton ja vei sitä eteenpäin, mutta
sitten väärä aloitus siirsi Butchers hyökkäyksen tilanteeseen 3. ja 12
mentävää. Penkin tasan tarkkaan ensimmäisen TD:n toisintona heittämä
heitto Ville Palikaiselle vasemmalle kaistalle lisäsi Butchersin
johtoa. Sami Mikkosen potkulla tilanne 21-0 ja ensimmäistä neljännestä
pelattuna n. 6 minuuttia.
Ville Kurvisen suorittaman onnistuneen onside-potkun seurauksena
Butchers hyökkääväksi joukkueeksi Rauman 46 jaardin linjalta. (ainakin
allekirjoittaneelle jäi epäselväksi, oliko ko. onside harkittu, vai
vahinko). Nathan Connor murtautui vastustamattomasti Rauman
puolustuksen läpi ja teki hienojen blokien suojassa 46 jaardin TD:n.
Sami Mikkonen heilautti jälleen jalkaa onnistuneesti ja tilanne 28-0.
Raumakin kävi hyökkäämässä, mutta Pertti Lautala kävi muistuttamassa
QB säkillä, että ei ole soveliasta yrittää häiritä Butchersin
maalialueen puoleista kenttäaluetta. Rauma punttasi hieman
punttifeikin näköisellä muodostelmalla. Muodostelma oli sekoitus
punttia ja shotgunia, mutta puntti sieltä lähti. Butchers hyökkäys
omalla 49 jaardin linjalla, tripsistä juoksu oikealle ja
malliesimerkkinä blokkauspeliä, joiden suojassa Nathan Connor kantoi
51 jaardin juoksun maaliin asti. Lisäpisteessä snäppi ei aivan
kohdalle osunut ja kun holderin heitto ei aivan Nathanin hyppysiin
tarttunut, tilanne 34-0. Butchersin seuraavassa hyökkäysvuorossa
nähtiin hieno peli, kun Ville Palikainen nappasi motionista pallon
mukaansa ja Petrus hyvin kätki tämän hand-offin ja Ville purjehti
pallon kanssa 4 jaardin päähän Rauman maalialueesta.
Toinen neljännes: motion toiseen suuntaan Pekka Piminäisen toimesta,
pallo syliin ja Ville Palikaisen blokatessa oman miehensä, oli Pekalla
vapaa väylä maalialueelle ja 4 jaardin TD. Sami Mikkosen
lisäpistepotkun jälkeen 41-0. Ville Kurvisen aloituspotkun jälkeen
B-juniori Hannes Hyttinen pysäytti Rauman palautuksen. Rauman
hyökkäyksen edessä tällä kertaa Tommi Padatsu ja Santtu Äyräväinen ja
taas Rauma punttasi. Snäppi kuitenkin epäonnistui ja Butchers
hyökkääväksi joukkueeksi 14 jaardin linjalta. Nyt Butchers vaihtoikin
pelinrakentajaksi vasta 17-vuotiaan Aleksi Seppäsen. Aleksi johtikin
joukkoja kentällä hyvin ja Rauman 2 jaardin viivalta alkanut peli
jossa Aleksi pitchasi keskushyökkäjä Markus Haveriselle oikealle ja
Hawe kantoi pallon vääjäämättä maaliin. Aleksin johtaman hyökkäyksen
tekemä TD oli tosiasia. Lisäpistepotku Mikkoselta onnistui ja tilanne
48-0. Loppuneljänneksellä ei pistesuorituksia nähty. Hauskin episodi
kuitenkin loppuneljänneksellä lienee se, kun Pekka Piminäinen ja Ville
Kurvinen syöttelivät puntin palautuksessa toisilleen rugby-tyyliin.
Kolmas neljännes: Rauman aloituspotku sujahti Ville Kurvisen käsiin,
joka kiitti ja vei 80 jaardin palautuksen pohjiin. Sami Mikkonen
kenkäisi taas lisäpisteen sisään ja tilanne heti toisen puoliajan
alkajaisiksi 55-0. Rauman hyökkäyskin Butchers
hyökkäys asettui uuteen moodiin jo toisella neljänneksellä ja
puolustuksen pelaajatkin saivat pelata melko rennosti. Hyökkäyskään ei
pelannut "1000-0"-peliä, vaan antoi hienosti peliaikaa/-kokemusta
nuorelle pelinrakentajalle ja vähemmän peliaikaa saaneille
laitahyökkääjille.
Elämä on,
kuten eräs takakentän liuhuletti sanoo. Tähän puolustukseen,
riippumatta tulokulmasta on vaikea yrittää ja Raumalla ei isompia
eväitä ollut. Onnistujia on niin paljon että voisi mainita koko
joukkueen tähän luetteloon. Kuolettavan tylsän pelin parasta antia oli
lopun "Tomminpommi", mutta aivan turhaa oli tuo painiepisodi. Jos ei
tällaiset lukemat ole hyvää mainosta lajille ylimmällä sarjatasolla,
niin ei myöskään kentällä nähty painimaaottelu ollut sitä.
Ensimmäinen oikea koe on
ottelu Crocodilesia vastaan. Täältä tähän.
Parhaat pelaajat:
Butchers
Henri Forsberg
Sea City Storm
Jarno Hillo
Butchers ruusupelaajat:
3 ruusua: Henri Forsberg
2 ruusua: Markus Haverinen
1 ruusu: Pertti Lautala
KUVIA OTTELUSTA NÄET
KLIKKAAMALLA TÄSTÄ
J.Niskanen 18.6.2006
BUTCHERS-WOLVERINES
10.6.2006
Butchersin kauden toinen
kotipeli oli edellisestä vuodesta vahvistunutta Wolverinesia vastaan.
Wolverinesia oli veikkailtu kaudella jopa kärkikahinoihin mukaan ja
odotettavissa oli jännittävä jefu iltapäivä aurinkoisella
Keskuskentällä. Myöskin uutuuttaan kiiltävä tulostaulu oli saatu
kentän päätyyn ja mikäs sen mukavampaa kuin päästä koekäyttämään sitä
tositoimissa.
Ensimmäinen neljännes:
peli alkoi Wolverines hyökkäyksellä ja hyvin aloittikin, sillä Andrei
Kipahti kantoi palloa kaksi kertaa uusiin yrityksiin. Wolverines eteni
neljällä juoksulla omalta 30 jaardin linjalta aina puolirajalle asti
ja alku näytti hyvältä. Sitten Jari Veijola ja Sebastian Karbin
taklasivat Kipahdin aloituslinjan taakse ja kun Marko Luoma säkitti
Jarkko Niemisen 10 jaardia aloituslinjan taakse päätyi Wolverines
punttiin. Butchers pääsi omaan hyökkäysvuoroon omalta 39 jaardin
linjalta. Akseli Penkki-Kurvinen toimi tehokkaasti ja ensimmäisellä
heitolla Kurvinen tekaisi 61 jaardin TD:n. Onnistuneen lisäpistepotkun
jälkeen tilanne 7-0 kotijoukkueelle.
Wolverines jälleen hyökkääväksi joukkueeksi ja Andrei Kipahdin
juoksuilla sekä Christer Stockuksen kiinniotolla omalta 20 jaardin
linjalta Butchersin 46 jaardin linjalle. Jarkko Niemisen heitto löysi
Christer Stockuksen Butchersin 33 jaardin linjalta. Kiinnioton jälkeen
Butchersin tukimies Santtu Äyräväinen taklasi pallon irti Stockukselta,
peitti sen ja näin Butchersista hyökkäävä joukkue. Nathan Connor
kantoi palloa vahvasti kerran uusiin yrityksiin. Sitten Petrus Penkin
45 jaardin heitto löysi Ville Palikaisen ja Butchers jo 9 jaardin
päässä Wolverines maalialueesta. Nathan Connorin kahdella juoksulla 5
jaardin TD ja tilanne 13-0. Wolverines onnistui blokkaamaan
lisäpistepotkun.
Wolverinesin seuraavakin hyökkäysvuoro oli lyhyt, kun heti
ensimmäisellä yrityksellä pallo irtosi Kipahdin kädestä ja sen peitti
Butchersin linjamies Jari Veijola.
Toinen neljännes:
Butchersin päästyä aloittamaan hyökkäyksensä Wolverinesin 34 jaardin
linjalta ensin palloa otti kiinni Leroy Hood ja sitten sitä kantoi
Nathan Connor aina Wolverinesin 20 jaardin linjalle. Kiinnipitämisestä
otetun rangaistuksen takia matka kuitenkin venähti pitkäksi ja
tilanteessa 4. ja 7 mentävää Wolverinesin 20 jaardin linjalla,
päätettiin yrittää potkumaalia. Sami Mikkosen potku ei tällä kertaa
haarukkaan osunut ja Wolverines hyökkääväksi joukkueeksi. Wolverines
ei kuitenkaan omalla hyökkäysvuorollaan saanut etenemistä aikaan ja
puntin jälkeen Butchersin vuoro yrittää.
Butchersin seuraava hyökkäysvuoro olikin sitten lähinnä keltaisten
lippujen juhlaa. Butchersia rangaistiin tämän vuoron aikana 37 jaardia
ja Wolverinesia 15 jaardia. Pallo liikkui tänä aikana kuitenkin
Butchersin 22 jaardin linjalta Wolverinesin 48 jaardin linjalle.
Tilanteessa 3. ja 9 mentävää Wolverinesin 48 jaardin linjalla Petrus
Penkki osoitti hyvää malttia. Hän rullasi vasemmalle puolelle ja etsi
vapaita kiinniottajia. Leroy Hood oli vapaana ja Petruksen pitkä
heittopeli löysi hänen käsiinsä. Harmittavasti Petruksen heitto lähti
aavistuksen aloituslinjan etupuolelta ja näin 5 jaardin rangaistus ja
yrityksen menetys. Tilanteessa 4. ja 14 mentävää Butchers turvautuikin
punttiin.
Molempien hyökkäykset kävivät kertaalleen kentällä päätyen puntteihin.
Wolverines kehitti tämän jälkeen hyvän hyökkäysvuoron. Jarkko Nieminen
löysi vuoron perään Ari Suontakasen sekä Christer Stockuksen ja näillä
Wolverines eteni nopeaan tahtiin omalta 38 jaardin linjalta Butchersin
19 jardin linjalle. Jarkko Nieminen joutuikin melkoisen takaa-ajon
kohteeksi seuraavalla yrityksellä ja vältti kuin välttikin taklatuksi
tulemisen ja keskeltä löytyi vapaana Ari Suontakanen, joka kiinnioton
jälkeen kantoi pallon Butchersin maalialueelle. Antti Leinon
lisäpistepotku osui haarukkaan ja tilanne 13-7.
Toista neljännestä oli enää pieni hetki jäljellä ja Butchers pelasikin
kellon pois ja näin tasaisissa lukemissa erätauolle.
Kolmas neljännes: Butchers
aloitti hyökkäävänä joukkueena. Nathan Connor kantoi taas vahvasti
palloa ja Leroy Hood nappasi pari kertaa Penkin heittämän pallon
uusien yritysten arvoisesti. Tilanteessa 1. ja 10 Wolverinesin 18
jaardin linjalla Petrus tavoitteli heitollaan Hoodia, mutta Wolverines
puolustaja otti kontaktia ennen kuin pallo aivan Hoodin hyppysiin tuli
ja vastaanoton häirinnästä rangaistus. Nathan Connor kantoikin 4
jaardin juoksupelin maalialueelle ja epäonnistuneen lisäpistepotkun
jälkeen tilanne 19-7.
Wolverines hyökkäys kävi kentällä kertaalleen, mutta keräsi takapakkia
mm. Sebastian Karbinin todella kovalla pommilla ja vaikka kerran
Jarkko Niemisen heitto Ari Suontakasen löysikin uusien yritysten
verran, oli Butchersin puolustus hereillä. Santtu Äyräväinen aiheutti
harmia mm. saadessaan käsiä Niemisen heiton väliin. Christer
Stockuksen puntti oli hyvä ja vieri aina Butchersin 12 jaardin
linjalle. Butchers etenikin tällä kertaa Nathan Connorin juoksuilla.
Hyökkäyksen linja avasi hyviä juoksureikiä ja Nathan kiitti
juoksemalla peräti 58 jaardia tällä hyökkäysvuorolla. Lisäksi Ville
Palikainen nappasi pallon kiinni kaksi kertaa. Nathan Connor juoksi 18
jaardin TD:n kuin suoraan "näin blokataan/juostaan hyvien blokkien
suojassa"-oppikirjasta, niin hienosti ja saumattomasti Nathan pääsi
maalialueelle purjehtimaan. Butchers pelasi lisäpisteyrityksen ja
Pekka Piminäinen viimeistelikin Penkin heitosta kaksi pistettä ja
tilanne jo 27-7.
Wolverinesin hyökkäysvuoro ei edennyt juuri ollenkaan. Santtu
Äyräväinen oli jälleen heitoissa riesana ja Sebastian Karbin sekä
Leroy Hood aiheuttivat harmaita hiuksia Ahma hyökkäykselle.
Wolverinesin puntti päätyi pomppimaan aivan väärään suuntaan ja
pysähtyi puolirajalla. Wolverines otti tilanteesta vielä
henkilökohtaisen rangaistuksen, alkoikin Butchers hyökkäys
Wolverinesin 30 jaardin linjalta. Nathan Connor etenikin 20 jaardia
ensimmäisellä yrityksellä, mutta tilanteessa Butchersin kiinnipito
rangaistus käänsi tilanteen 1. ja maali Wolverinesin 10 jaardin
linjalla tilanteeksi 1. ja 20 Wolverinesin 40 jaardin linjalla. Ensin
Wolverines tukimiespari Teemu Kuusisto-Aarno Sjöblom taklasivat Nathan
Connorin 4 jaardia linjan taakse. Tämän jälkeen Penkin heitto napsahti
Markus Haverisen hyppysiin ja tilanteeksi 3 ja 12 mentävää. Heitto ei
kuitenkaan Ville Kurvisen käsiin aivan liimautunut. Tilanteessa 4. ja
12 mentävää Wolverinesin 32 jaardin linjalla Petrus Penkin heiton
eteen pääsi Wolverinesin Amerikkalaislinjamies Ben Seiler, joka
höyryjunan voimalla ja ketteryydellä raivasi tiensä 80 jaardin
syötönkatkon palautuksen maaliin. Lisäpistepotku blokattiin ja Pasi
Lautala lähti palauttamaan palloa kohti Wolverines maalialuetta, mutta
puolen kentän tienoilla Pasi saatiin taklattua maahan. Tästä seurasi
melkoinen tuomarikokous ja palautusjuoksun aikana sattuneen
kiinnipidon(???) takia lisäpistepotkuyritys uusittiin. Nyt potku
onnistui ja tilanne 27-14.
Neljäs neljännes: Butchers
hyökkäys kävi kentällä. Leroy Hoodin kiinni ottaman heiton jälkeen
Butchers sai uudet yritykset, mutta sitten Petrus Penkki säkitettiin
17 jaardia linjan taakse ja tilanteessa 4. ja 24 mentävää
turvauduttiin taas punttiin. Wolverinesin hyökkäysvuorolla
pelinrakentajaksi oli vaihdettu Phil Hahm. Hahm ei kuitenkaan saanut
hyökkäystä eteenpäin ja kolmannella yrityksellä nakkasi pallon suoraan
Butchers puolustaja Sebastian Karbinin käsiin. Butchers hyökkäys
paikalle erittäin hyvässä kenttäasemassa Wolverinesin 26 jaardin
linjalla. Butchers hyökkäys ei kuitenkaan saanut aikaan haluamaansa
etenemistä ja näin päädyttiin kenttäpotkumaali yritykseen.
Wolverinesin 21 jaardin linjalta potkaistu yritys ei kuitenkaan tuonut
tulosta ja Wolverines hyökkäys kentälle.
Jarkko Nieminen heittikin heti ensimmäisellä yrityksellä pallon
suoraan Butchersin linjamiehen Marko Luoman syliin joka kiidättikin
pallon 21 jaardin TD:hen. Sami Mikkonen potkaisi pallon haarukkaan ja
tilanne 34-14.
Wolverines yritti omalla hyökkäysvuorollaan laittaa palloa ilmaan,
mutta huonoin tuloksin. Puntin jälkeen Butchers hyökkäys kentälle
Wolverinesin 36 jaardin linjalla. Pekka Piminäisen sekä Leroy Hoodin
kiinniotoilla sekä Markus Haverisen juoksuilla pallo kannettiin
Wolverinesin 11 jaardin linjalle. Siitä sen 4. yrityksellä haarukkaan
kiskaisi Sami Mikkonen tehden 3 pistettä lisää, tilanne 37-14.
Wolverines yritti vielä saada palloa ilmaan, mutta aivan viimeisellä
vuorolla Jari Veijola kävi säkittämässä Jarkko Niemistä 3 kertaa ja
Marko Luoma kerran. Butchersin vaihtuessa hyökkääväksi joukkueeksi
pelattiin vähäinen jäljellä ollut aika pois polvella.
Kesän ensimmäinen kuuma
peli (enkä tarkoita joukkueita vaan keliä). Molempien joukkueiden
hyökkäykset tekivät paljon sellaisia asioita, joita varmaan valmennus
ei ajatellut sen tekevän. Butchersin hyökkäys otti paljon lippuja ja
tiukoissa peleissä se voi olla kohtalokasta. Positiivista asiassa
kuitenkin on se, että voitto puristettiin kuitenkin melko
rutiininomaisesti. Butchersin hyökkäyskone on vaarallisessa kunnossa,
jos se "huononakin" päivänä tekee 31 pistettä. Hyökkäys ei kuitenkaan
varmasti ole ihan tyytyväinen ja tekeekin töitä, että hermoilu ja
virheet saadaan karsittua.
Puolustus pelasi hyvin ja päästi ottelussa oikeastaan yhdestä
virheestä sen ainoan maalinsa. Butchers puolustus päästi Wolverines
hyökkäyksen vain kaksi kertaa omalle kenttäpuoliskolle (joista
toisesta tuli TD), otti kolme rähmäystä haltuunsa ja katkaisi syötön
kaksi kertaa.
Tuomarit ovat myös oma lukunsa ja allekirjoittanut, joka toimi pelin
selostamossa oli kyllä välillä aivan hukassa kentällä tapahtuneiden
tuomioiden johdosta.
Noh, elämä on oppimista
niin kentällä, kuin katsomossakin ja virheistä(kin) oppii. Haluankin
nyt esittää julkisen anteeksipyynnön Tommi Padatsulle, joka jäi
alkuesittelyssä esittelemättä teknisen virheen takia. Anteeksi Tommi.
Ottelun parhaina
palkittiin:
Butchers paras pelaaja
Jari Veijola
Wolverines paras
pelaaja
Ben Seiler
Ruusupelaajat
3 ruusua, DL Jari Veijola
2 ruusua, LB Santtu Äyräväinen
1 ruusu, DL Marko Luoma
KUVIA OTTELUSTA KLIKKAA
TÄSTÄ
J.Niskanen 10.6.2006
TROJANS - BUTCHERS 3.6.2006
Butchersin bussissa oli
ihan mukavasti väkeä koulunpäättäjäisviikonlopusta huolimatta ja
matkaan saatiin yhteensä n. 30 pelaajan rosteri parista
loukkaantumisesta huolimatta. Paikan päällä Turussa sade oli onneksi
hellittänyt iltapäiväksi, ja vaikka kenttä olikin aika hurjassa
kunnossa niin heittopelille oli edellytykset olemassa - ja kyllä se
toimikin...
Ottelun alku oli kuin
suoraan erotuomarin ja valmentajan painajainen, kahdella
ensimmäisellä hyökkäysvuorolla Turun yläkentän ilmatila oli sakeana
keltaisista liinoista ja rangaistuksia jaettiin kahdeksan kappaletta
(8) ja niillä palloa liikuteltiin edestakaisin yhteensä 55 yds -
heti perään pitää sanoa että lippusade ei johtunut mitenkään
tuomarilinjasta tms. vaan ihan puhtaasti joukkueiden sähläyksestä.
Onneksi touhu ei sentään jatkunut tuohon tyyliin vaan Turussa
nähtiin jefumatsikin.
Itse peli meni sitten
ainakin allekirjoittaneen ennakko-odotusten vastaisesti täysin
Porvoolaisten hallinnassa. Varmasti moni muukin oli odottanut
etukäteen tiukkaa kamppailua sarjapisteistä, mutta Butchersin
hyökkäys kävi tekemässä kaapin paikan selväksi jo ennen puoliaikaa
viimeistellen maalin neljällä ensimmäisellä hyökkäysvuorollaan ja
kun Trojans ei tuohon pystynyt vastaamaan niin kyllä ottelu oli
pääosin pelattu jo puoliaikaan mennessä tilanteessa 0-30. Butchersin
hyökkäys on toiminut kahdessa ensimmäisessä pelissä todella
vakuuttavasti ja suorastaan nöyryyttänyt vastustajan puolustusta
kellon tarkkuudella toimivalla heittopelillään ja tasaisen varmasti
puolustukset murtavalla juoksupelillään.
Erityisesti mainittavia
asioita ottelussa on jälleen kerran Kurvisen loistava esitys, jonka
uskoisin viihdyttäneen jopa Turkulaisyleisöä vaikka kotijoukkueen
puolustus olikin se jota vietiin pahemman kerran muutamassa
tilanteessa. Aleksi Seppäsen otteet ottelun viimeisillä kahdeksalla
minuutilla muutamalla hienolla ja ennakkoluulottomalla juoksulla
sekä heitoilla - no, yksi intterikin siihen mahtui josta Turulle
maali, mutta se sallittakoon ja laitetaan innostuksen piikkiin :-)
Leroy Hood pääsi entistä paremmin hommaan sisään ja sai yhden TD:n
tililleen - lisäksi Hood otti ainakin jaetun ykkössijan ottelun
kovimmasta ja komeimmasta iskusta yhdessä hurjassa iskussa olevan
Sebastian Karbinin kanssa.
Kauden alku on ollut
lupaava, mutta matka pudotuspeleihin on vielä pitkä ja kivinen,
siksi täytyykin uskoa siihen että joukkueella, allekirjoittanut
mukaan lukien pysyy jalat tukevasti maan pinnalla ja keskittyminen
tarkennettuna aina seuraavaan peliin. Lopulta urheilussa joukkue on
vain niin hyvä kuin sen viimeisin suoritus. Ensi viikonloppuna
Keskuskentällä on jälleen luvassa huippumatsi kun "Rakas" vihollinen
Wolverines saapuu ottamaan mittaa kotijoukkueesta la 10.6. klo
16.00.
Trojansin
otteluraportti,
LINKKI
BUTCHERS - RAJARITARIT
27.5.2006
Keskuskentän orastavalla
nurmikolla pelattiin Butchersin Vaahteraliigan avaus. Ennen kautta oli
käyty monia spekulaatioita joukkueiden voimasuhteista (niin kuin
normaalia onkin) ja valmiudesta kauteen. Rajaritareista tiedettiin se,
että vastassa on kova, motivoitunut ja rosteriaan vahvistanut ryhmä.
Butchersin lähtökohdat olivat hieman kinkkisemmät. Mestaruus oli
saavutettu ja pelaajia oli virrannut ulos. Varsinkin puolustuksen
osalla oli huolenaiheita lähteneiden muodossa, mutta hyökkäystäkin
hieman epäiltiin. Porvoossa ei perinteisesti ole kaivauduttu
poteroihin nyhjäämään, vaan otetaan härkää sarvista ja väännetään.
Nythän on selvästikin uuden sukupolven esiinmarssin aika!
Ensimmäinen neljännes:
Rajaritarit olivat palauttava joukkue ja Sami Mikkonen asettui
potkaisemaan aloituspotkua. Rajaritarit palauttivat potkun omalle 25
jaardin viivalle, mutta rangaistuksen vuoksi aloituspaikka omalle 11
jaardin viivalle. Rajaritareiden pelinrakentaja Kudyba kokeilikin heti
alkuun heittoa, mutta ei tulosta. Keskushyökkäjä Rantalainen juoksi
seuraavalla, mutta Butchersin puolustus sai pallon haltuunsa fumblen
jälkeen ja pääsi hyökkäämään Rajaritareiden 7 jaardin linjalta. Petrus
heitti onnistuneen heiton Ville Palikaiselle, mutta etenemistä ei
tapahtunut. Petrus ottikin aikalisän ja sen jälkeen pallo ojennettiin
Nathan Connorille joka tekaisi TD:n ensimmäisellä kannollaan kaudella
2006. Kun Sami Mikkonen onnistui lisäpistepotkussa, oli tilanne
Butchersille 7-0.
Rajaritarit pääsivät taas hyökkääväksi joukkueeksi, mutta ei juurikaan
edennyt. Butchers puolustus antoi piti juoksulinjat kiinni ja tukki
heittolinjat. Neljännellä yrityksellä Rajaritarit punttasivat ja pallo
pomppi ulos omalta 46 jaardin linjalta. Butchersin hyökkäysvuoro
avattiin 5 jaardin heitolla Ville Kurviselle ja kun toinenkin heitto
samaan osoitteeseen samalla tuloksella onnistui, oli tuloksena uudet
yritykset Rajaritareiden 36 jaardin linjalta. Seuraavaksi Butchers
eteni juosten Nathan Connorin avulla, mutta Nathan hieman pompotteli
pelloa vaikakin se jäi taas omiin hyppysiin. Nathan Connorin juoksulla
ja Ville Palikaisen kiinniotolla Etenikin jo Rajaritereiden 22 jaardin
linjalle. Akseli Petrus-VilleK toimi kuitenkin moitteettomasti ja Petu
linkosikin 22 jaardin heittomaalin, jonka Ville Kurvinen nappasi
hanskoihinsa. Lisäpistepotku ei tällä kertaa haarukkaan osunut, joten
tulos 13-0.
Rajaritarit pääsivät aloituspotkun jälkeen hyökkääväksi joukkueeksi.
Rantalaisen juoksulla ja Luodon kiinniotolla Rajaritarit saivatkin
uudet yritykset. Tosin edettiin vasta omalla 20 jaardin linjalla.
Pelinrakentaja Kudyban sekä Rantalaisen juoksuilla ei kuitenkaan
edetty uusiin yrityksiin ja tuloksena puntti. Petrus heitti
onnistuneet heitot Ville Palikaiselle ja kuin toisintona finaalista
2005 pitkän 34 jaardin heiton Ville Kurviselle ja TD oli tosi asia.
Sami Mikkonen kenkäisi lisäpisteen haarukkaan ja tilanne 20-0.
Rajaritarit kehittelivät hyvän hyökkäysvuoron, mutta "paluumuuttaja"
Tommi Padatsu säkitti pelinrakentajan ja Rajaritarit joutuivat
punttaamaan. Butchersin puntinpalautusjoukkue sai kuitenkin käsiä
väliin tähän punttiin, mutta Rajaritarit onnistuivat ottamaan pallon
haltuunsa ja näin Rajaritareiden hyökkäys pääsi hyökkäysvuoroon omalta
42 jaardin linjalta. Pelinrakentaja Kudyba kehittikin hyvän vaiheen
onnistumalla heitossaan Pernulle ja kun Butchers otti vielä
henkilökohtaisen virheen, oltiinkin jo Butchersin 30 jaardin linjalla.
Ensin yritettiin juosta pelinrakentajan toimesta ja edettiin hiukan
Toinen neljännes: Kudyban
pitkä 25 jaardin heitto löysi laitahyökkääjä Koskisen ja tilanne 6-20.
Lisäpistepotku ei kuitenkaan onnistunut. Aloituspotkun jälkeen
Butchers aloitti hyökkäysvuoronsa omalta 38 jaardin linjalta. Sami
Mikkosen, Pekka Piminäisen sekä Ville Kurvisen kiinniotoilla Butchers
eteni jo Rajaritareiden 6 jaardin viivalle. Tästä Petrus Penkki
heittikin Pekka Piminäisen maalintekoon ja taas TD. Sami Mikkosen
lapikkaasta pallo harukkaan ja tilanne 27-6.
Aloituspotkun jälkeen Rajaritarit yrittivät heittää. Rajaritareiden
hyökkäyksenlinja antoi hyvin aikaa pelinrakentaja Kudyballe, mutta
heittolinjat oli katkaistu. Neljännellä Kudyba toimi myös puntin
potkaisijana, mutta tällä kertaa puntti blokattiin ja Butchers pääsi
hyvistä kenttäasemista kentälle. Nathan Connorin juoksulla, Pekka
Piminäisen sekä Ville Palikaisen kiinniotoilla pääsi Butchers jo 2
jaardin päähän maalialueesta. Petrus Penkki otti pallon haltuun ja
rynnisti 2 jaardin TD:n linjan tekemästä ammottavasta reiästä.
Lisäpistepotku ei tällä kertaa haarukkaan osunut ja tilanne 33-6.
Rajaritarit yrittivät vielä hyökätä kovaa, mutta mm. Kari Mäkelä/Jari
Veijosen säkki laannutti hieman intoa. Loppu neljännes pelattiin ilman
pistesuorituksia.
Kolmas neljännes: Butchers
pääsi aloittamaan toisen puoliajan hyökkäävänä joukkueena. Ensin
Nathan Connor kantoi palloa 11 jaardia ja seuraavaksi Ville Kurvinen
otti jaardeja 32 repimällä ja pyörimällä itsensä vapaaksi. Nathan
Connor kantoi vielä palloa ensin 15 jaardia ja 1. ja goal 5 yard;
tilanteesta kantoi 5 jaardin TD:n. Rajaritareiden hyökkäys kävi
kentällä, mutta puolustuksen kovalla rassauksella saavutettuaan 1.
yritykset kerran päätyi 4. ja 15 lentopotkuun. Taas Butchers hyökkäys
eteni Pekka Piminäisen ja Ville Kurvisen kiinniotoilla aina
Rajaritareiden 34 jaardin linjalle. Ja kuin toisintona ensimmäiseltä
puoliajalta ja Vaahteramalja 2005 ottelusta Ville Kurvinen otti samaan
näytöstyyliin 34 jaardin heittopelin kiinni ja TD. Sami Mikkosen
lisäpistepotku onnistui ja tilanne jo 47-6 Butchersille. Rajaritarit
yrittivät vielä pisteiden tekoon, mutta esteenä oli tällä kertaa
parivaljakko Marko Luoma/Kari Mäkelä, jotka säkittivät Rajaritareiden
pelinrakentajan 6 jaardia aloituslinjan taakse.
Neljäs neljännes:
Rajaritarit pelasi vielä hyökkäysvuoron, jolla se eteni kaksi kertaa
uusiin yrityksiin, mutta sitten vaikka 4. ja 12 tilanteessa
yritettiin, niin tulos jäi laihaksi ja hyökkäysvuoro Butchersille.
Petrus Penkki heittikin näytöstyyliin 41 jaardin heittopelin aivan
vapaalle Pekka Piminäiselle ja onnistuneen lisäpisteen jälkeen tilanne
taululla 54-6. Pelin loppuun nähtiin hieman ikävä episodi, kun
erittäin hyvin pelissä pelannut Sebastian Karbin ajettiin
henkilökohtaisella rangaistuksella ulos kentältä. Samassa tilanteessa
loukkaantui Rajaritareiden pelinrakentaja Kudyba.
Ottelun loppuun Butchersin hyökkäyksen johtajaksi siirtyi Suomen
juniorimaajoukkueen pelinrakentaja Aleksi Seppänen. Aleksi käskytti
hyökkäystä mallikkaasti ja vei Butchersia kahdesti uusiin yrityksiin.
Tarkka heitto maalialueelle Ville Palikaisen käsiin estyi vain
Rajaritareiden terävän puolustuksen ansiosta ja TD jäi nyt saamatta,
mutta varmaan Aleksi sai hyvää kokemusta Vaahteravauhdista.
Neljännellä yrityksellä yritettiin kenttäpotkumaalia 15 jaardista,
mutta tällä kertaa ei tulosta. Loppu peli olikin vain muodollisuus ja
näin voitto Butchersille lukemin 54-6.
Hyökkäyksestä riittää
juttua, kun pisteitä tehtaillaan näin paljon. Totuuden toinen puoli on
se, että puolustus petasi useamman kerran hyvän hyökkäyspaikan.
Esimerkiksi ensimmäisellä neljänneksellä (ja osa toista)
Rajaritareiden hyökkäys ei päässyt edes puoleen kenttään. Hyökkäys
kiitti ja teki jo kahdella ensimmäisellä neljänneksellä tarvittavat
pisteet. Porvoon puolustuksen linja on ehdottomasti vaarallinen. Jari
Veijola keräsi tällä kertaa pisteet, vaikkakin duunareita oli
useampia.
Hyökkäys tarjonnee kierroksen puolustukselle, mutta seuraava matsi on
edessä ja tuleen ei jäädä makaamaan.
Ottelun parhaina palkittiin:
Butchers paras pelaaja
WR Ville Kurvinen
Rajaritarit paras pelaaja
QB Thomas Kudyba
Ruusupelaajat:
3 ruusua, WR Ville Kurvinen
2 ruusua, DL Jari Veijola
1 ruusu, QB Petrus Penkki
J.Niskanen 28.5.2006
|