A-JUNIOREIDEN OTTELURAPORTIT 2006


Katso A-junnuasiaa klikkaamalla tästä

Rajaritarit-Butchers 15.4. Linnalan kenttä, Imatra

Hannes jakaa ja Antti kiitääA-junioreiden kausi on kuin bassosoolo. Se ei ole oikeassa kohdassa ja aina se on jotenkin karmiva, mutta se tulee varmasti. Vastustajasta ei tiedetä, ulkoharjoituksia ei ole keritty edes aloittaa, vanhat ”starat” on tulleet yli-ikäisiksi + 1000 muuta asiaa. Näin tänäkin vuonna, mutta niin se vain on potkaistu tämä kausi liikkeelle.

Butchers aloittaa A-juniorien tahkoamisen n. 20 miehen rosterilla. Rosterissa on useita vuosia pelanneita kokeneita guruja, sekä aivan ensimmäisen tulikasteensa ottavia uusia teurastajia. Ottelun lähtökohdat eivät voisi olla paljon kosmisemmat: matka Imatralle, pääsiäis-lauantai, keli ”magee”, valmentajat lomilla, ykkös QB ei pääse mukaan, osa pojista reissussa, vastustaja tiedetään kovaksi jnejne. Mutta hei! Tää on junnufutista parhaimmillaan!!

Ottelusta:
Pallo haltuun, katse eteenpäin ja jalat liikkeelleOttelu alkoi, niin kuin nämä ottelut tähän vuodenaikaan alkavat. Hermostunutta peruspeliä ja melko paljon virheitä. Ensimmäisen neljänneksen Butchers suoritus oli puolustuksen linjamiehen Ilkka Suhosen Rajaritareiden fumblen nappaaminen omiin käsiin. Muuten neljännestä pelattiin melko tasapuolisissa merkeissä.
Toinen neljännes tarjosi jo asteen parempaa peliä ja Hannes Hyttisen ottaman syötönkatkon jälkeen, Butchersin juoksupeli alkoi kulkea. Sebastian Lindellin viemänä pallo vaihtoi maisemaa ja näin myös ensimmäinen TD näki päivänvalon. Lisäpistepotku kuitenkin epäonnistui ja tilanne 0-6.
Rajaritarit saivatkin Butchersin TD:n jälkeen menovaihteen päälle ja hyvillä kiertopeleillä sotki Butchersin palettia. Tämä johtikin Teemu Pietiäisen tekemään TD:hen ja kun kahden pisteen lisäpisteyritys meni pohjiin Tuomas Raikkaan kantamana, oli tilanne 8-6.
Butchers kuitenkin oli saanut juoksuputken auki ja hyökkäyksen linjan mm. Patrick Högströmin ja Christoffer Starckin avulla juoksulinjat oli auki Sebastian Lindellille, joka tekaisi neljänneksen loppuun TD:n. Sebu juoksi vielä rekan mentävästä aukosta 2 lisäpistettä, joten puoliaika Butchersille 8-14.

Kolmannelle neljännekselle lähdettiin kutkuttavista asemista. Rajaritarit aloitti hyökkäävänä joukkueena ja etenikin hyvin omalta n. 20 jaardin linjalta jo Butchersin 30 jaardin linjalle. Sitten astui kuvaan Ilari Elo Butchersin puolustuksen tukimies, joka sai pallon hyppysiinsä ja syötönkatko oli tosiasia. Porvoon QB:n rähmäyksen jälkeen oltiin taas tilanteessa, jossa Rajaritarien hyökkäys oli n. 35 jaardin päässä Butchers maalialueesta. Rajaritarit kuitenkin rähmäsivät pallon ja taas paikalla Ilari. Rajaritareiden puolustus rupesikin varomaan Porvoon juoksua ja näin QB Hannes Hyttiselle löytyi oivia heittoväyliä ja mm. WR Juri Olkkosen kiinniotolla edettiin. Porvoo kuitenkin luotti omaan ”mr. Singer:iin” ja Sebastian Lindell kirmaisi TD:n ja epäonnistuneen lisäpistepotkun jälkeen tilanne 8-20.
Neljännellä neljänneksellä pelinrakentaja Hannes Hyttinen löysi heitoillaan kohteet ja tämä palkittiin 26 jaardin heitto TD:llä jonka nappasi kouraansa (Alik, Suomen puolustusvoimat) Kalle Koljonen ryhdikkäästi. Lisäpistepotku hämättiin ja option-pelillä Sebastian Lindell nakkasi pallon Hannes Hyttiselle. Kaksi pistettä ja tilanne jo 8-28. Tällä hetkellä rupesi vastustajan leiristä kuulua pientä katkeamisääntä.
Rajaritarit tulivat vielä vahvasti ja rohkeasti hakivat heitoilla mahdollisuutta, mutta Sebastian Lindellin ottama syötönkatko lopetti takaa-ajon ja kun Butchersin 40 jaardin reverse peli vietiin pohjiin Kalle Koljosen toimesta, oli peli siloteltu. Lopputulos 8-34 Butchersille.

Ovela taktikko ei koskaan paljasta mitä tekee seuraavaksi! Mitä miettii Äiti? No sitä, että olipas kiva käydä Imatralla. Näkee sen ilon poikien pelistä ja yhteispeli sujuu hienosti. Varsinkin A-juniorikauden eka peli on aivan 100% ”perstuntumapeli”, joka hoidettiinkin äärimmäisen hienosti. Porvoon rutiinitaso riitti voiton ottamiseen, mutta ennen kauden alkua näistä ei tiedä. Muita huomioita pelistä on mm. uusien poikien esiinmarssi. Jukka pelasi todella aggressiivisesti kornerina ja kun saa hieman kokemusta, on pelottava vastus kaikille, sillä kovuus riittää. Tonilta erittäin hienoa peruspelaamista ja varmuus löytyy kokemuksen kautta. Joni ei saanut paljon peliaikaa, mutta tästä se lähtee ”you can’t beat the real thing”.
Entäs vanhat jarrut? Mitäs vois sanoa? Häkellyttävän varmaa suorittamista. Erikoistähdet lähtevät pelinrakentaja Hannes Hyttiselle, joka hoiti tontin 100% ja se ei niitä helpoimpia hommia ole. Jenkkifutis on laji, joka vaatii hitsautumista, sitoutumista ja typerää huumoria. Kaikkea tätä ja paljon muuta saa (ainakin bussissa). Kaikista hienointa oli kuitenkin se ilme millä pelattiin. Yes, we are the Butchers!


Linja jaksoi raastaa ja raataa...

Kausi on avattu.

J.Niskanen 15.4.2006


Butchers-Trojans 7.5. Velodromi, Helsinki

Butchersin ensimmäinen kotipeli pelattiin helteisellä länsi-Porvoon Velodromilla. Turku Trojans oli iskenyt juoksemalla Jyväskylä Jaguaarien sieluun ja vienyt ottelun. Ilja Redin oli juossut paljon jaardeja Jaguaareja vastaan ja puolustuksen valmentaja Marko Luoma oli antoi ohjeen "9 miestä boxiin ja katsotaan heittoja vähemmän".
Valmennuksen ohjeet olivatkin hyviä, sillä Turku luotti erittäin paljon juoksuhyökkäykseensä. Kuitenkin tässä ottelussa lopputuloksen saneli ennemminkin kunto ja keskittyminen.

Turku suoritti aloituspotkun, jonka Aleksi Seppänen palautti suoraan maalialueelle asti. Kun vielä Sebastian Lindellin lisäpistepotku osui haarukkaan, oli tilanne Butchersille 7-0 ennen kuin peli oli kerinnyt suunnilleen alkamaankaan.
Turku ei jäänyt pekkaa pahemmaksi, vaan palautti Butchersin potkun aina 15 jaardin viivalle asti. Rangaistus käänsi tilanteen 25 jaardia maaliin tilanteeksi.
Turun vahva juoksuhyökkäys kuitenkin punnersi pallon maalialueelle Ilja Redinin kannolla ja kun lisäpistepotku onnistui Ville Järviön toimesta, oli tilanne tasan 7-7.Porvoo pääsi hyökkäämään, mutta ei edennyt mainittavasti ja tyytyi punttiin. Hyökkäysvuoroon päässyt Trojans menetti hyökkäysvuorossa edun, kun Aleksi Seppänen palautti pallon puntin jälkeen erittäin hyviin kenttäasemiin. Tämän jälkeen pallo menetettiin rähmäämällä vastustajalle.

Ensimmäisen ja toisen neljänneksen välillä Trojans kärsi parista isosta loukkaantumisesta ja pelaajia hoivailtiin kentällä. Toinen neljännes pelattiin suurelta osin pelitilanteiden kääntyessä puolelta toiselle keskikentän tuntumassa. Kumpikaan joukkue ei erityisesti dominoinut, vaan puolustukset dominoi.

Toisella puoliajalla Turku ei saanut hyökkäystään liikkeelle palautuksesta huolimatta. Porvoo eteni uusiin yrityksiin, mutta sitten taas hyydyttiin ja pallo luovutettiin vastustajalle rähmäyksellä. Tässä vaiheessa nähtiin myös eräs pelin oudoista kuvista. Pelinrakentaja Aleksi Seppänen huomasi kun laitahyökkääjä Timi Karjalainen oli täysin yksin keskellä Turun takakenttää, mutta tällä kertaa ei heitto liimautunut Timin hyppysiin.
Trojans yritti murtaa Butchersin vahvaa linjaa, mutta ei onnistunut siinä. Hieman epätoivoisen näköisellä kikalla Trojans yritti välttää punttia -> viedä pallo uusiin yrityksiin, mutta yritys oli melko vaisu ja Butchers sai estettyä tämän kikan. Butchers saikin pallon erittäin hyvästä kenttäasemasta, mutta rangaistuksilla otettiin niin paljon takapakkia, ettei tulosta tullut.

Neljännellä neljänneksellä Trojans oli alussa hyökkäävä joukkue, mutta ei saanut mitään aikaan. Puntin jälkeen Butchers hyökkäys iski rajusti ja Sebastian Lindell tekaisi 20 jaardin juoksu TD:n. Lisäpiste ei onnistunut ja tilanne 13-7 kotijoukkueelle.
Aloituspotkun jälkeen kävi melkoisen outo tilanne. Trojans oli hyökkäävänä joukkueena ja pallonkantaja toi vahvasti palloa. Pallonkantaja taklattiin kasaan ja n. 3 sekunnin kuluttua (kun pilli ei soinut) nappasi Hannes Hyttinen kasasta nappaamansa pallon ja kantoi sen maalialueelle. Lisäpistesnäpissä hermoiltiin ja lisäpistepotku ei onnistunut ja tilanne 19-7.

Trojans yritti vielä kehittää hyökkäystä, mutta Porvoo lisäsi pökköä pesään ja osoitti, että ainakin fysiikka riittää. Uusista pelaajista Jukka Ahola kävi kertomassa terveiset Trojansin pelinrakentajalle ja teki tyylipuhtaan säkityksen toisessa pelaamassaan ottelussa. Trojans oli jo hieman syönyt eväänsä ja Butchersin hyökkäysvuorolla Sebastian Lindell kävi kuittaamassa vierailijoiden ammottavasta virheestä 65 jaardinTD:n. Onnistuneen lisäpisteen jälkeen lopputulema 26-7.  

Ajatelma: Porvoo hallitsi kolmannesta neljänneksestä lähtien kenttää, mutta Turun hyvä taistelu piti tuloksen tasaisena. Butchers jaksoi jauhaa omaa systeemiään ja se riitti tänään(kin). Jostain syystä tänään oltiin hieman huolimattomia ja se viimeinen silaus jäi tekemättä. Näitä hommia ei voi hoitaa puolivaloilla, vaan koko aika pitää keskittyä 100%.
Uusista miehistä sen verran että Andreas ja Tomas kun saavat kokemusta, tulevat todellakin aiheuttamaan tuskaisia hetkiä vastustajille. Jukkahan jo esittikin ensimmäisen säkkinsä ja erikoispeleissä oli ensimmäisenä taklaamassa. Äiti tarkkailee ;-)

KUVIA PELISTÄ KLIKKAA TÄSTÄ

J.Niskanen 8.5.2006


Butchers-Jaguaarit 13.5. Velodromi, Helsinki

Peli alkoi Jaguaarien aloituspotkulla. Butchers palautti palloa hyvin ja aloitti hyökkäysvuoronsa Jaguaarien puolustusalueelta. Pallo kuitenkin rähmättiin ja Jaguaarit siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi. Jaguaaritkaan eivät saaneet pidettyä palloa hallussaan, vaan lipsauttivat sen maihin ja paikalle ehti puolustuksen linjamies Christoffer Stark, joka peitti pallon. Butchers kehittikin hyvän hyökkäysvuoron ja loppujen lopuksi pallon kantoi maalialueelle Butchersin keskushyökkääjä Sebastian Lindell. Lisäpistepotku ei onnistunut ja tilanne Butchersille 6-0.
Jaguaarit siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi, mutta ei juurikaan edennyt omalla hyökkäysvuorollaan ja joutui punttaamaan pallon. Butchers aloitti oman hyökkäysvuoron hyvin ja eteni, mutta sitten hyökkäys pysähtyi ja seurauksena puntti. Sebastian Lindell punttasikin erittäin hyvin ja Jaguaarit joutui aloittamaan oman hyökkäysvuoronsa omalta 20 jaardin linjalta.
Jaguaarit joutuivat Butchersin puolustuksen armoille ja etenivätkin aluksi vain takaperin kun mm. Patrick Högström esitti mallikkaan RB säkin. Jaguaarit yrittivätkin avata juoksulukkoa heittämällä, mutta tällä kertaa välissä oli Butchersin safety Aleksi Seppänen joka nappasi syötönkatkon.
Butchers siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi hyvästä kenttäasemasta Jaguaarien 20 jaardin linjalla. Butchers kuitenkin sai rangaistuksen kiinnipitämisestä ja eteni takaperin. Jaguaarien puolustuskin tiivisti rivejään ja neljännen yrityksen pelannut Butchers jäi niille jalansijoilleen. Jaguaarit omaan hyökkäysvuoroonsa omalta 9 jaardin linjalta.

Toinen neljännes: Jaguaarit ei saanut uusia yrityksiä ja joutui punttaamaan. Butchers aloitti hyökkäysvuoronsa ja siitä saatiin seuraava sota. Jaguaarien puolustaja otti rajusti yhteen Butchersin pelinrakentaja Aleksi Seppäsen kanssa tarttumalla Aleksin kasvosuojukseen. Tästä suivaantuneena Aleksi osoitti tarttujalle, ettei tämä ole soveliasta ja rangaistukset +15-15 jaardia ja taistelu jatkukoon. Butchers eteni mainiosti Hannes Hyttisen ja Sebastian Lindellin juoksuilla aina Jaguaarien 15 jaardin linjalle. Sitten mukaan tuli rangaistukset ja takapakkia. Butchers kuitenkin painoi neljännellä yrityksellä pallon lähelle uusia yrityksiä Jaguaarien 5 jaardin linjalla, mutta yritys jäi vain senttien päähän uusista. Näin pallo Jaguaareille. Jaguaarit saivatkin palloa eteenpäin hieman, mutta sitten hyökkäys hyytyi ja pallo piti taas puntata. Butchers pääsi hyökkääväksi joukkueeksi Jaguaarien 43 jaardin linjalla ja jo ensimmäinen reverse-peli toi Butchersin jo 28 jaardin päähän maalista. Puoliaika oli jo melkein loppu ja viimeisen pelin heitto meni yli laitahyökkääjästä.

Toinen puoliaika/kolmas neljännes: Butchersin suorittaman aloituspotkun jälkeen aloitti Jaguaarit oman hyökkäyksensä. Jaguaarit etenikin hyvin ja esitti mm. tailbackpass kikan, jolla eteni hyvin. Jaguaarit veikin hyökkäyksensä jo Butchersin 3 jaardin linjalle ja vielä saivat kikalla Buthersin puolustuksen ottamaan paitsion ja edettävää matkaa enää 1 jaardi. Tämän jaardin kantoi sisään Jaguaarien pelinrakentaja Paavo Teittinen. Kun lisäpistepotku laitettiin sisään Ville Wacklinin toimesta olikin tilanne 6-7 Jaguaareille.
Seuranneen aloituspotkun palauttajana toimikin linjamies Christoffer Stark, kun potku suuntautui lähes suoraan hänen syliin ja hyvinhän Toffekin palloa liikutti. Butchers siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi. Kolmatta neljännestä pelailtiinkin tovi ilman tapahtumia, mutta kun Jaguaarit siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi, esitti Jukka Ahola taas näyttävän QB säkin, kuten teki edellisessä pelissä. Myös Ilari Elo heräsi ja esitti erittäin vahvoja taklauksia. Jaguaarit joutui punttaamaan pallon ja Butchers aloitti hyökkäysvuoron. Tällä hyökkäysvuorolla heittopelikin toimi vastaanottajana Kalle Koljonen.

Neljäs neljännes: tällä kertaa Butchersin hyökkäys hyytyi Jaguaarien neljän jaardin linjalle. Jaguaarien hyökkäysvuoro ei tuonut uutta, vaan päätyi melkein safetyyn. Jaguaarit joutui punttaamaan ja tällä kertaa Aleksi kantoi pallon maalialueelle asti. Tällä kertaa TD:n esti Butchersin takaapäin estäminen. Palloa vietiin takapakkia ja uusien yritysten saanti oli jo tuskastuttavan pitkän matkan päässä. Naäytti siltä kuin taivaan tähdet eivät ollisi Porvoolle aivan suosiollisessa asennossa. Tähän väliin iski Timi Karjalainen, joka helpotti rangaistusten runtelemaa Butchers hyökkäystä ja otti Aleksi Seppäsen pitkän heittopelin kiinni ja näin Butchers reilusti uusiin yrityksiin. Tähän perään juoksi Sebastian Lindell vielä kaksi pitkää juoksua ja näin kolmella pelillä oli Butchers Jaguaarien 2 jaardin linjalla. Tästä ei Butchers miehistö epäonnistunut vaan hyökkäys painoi pallon maalialueelle pallonkantajana Sebastian Lindell. Lisäpiste pelattiin onnistuneesti Sebu pallonkantajana ja tilanne 14-7.
Jaguaarit palauttivat aloituspotkun puoleen kenttään ja kehitti hyvän hyökkäysvuoron. Jaguaarien pelinrakentaja sinkosi pitkän heiton laitahyökkääjä #87:lle ja Jaguaarit eteni Butchersin 9 jaardin linjalle. Tässä Jaguaarit tahkosivatkin palloa lähemmäs ja lähemmäs Butchersin maalialuetta. Tilanteessa 4. ja 1 jaardi mentävää maaliin astui esiin taas vahvan pelin pelannut Petrick Högström, joka taklasi Jaguaarien pallonkantajan niille jalansijoilleen ja Butchersista hyökkäävä joukkue. Butchers sai vielä tilanteessa ehkä hieman kyseenalaisen henkilökohtaisen rangaistuksen ja vaikka pallo Butchersilla olikin, oli hyökkäykseen lähtöpaikka äärimmäisen vaikea. Butchers hyökkäys kuitenkin selvitti tilanteen mainiosti ja kahdella vahvalla juoksulla oltiin omalla 20 jaardin linjalla. Pallonkantajana toiminut Hannes Hyttinen kantoi vahvasti palloa ja kun Jaguaari puolustuksessa näytti tilaa olevan, toi palloa vahvasti Jaguaarien 33 jaardin linjalle. Molemmat joukkueet ottivat vielä rangaistuksia kun Butchers sortui kiinnipitämiseen ja Jaguaari puolustaja yritti ”rankaista” pelinrakentaja Seppästä iskemällä tätä pelialueen ulkopuolella johon Aleksi rullasi.
Jaguaarien 29 jaardin linjalle edennyt hyökkäys avasi Sebastian Lindellille etenemis väylän ja Sebu vielä rimpuili irti puolustuksen käsistä ja teki 29 jaardin TD:n. Lisäpistepotku missattiin ja tilanne 20-7. Jaguaarit yritti vielä omalla hyökkäysvuorollaan mm. punttikikalla edtä, mutta Butchers puolustus oli asettautunut ottamaan syvälle pitkät pelit pois ja näin Jaguaarien tiimalasista aika loppui ja lopputulos 20-7 Butchersille.

Ottelu oli samanlainen kuin kaikki ottelut tällä kaudella. Kolme neljännestä pelaillaan ja sitten viimeisellä neljänneksellä jauhetaan kärsivällisesti pisteet taululle. Pojat eivät aivan parasta saaneet kolmella ensimmäisellä neljänneksellä itsestään irti. Muutaman kerran päästiin taas aivan Jaguaarien maalialueen tuntumaan, mutta sitten pienellä keskittymättömyydellä ja Jaguaarien hyvällä puolustuspelaamisella pisteet jäi ottamatta. Puolustuksella ei taaskaan oikeastaan ollut hätää, mutta pari kertaa päästettiin Jaguaarit aivan maalialueen tuntumaan. Toisella kerralla näistä Jaguaarit TD:n tekivätkin
Hurjaa työmäärää tekevä Butchersin linja ansaitsee erityismaininnan. Se jaksaa downista toiseen painaa vahvasti, eikä osoita minkäänlaisia hyytymisen merkkejä. Hyvässä vireessä on myös Aleksi Seppäsen heittokäsi, kunhan vaan saataisiin pallot tarttumaan käsiin. Pelin käännekohta oli Timi Karjalaisen ottama pitkä heittopeli, joka käänsi vaikean hyökkäystilanteen päälaelleen ja johtikin TD:hen. Toinen tärkeä peli oli Butchersin vahva puolustuspelaaminen oman maaliviivan tuntumassa, josta Jaguaarit olisi voinut pelin tasoittaa.
Jännä peli ja taas Äiti menetti muutaman elinvuoden kun sydän löi suurimman osan ajan kaksisataa kertaa minuutissa.

 

KUVIA PELISTÄ KLIKKAA TÄSTÄ

J.Niskanen 14.5.2006


Steelers-Butchers 21.5. Puijon hiekkatekonurmi, Kuopio

A-junioreiden kauden viimeisessä runkosarjaottelussa vastaan asettui Steelers. Mutkikkaasti(kin) ristiin pelattu A-juniorisarja oli siinä vaiheessa ,että Steelersin ja Butchersin pelissä panoksena ei ollut enempää, eikä vähempää kuin loppuottelupaikka. Voittajalle tie kävisi loppuotteluun ja häviöllä Butchers menisi pronssiotteluun. Häviöllä Steelers olisi joutunut maalivertailuun muiden 4 pisteen joukkueiden kanssa. Pitkään reissuun Kuopioon bussiin ei kuitenkaan ilmaantunut kuin 14 pelimiestä, joista Sebastian Lindellin tilanne oli jo lähtiessä arvoitus. Edustuksen harjoituksissa hajonnut jalka kestäisi tai ei kestäisi pelata. Valmennus joutui kinkkiseen tilanteeseen, kun tukimiesosasto oli sulanut lähes olemattomiin ja rissuja/takamiehiä ei monta mukana ollut.

Säätäminen näkyi myös pelissä. Butchers pääsi palauttavana joukkueena ensin hyökkäysvuoroon. Ensimmäisellä hyökkäyvuorolla ei kuitenkaan saatu etenemistä aikaan ja näin tyydyttiin punttaamaan. Steelers aloitti ensimmäisen hyökkäysvuoronsa ja mainio pallonkantaja Petri Törrönen syöksyikin hyvien blokkien suojassa maalialueelle ja TD. Kahden pisteen lisäpistepelikin onnistui ja näin tilanne 8-0. Butchers jälleen hyökkääväksi joukkueeksi, mutta ei taaskaan edennyt ja tuloksena puntti. Steelers hyökkääväksi joukkueeksi ja etenikin hyvin, mutta sitten ei pallo pysynyt aivan hallussa ja rähmäyksen itselleen kahmi linjamiehestä tukimieheksi (alennettu???") ;-) Arttu Tennberg. Butchersin hyökkäys ei kuitenkaan saanut mainittavampaa etenemistä aikaseksi. Neljänneksen huono uutinen oli Jukka Aholan loukkaantunut selkä joka ei enää kestänyt pelaamista ja Jukkakin poissa pelistä. Butchersilla siis 12 gladiaattoria kentällä.

Toinen neljännes mentiinkin Steelers merkeissä. Steelers liikutti palloa tehokkaasti ja linjamiehistä tukimiehiksi siirretyt Butchersin nuoret pelaajat olivat hieman mankelissa hyvien pallonkantajien paineessa. Yksittäisiä hyviä suorituksia oli Arttu Tennbergin toinen rähmäyksen haaliminen itselleen. Muuten Steelers vei palloa heittäen ja juosten ja kiskoikin puoliaikaan mennessä tilanteeksi 32-0.

Toiselle puoliajalle lähdettiin Steelers merkeissä. Steelersin pelinrakentaja lisäsi johtoa ja Butchersin tuskaa lisäsi Andreas Ekmanin krampannut jalka. Tässä vaiheessa voin sanoa nähneeni historiallisen tilanteen. Linjamies Toni Silanto esiintyi rissuna! Harvemmin näin, mutta millekäs pelipaikalle sitä pelimies ei menisi kun käsketään. Kolmannen neljänneksen loppuun Butchersin pelinrakentaja Aleksi Seppänen linkosi pitkän heiton Steelersin takakenttään ja kahta miestä mukanaan vieden sen kantoi maalialueelle Kalle Koljonen. TD:n hinta oli kuitenkin melko kova, kun Kallella meni tässä pelissä polvi. Lisäpiste yritettiin pelata laihoin tuloksin ja tilanne 44-6.

Neljäs neljännes oli alkamassa, kun Butchers valmennus totesi että pelikuntoisia poikia on rivissä enää 10. Vaihtoehdoiksi jäi esittää tuomarin kautta Steelersille, että peliä jatketaan ehjillä miehillä 10 vs 10 tai lopetetaan peli, sillä tulos oli jo selvä. Järkevästi kuitenkin katsottiin, että peli on parempi keskeyttää lisäloukkaantumisien välttämiseksi. Molemmilla joukkueilla oli kuitenkin edessään mitalipelit jo seuraavana viikonloppuna.

Tasapisteisiin päätyneistä Butchersista ja Steelersistä jälkimmäinen loppuotteluun keskinäisen ottelun perusteella. Butchers kohtaa Wolverinesin pronssiottelussa sunnuntaina 28.5. klo 12 Keskuskentällä. Tämä on Butchersin A-junnujen ensimmäinen mitalipeli 4 vuoteen. Aikaisemmin A-juniorit ovat voittaneet SM-kultaa 1998 sekä SM-hopeaa 1999, 2000 ja 2002

J.Niskanen 24.5.2006


Pronssiottelu Butchers-Wolverines 28.5. Keskuskenttä, Porvoo

Pronssiottelu päästiin pelaamaan Porvoon "jenkkifutispyhättöön" eli Keskuskentälle. Edellisenä päivänä samaisella areenalla oli miesten edustusjoukkue aloittanut kautensa ja A-junioreissakin pelasi 4 edellisenä päivänä pelannutta "poikaa".
Ottelun voimasuhteista ei ollut juurikaan tietoa, sillä eri lohkoissa pelanneet joukkueet eivät olleet toisiaan vielä kohdanneet. Mitaliottelut eivät koskaan ole helppoja pelejä ja kukaanhan ei halua olla se "ensimmäinen mitaleilta tippunut joukkue".

Ensimmäinen neljännes käynnistyi Butchersin suorittamalla aloituspotkulla. Wolverines hyökkäys onnistui saamaan kerran uudet yritykset, mutta sitten Wolverines pelinrakentajan heitto päätyi Butchers safety Aleksi Seppäsen käsiin. Butchersista hyökkäävä joukkue, mutta eipä käynnistynyt Butchers hyökkäys toivotulla tavalla. Etenemistä ei tullut ja päädyttiin punttiin. Snäppi kuitenkin karkasi potkaisija Hannes Hyttisen yli ja Wolverines pääsi aloittamaan hyökkäyksensä Butchersin 39 jaardin viivalta. Wolverines yrittikin heti polttaa Butchersin takakenttää pitkällä heittopelillä, mutta pallo leijaili vastaanottajan yli tavoittamattomiin. Samaisessa pelissä Patrick Högström taklasi Wolverinesin Tero Kontiaisen perseelleen (sori Tero, pojat käski mun kirjoittaa tämän ;-) Rakkaudella: Äitee). Wolverines yritti kerran juosta ja heittää kaksi kertaa ja kun pelattu 4. yrityskään ei tuonut tulosta, oli taas Butchersin hyökkäyksen vuoro. Butchersin hyökkäysvuoroon lähdettiin omalta 39 jaardin linjalta Wolverines hyökkäys oli kuitenkin hereillä ja varsinkin juoksupeleillä ei juurikaan edetty. Aleksi Seppänen kantoi palloa kerran uusiin yrityksiin. Puolessa kentässä pelattu yritys kuitenkin rähmättiin ja taas Wolverines hyökkäys päästettiin lyhyelle kentälle. Kiertopelillä Wolverines toikin hyökkäystään uusiin yrityksiin Butchersin 41 jaardin linjalle. Seuraavilla yrityksillä vierailijat etenikin 4. ja 2 mentävää tilanteeseen Butchersin 32 jaardin linjalla. Jälleen 4. yritys päätettiin pelata ja taas Butchers puolustus pysäytti hyökkäyksen. Pelinrakentaja Aleksi Seppänen säkitettiin Butchersin 1. yrityksellä ja reverse peli meni mönkään, kun pehmeä kenttä teki tepposet laitahyökkääjä Kalle Koljoselle. 4. ja 8 edettävää tilanteessa omalla 36 jaardin linjalla Butchersin ainoaksi mahdollisuudeksi jäi jälleen puntti.

Toinen neljännes aloitettiin Wolverines hyökkäyksellä. Omalta 46 jaardin linjalta aloitettu hyökkäys etenikin vaarallisen hyvin. Ensin pallo kannettiin Butcherin 35 jaardin linjalle ja siitä uudet yritykset. Sitten hieno heittopeli täysin vapaalle laitahyökkääjälle ja TD. Lisäpiste potkaistiin haarukkaan ja tilanne 0-7 Wolverinesille. Aloituspotkun jälkeen Butchers aloitti oman hyökkäysvuoronsa omalta 20 jaardin linjalta, kun potku leijaili Butchersin maalialueelle asti. Aleksi Seppänen eteni QB keepillä uusiin yrityksiin. Palloa pompoteltiin taas hieman ja tilanteessa omalla 33 jaardin linjalla tilanne on 4. ja 8 edettävää ja Butchers luovutti pallon punttaamalla. Wolverines sai hyökkäyksen kiinnipidosta rangaistuksen ja oli tilanteessa 1. ja 20 uusiin. Puolustuksen linjamies Christoffer Stark rassasikin QB:tä erittäin hyvin ja pallo päätyi Butchersin hyppysiin linjan takana, mutta tuomiona oli epäonnistunut eteenpäin syöttö ja Wolverines jatkoi hyökkäystään. Wolverines ei kuitenkaan saanut uusia yrityksiä ja päätyi punttaamaan.
Puntti olikin erittäin hyvä ja päätyi Butchersin 2 jaardin linjalle. Butchersin hyökkäysvuoro alkoi "count fakella" eli Wolverines puolustus saatiin liikkeelle liikuttamatta palloa ja Butchersille 1. ja 5 omalla 7 jaardin linjalla. Butchers yritti avata lukkoa heittämällä ja hyvin Aleksi palloa viskoikin, mutta tällä kertaa ei pallot aivan liimautuneet laitahyökkäjien näppeihin. Palloa yritettiin 3. yrityksellä kierrättää oikeaa kaistaa, mutta pallon pompottelun tuloksena tilanteeksi jäi 4. ja 1 mentävää omalla 11 jaardin linjalla ja ainoa vaihtoehto jatkaa oli puntti. Wolverines pääsikin omaan hyökkäysvuoroonsa Butchersin 27 jaardin viivalta.
Wolverines eteni uusiin yrityksiin Tero Kontiaisen ja pelinrakentajan juoksuilla ja etenikin uusiin yrityksiin Butchersin 15 jaardin linjalle. Kiertopelin esti Tomas Stenstrand hienosti. Seuraavaksi Patrick Högström ja Antti Piispanen kävivät näyttämässä, ettei mustapaitojen sekaan ole asiaa. Wolverines otti rangaistuksen väärästä aloituksesta ja tilanteessa 3. ja 15 mentävää takamies Juri Olkkonen oli ottaa intterin. Wolverines yritti 20 jaardin potkumaalia, mutta tällä kertaa ei onnistunut. Loppuneljänneksellä ei isompia tapahtunut ja tauolle siirryttiin lukemissa 0-7.

Toinen puoliaika/kolmas neljännes aloitettiin Wolverinesin aloituspotkulla. Butchers kuitenkin rähmäsi pallon palautusjuoksun aikana ja Wolverines pääsi heti toisen puoliajan alkuun hyvästä hyökkäysasemasta omaan vuoroonsa.Juoksulinjat oli kuitenkin nyt tukittu, eikä Wolverines hyökkäys päässyt etenemään. Kun vielä Wolverinesin pelinrakentaja säkitettiin 3. yrityksellä kauas linjan taakse oli tilanne 4. ja 25 mentävää Wolverinesin 39 jaardin linjalla oli tuloksena puntti. Jälleen hyvän puntin jälkeen Butchers aloitti oman hyökkäysvuoronsa omalta 12 jaarin linjalta. Juoksuyritykset tyrehtyivät nopeasti hyvin toimineen Wolverinesin puolustuksen toimesta. Takamiehet oli hereillä kun kolmannella yrityksellä yritettiin heittää ja tuloksena syötönkatko. Wolverines hyökkäys pääsi omaan hyökkäysvuoroonsa Butchersin 8 jaardin linjalle. Puolustuksen valmentaja Marko Luoma oli kuitenkin juottanut puolustukselle melkoista käärmekeittoa ja Wolverinesin vahvat keskushyökkäjät pysäytettiin niille jalansijoilleen. Tilanteessa 4. ja 4 mentävää maaliin Wolverines hyökkäys luotti vahvaan juoksupeliin, mutta Butchers puolustus iski pallonkantajan niille jalansijoilleen.
Butchers hyökkäys vuoroon omalta 5 jaardin viivalta. Aleksi heittikin hyvin, mutta vastaanottjat oli erittäin hyvässä tarkkailussa ja ei etenemistä. Aleksi ottikin kolmannella yrityksellä homman haltuun ja eteni uusiin yrityksiin tukalasta tilanteesta. Omalta 20 jaardin linjalta alkanut hyökkäys ei tuonut tarvittavia jaardeja ja punttimiehistö kehiin. Puntti olikin hyvä ja Wolverines sai vielä rangaistuksen selkäänestämisestä ja näin aloittikin oman hyökkäysvuoronsa omalta 30 jaardin linjalta. Wolverinesin ensimmäinen peli oli heitto joka hienosti liimautuikin oman laitahyökkääjän käsiin ja 1. ja 10 omalta 45 jaardin linjalta. Ensin yritettiin juoksua, mutta Ilkka Suhonen taklasi vahvasti pallon kantajaa. Sitten kaksi heittoa, mutta taaskaan ei pallot omien laitahyökkääjien käsiin tarttuneet.

Neljäs neljännes aloitettiin Butchersin hyökkäyksellä. Ensin pompoteltiin palloa reverse-pelissä ja siitä lähtökohta 2. ja 20 omalla 24 jaardin linjalla. Pitkä heittopelikään ei tuonut tulosta ja kolmannella Aleksi lähti viemään palloa itse, mutta kovan iskun seurauksena pallo irti ja Wolverines sai pallon itselleen. Butchersin 25 jaardin linjalta alkanut hyökkäys toikin tulosta. Hyvin pelannut Wolverinesin pelinrakentaja porasi heitollaan pallon omalle laitahyökkääjälle Butchersin 3 jaardin linjalla. Ensimmäinen juoksu ei tuonut tulosta, mutta toisella kanto Tero "Diesel" Kontiainen pallon 3 jaardin TD:hen. Lisäpistepotkukin onnistui ja numerot näyttivät jo pahaenetisesti 0-14 vierailijoille.
Butchers pääsi taas hyökkääväksi joukkueeksi, mutta ei edennyt ja päätyi punttiin. Wolverines hyökkäys pääsi omaan vuoroonsa Butchersin 44 jaardin linjalta. Ei muuta kuin yksi peli, pallo vapaana ja peittäjänä Patrick Högström puolustuksesta ja peli saa uuden luonteen! Butchers aloitti hyökkäysvuoronsa omalta 46 jaardin linjalta. Aleksi haki pitkällä heitolla Tomas Stenstrandia, mutta tällä kertaa pitkä heittopeli joka oli jo hyppysissä meni ulos rajoista. Aleksi Seppänen teki hartiavoimin töitä ja vei hyökkäyksen juoksullaan tilanteeseen 3. ja 3 edettävää. Wolverinesin puolustus osti täysillä Butchersin count-faken ja Aleksi puski QB-sneakilla uudet yritykset. Butchers hyökkäys oli Wolverinesin 41 jaardin linjalla ja kaksi kertaa yritettiin juoksua. Kolmannella Aleksi laittoi taas täydellisen heiton laitahyökkääjälle, mutta tällä kertaa puolustus sitoi laitahyökkääjän käden pois ja Butchers hyökkäys jatkoi rangaistuksen turvin. Seuraava peli oli taas count-fake ja etenemistä QB-sneakilla 3 jaardia. Tämän jälkeen Aleksi Seppäsen käsi puhui järeää kieltä ja 25 jaardin TD heitto Ben Mårtensille oli tosiasia. Hannes Hyttinen kengitti lisäpisteen sisään ja tilanne 7-14.
Aikaa oli vähän (n. 3min) ja Butchers yritti onside potkua. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja Wolverinesin hyökkäys kentälle.
Wolverines ei kuitenkaan päässyt tavoitteeseensa. Vaikka QB:kin vaihdettiin toiseen (fyysisempään?), niin Wolverines hyökkäystä työnnettiin lähinnä taaksepäin. Tilanteessa 4. ja 25 syvällä omalla puoliskolla turvauduttiin lentopotkuun.
Butchers aloitti oman hyökkäysvuoronsa omalta 44 jaardin linjalta. Ensin ei edetty minnekkään, mutta Wolverinesin paitsion jälkeen tilanteessa 3. ja 5 edettävää Aleksi Seppänen runnoi Butchersin uusiin yrityksiin. Wolverinesin 36 jaardin linjalta lähtenyt heittopeli johti Tomas Stenstrandin 25 jaardin kiinniottoon. Butchers etenikin jo Wolverinesin 11 jaardin linjalle.
Butchers painoikin palloa Aleksi Seppäsen sneak-kannoilla tilanteeseen 4. ja muutama sentti uusiin. Kylmähermoisesti Aleksi kantoikin vasemmalta hyvien blokien suojissa sisään ja tilanne 13-14.
Potkulla jatkoaika, kahdella pisteellä voitto. Butchers asettui potkumuodostelmaan ja kun snäppi lähti, lähti pallon saatuaan myös holderi Aleksi Seppänen kiertämään oikealta sisään. Wolverines haukkasi tähän ja kaikki lähti estämään Aleksin kiertoa. Tällä välin oli kaksi rissua jätetty aivan ilman vartiointia maalialueelle ja Alik Kalle Koljonen sai kunnian päättää kauden pronssimitali kiinniottoon. Butchers pronssimitaleille lukemin 15-14.

Ajatelma: Wolverinesilla oli omat paikat ratkaista, mutta Butchers puolustus oli tänään rautaa. Hyökkäys haparoi, mutta löysi peli-ilon loppuun ja se on mahtavaa. Hyvää kesää kaikille ja treeneissä/otteluissa nähdään taas. Ai niin, Arttu Tennberg ei säkittänyt tänään ketään, niin kuin teki Kuopiossa ;-)  ;-)  T:Ä

A-junioreiden pronssiottelun loppulauselma ala Timo Leskinen

Viimeisen kahden pisteen peli. Oliko se suuniteltu?
Se oli uhkarohea temppu. Olin itse valmistautunut jatkoajalle. Se kyllä osoitti taistelutahtoa ja sitä päättäväisyyttä mitä tällä joukkueella on. Se oli semmoinen tahto voitto.

Hyökkäyksellä oli melkoisia vaikeuksia, mitä vaikeuksia siellä oli?
Ainakin se että pallonkantaja Sebastian Lindell oli poissa ja se hieman raskasta henkilökohtaisestikin. Lisäksi vielä laitahyökkääjät oli loukkaantuneena ja sen takia hyökkäyksesäkin edettiin lähinnä kikkapeleillä.

Mitkä on fiilikset nyt?
Hyvät on fiilikset. Finaaliin ei ehkä ollut asiaa, sillä Steelers oli selkeästi parempi ja vaikka olisi ollut kaikki pelaajat mukana, niin kyllähän vastassa oli hyvä joukkue.
Sanoisin, että tämä on optimi suoritus joukkueelta ottaa pronssia, vaikkakin vajavaisella hyökkäyksellä pelattiin.. Voitiin luottaa puolustukseen ja puolustus petasikin lähtökohdat hyökkäykselle.

Puolustushan ei päästänyt vastustajaa karkuun pisteissä
Kyllähän me tehtiin hyökkäyksessä niin paljon virheitä ja jätti pallon pahoihin paikkoihin, mutta onneksi pystyi luottamaan puolustukseen ja se pelasti paljon pahoista paikoista ja antoi meille hyviä paikkoja mistä lähteä.

Koko kauden kuvahan oli hieman sellainen että se neljäs neljännes oli meidän paras?
Se pitää paikkansa. Pitää uskoa siihen omaan systeemiin ja jauhaa ja jauhaa sitä. Pitää uskoa siihen, että kun sillä omalla systeemillä jauhaa, niin se aukeaa siitä.

Miksi peli rupesi lopussa aukeamaan meille?
Se oli varmaan enemmän sellainen henkinen juttu. Wolverines ehkä luuli jo voittaneensa ja peli kääntyi meille.

Pelihän rupesi sitten aukeamaan meille
Joo näin tapahtui. Muutama onnistuminen ja pienellä onnellakin saatiin peli kääntymään.

Toisaalta hyökkäyksellä oli huonoakin onnea ja palloa pompoteltiin paljon
Joo meillä oli kyllä. Pompoteltiin hyviä heittoja käsistä.

Loppuratkaisu olikin sitten ovela mitä siinä kävi?
Rohkea juttu. Se on just sitä taistelutahtoa mitä tarvitaan.

Tässä tapauksessa hieman käveltiin valmentajan yli, mutta mitä mietit siitä?
Se osoitti sitä taisteluhenkeä, jota koko joukkueella oli.

Sanoit lopettavasi valmennuksen, pitääkö tämä paikkansa?
Kyllä. Tämä oli hieno päätös uralle.

Junnuorganisaatio tarvitsee kyvykkäitä valmentajia, tuletko vielä mukaan?
Noh kyllähän täällä on paljon näitä hyviä coacheja, joilta löytyy hyviä kikkoja ja pitää yllä tätä hyvää henkeä. Multa löytyy vain tämä vanha pelikirja jota käytän ja ehkä pelaajat ovat jo hieman kyllästyneet siihen.

Slogan
Skoorataan…
 

J.Niskanen 28.5.2006