|
B-JUNIORIT KAUDEN 2005 OTTELURAPORTIT
SEA CITY STORM-BUTCHERS LA
16.7. ÄIJÄNSUO, RAUMA
B-junioreiden
otteluohjelma on vaikea ja vieraspelejä siunaantuukin runkosarjan
neljään peliin peräti kolme ja Porvoolaiset saavatkin reissata tällä
kaudella eniten B-juniorijoukkueista. Pitkälle matkalle Raumalle
mukaan saatiin lomien ja loukkaantumisten takia vain 13 pelaajaa,
mutta taistelutahtoa oli ladattu sitäkin enemmän mukaan. Raumalaiset
voittivat Butchersin kahdesti viime kaudella nimenomaan Äijänsuolla,
joista runkosarjapelin varsin selvästi. I-divisioonan loppuottelussa
Butchers olikin jo kuronut Raumalaisia kiinni ja peli oli erittäin
tiukka ja päättyi vain yhden TD:n erolla Sea City Stormille. Näin
ollen oli Rauma pienoinen ennakkosuosikki otteluun.
Ensimmäinen
puoliaika/ensimmäinen neljännes: Butchers pääsi ensimmäisenä
hyökkäysvuoroon ja Sebastian Lindellin kantoikin palloa varsin
mallikkaasti. Hyökkäysvuoro kantoi juoksemalla vahvasti läpi kentän ja
ensimmäisellä hyökkäysvuorolla Sebu pääsikin viimeistelemään 2 jaardin
TD:n. Hannes Hyttinen monotti lisäpisteen haarukkaan oli tilanne 0-7
Butchersille.
Butchersin suorittaman aloituspotkun jälkeen Rauma pääsi hyökkääväksi
joukkueeksi. Jo ensimmäisellä pelillä singautti Rauman pelinrakentaja
58 jaardin heittopelin, jonka laitahyökkääjä kantoi pohjaan asti
Butchersin takakentän hieman kärytessä. Lisäpiste yritettiin pelata,
mutta tämä aie estettiin ja tilanne 6-7. Butchers pääsi vielä
hyökkäämään ensimmäisellä neljänneksellä ja Sebastian Lindellin
juoksuilla ja Juri Olkkosen kiinniotolla edettiinkin hyvin, mutta
sitten vauhti tyssäsi puoleen kenttään ja pallo jouduttiin
punttaamaan.
Toinen neljännes:
Sea City Storm siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi ja niin kuin kesäinen
ukkosmyrsky Äijänsuon yläpuolella, eteni pelaajat kentällä. Vettä tuli
enemmän kuin Nesteen harjattomassa pesussa ja päätettiin, että
pelataan peliä juoksevalla ajalla. Rauma eteni juosten vahvasti ja
Butchersin pelaajat esittivät muutaman ohi taklauksen ja näin oli
Storm jo aivan Butchersin maalialueen läheisyydessä. Stormin mainio
pelinrakentaja esitti mallikkaan kiertopelin vasemmalta ja kantoi
pallon maalialueelle. Onnistuneen pelatun lisäpisteen jälkeen tilanne
14-7.
Stormin aloituspotkun jälkeen nähtiin pelin mielenkiintoisimpia
(ulkopelillisiä) näytelmiä. Potkunpalauttajana Butchersilta oli
pelinrakentaja Aleksi Seppänen joka nappasi pallon haltuunsa ja lähti
palauttamaan sitä, Stormin pelaaja tuli vastaan ja otti kontaktin
suoraan Aleksin facemaskiin. Aleksin niskan rutina kuului katsomoon
asti, mutta parin metrin päässä seisonut päätuomari ei jostain syystä
uskaltanut lippua heittää. Butchersin päävalmentaja Mikko Vento
antoikin tilanteesta railakasta palautetta
tuomarille, joka loppujen lopuksi löysikin lippunsa ja pamautti 15
jaardin henk.koht. rangaistuksen valmentajalle. Butchers joutuikin
aloittamaan hyökkäysvuoronsa syvältä omalta alueelta, mutta ei tällä
kertaa saavuttanut tuota 25 jaardin matkaa neljällä yrityksellä ja
joutui punttaamaan. Storm siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi ja etenikin
tällä kertaa lähinnä Butchersin rangaistusten takia. Ensin 15 jaardin
henk.koht. rangaistus taklauksesta pelialueen ulkopuolella ja sitten
paitsiosta. Pelinrakentaja juoksi taas itse ja TD:n ja epäonnistuneen
lisäpistepotkuyrityksen jälkeen tilanne 20-7 Stormille.
Toinen puoliaika/kolmas
neljännes: Storm aloitti hyökkäävänä joukkueena, mutta ei pystynyt
hyökkäysvuorollaan juurikaan etenemään. Storm punttasi ja Butchers siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi.
Butchersin hyökkäysvuorolla yritettiin edetä poikkeuksellisesti
heittäen, mutta heitot eivät jääneet käsiin ja kolmannella yrityksellä
Rauma esitti mallikkaan blizin jolla pelinrakentaja säkitettiin
kauaksi aloituslinjasta ja näin Butcherskin joutui punttaamaan.
Stormin hyökkäysvuorolla Butchersin puolustuksesta nousi esiin Tero
Kontiainen, joka oli ilmeisesti päättänyt ottaa lusikan kauniiseen
käteensä ja pysäyttää Stormin eteneminen. Terolle kertyi kaksi
taklausta tässä hyökkäysvuorossa ja lopuksi vielä Juri Olkkonen esitti
yhden maahanlyönnin, joten Storm joutui punttaamaan.
Puntti epäonnistui ja se saatiin peitettyä Stormin 14 jaardin
linjalla. Butchers siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi ja parin
juoksuyrityksen jälkeen pelinrakentaja Aleksi Seppänen linkosi pallon
maalialueelle kirmanneelle Juri Olkkoselle, joka kiitti ja koppasi
pallon. Lisäpistepotku ei onnistunut ja tilanne 20-13.
Aloituspotkun jälkeen Storm aloitti hyökkäysvuoronsa ja etenikin hyvin
mm. kun Butchers otti 15 jaardin rangaistuksen syötön vastaanoton
häirinnästä. Butchers kuitenkin onnistui riistämään pallon Stormilta,
kun pallo rähmättiin ja vasta PW ikäinen linjamies Arttu Tennberg
kaappasi pallon syliinsä. Butchers siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi.
Neljäs neljännes:
Butchers eteni uudella konseptilla, kun pallonkantajaksi vaihtui
Hannes Hyttinen ja Porvoo levitti muutenkin laitahyökkääjäosastoaan.
Edustusjoukkueessa kulmapuolustajan paikkaa pelaava Hannes näyttikin
mistä puusta hänet on veistetty ja kantoi palloa tehokkaasti uusiin
yrityksiin. Tällä kertaa pelinrakentaja Aleksi Seppänen löysi 36
jaardin heitolla laitahyökkääjä Timi Karjalaisen joka nappasi heiton
todella hienosti kiinni maalialueella. Lisäksi kun Hannes Hyttinen
onnistui lisäpistepotkussa oli Butchers tasoittanut ottelun 20-20.
Aloituspotkun jälkeen Storm kantoi pallon todella syvälle Butchers
alueelle ja pääsi hyökkäämään hyvästä kenttäasemasta. Tilanteessa 4.
ja n. 15 jaardia edettävää Storm pelasi yrityksen ja hyvin pelannut
Rauman pelinrakentaja vei loistavalla omalla henilökohtaisella
suorituksellaan uusiin yrityksiin. Storm oli jo todella lähellä
Butchers maalialuetta mutta ei edennyt kolmella yrityksellä
mainittavasti. Tilanteessa 4. ja 9 maaliin Rauman pelinrakentaja
porasi heitollaan reiän Porvoon takakenttään ja mainiolla kiinniotolla
Storm 26-20 johtoon. Lisäpiste pelattiin, mutta se ei onnistunut.
Butchers siirtyi hyökkääväksi joukkueeksi kun peliaikaa oli jäljellä
vajaa neljä minuuttia. Peli eteni pitkällä heitolla jonka Juri
Olkkonen nappasi hyppysiinsä. Sitten tapahtui pieni ajatuskatko
pelinrakentajan ja laitahyökkääjien välillä ja syötön väliin pääsi
Stormin puolustaja. Storm pääsi hyökkääväksi joukkueeksi, mutta ei
tällä kertaa edennyt ollenkaan ja joutui punttaamaan pallon.
Butchers pääsi vielä hyökkääväksi joukkueeksi ja kellossa oli jo alle
2 minuuttia. Butchers eteni hyökkäysvuorollaan ja yritti ottaa
aikalisää, mutta tuomariston mukaan ilmeisesti jo pidetyt kaksi
aikalisää riittivät Butchersille, joten jouduttiin
siirtymään no huddle-hyökkäykseen. Aleksi Seppänen linkosi pallon
laitahyökkääjälle, mutta pallo ei tarttunut käsiin ja kello poikki.
Peliaikaa 4 sekuntia, eli edessä pelin viimeinen down. Aleksi Seppäsen
hermot olivat rautaa, kun hän linkosi pallon kovan ruuhkan keskelle,
jossa Sebastian Lindell kaatui kasan kanssa maahan ja totta tosiaan
sylissähän se pallo oli! Peli tasan 26-26. Lisäpistepotkussa Rauma
esitti taas loistavaa taisteluhenkeä ja blokkasi sen. Näin edessä
hyökkäyskilpailu.
Hyökkäyskilpailu:
Storm aloitti hyökkäyksen 25 jaardin linjalta. Kahdella yrityksellä ei
Storm onnistunut juurikaan etenemään ja kolmannella heitto kirposi
safety Aleksi Seppäsen käsiin ja hyökkäysvuoro Butchersille. Butchers
eteni omalla hyökkäysvuorollaan kerran uusiin yrityksiin, mutta sitten
Storm pysäytti Butchers hyökkäyksen. Tilanteessa 4. ja 14 jaardia
maaliin esiin astui Hannes Hyttinen joka pamauttikin potkumaalin
haarukkaan ja näin oli Rauman myrsky taltutettu. Loppunumerot
riemukkaasti 26-29 Butchersille.
Loppulauselma:
peliin lähdettiin todella pienellä pelaajamäärällä, mutta kaikki
pelaajat täyttivät paikkansa esimerkillisesti ja kovin suurta rutinaa
esim. väsymyksestä ei esiintynyt. Porvoon ykkösiä oli otteluraportissa
mainittujen lisäksi "mr linja" Patrick Högström, joka sitoi itseensä
3(!!) vastustajan linjamiestä sekä velipoika Peter, jotka jaksoivat
raataa linjassa. Ei ole väliä montako poikaa on mukana, jos ne vain
ovat tarpeeksi kovia pelimiehiä! Ei voi muuta kuin ylpeänä katsoa
miten pojat kentällä luovat henkeä ja hakevat voittoja. Rauma ei
jäänyt pekkaa pahemmaksi ja erityisesti heidän pelinrakentajansa
näytti olevansa todella kovan luokan urheilija. Rauma on muutenkin
antanut parina viime vuonna todella hyvää vastusta, joten eiköhän
pelata loppuottelussakin vastakkain (tällä kertaa Porvoossa ;-) )? No,
turha mennä asioiden edelle, sillä vielä on runkosarjaa kaksi peliä
jäljellä ja pitkä matka vielä pudotuspeleihin ja/tai loppuotteluun.
Tuomarityöskentely oli luku sinänsä ja oli maksaa voiton, mutta
onneksi ei tällä kertaa.
J.Niskanen 17.7.2005
BUTCHERS-ROOSTERS LA 11.6.
PALLOKENTTÄ, PORVOO
B-junioreiden SM-sarjan avaus Porvoossa
pelattiin Helsinki Roostersia vastaan. Peliin lähdettäessä oli tilanne
se, että Butchersilla on todella vahva nippu pelimiehiä, mutta rosteri
on hieman ohut. Tämä tarkoittaa sitä, että kun pari pelimiestä oli
poissa loukkaantumisten takia oli ottelun voimasuhteet hämärän
peitossa.
Ensimmäinen neljännes: Butchers aloitti
pelin hyökkäävänä joukkueena ja jo ensimmäisessä hyökkäysvuorossa
kantoivat Tero Kontiainen ja Sebastian Lindell palloa vahvasti.
Sebastian pääsikin kuittaamaan B-juniorikauden ensimmäisen TD:n vahvan
juoksupelin päätteeksi. Lisäpistepotku ei onnistunut ja tilanne 6-0
isännille. Butchersin hyvän aloituspotkun jälkeen aloitti Roosters
oman hyökkäysvuoronsa 20 jaardin linjalta. Ensiksi täysin suvereenisti
linjaa dominoinut Patrick Högström säkitti pelinrakentajan ja vei
Roostersia takapakkia ja tämän jälkeen QB:n pompotellessa palloa
rähmäsi sen ja Sebastian Lindell peitti, näin hyökkäysvuoro
Butchersille. Butchers pääsi hyökkäämään Roostersin 12 jaardin
linjalta ja jälleen Sebastian Lindell kantoi sen maalialueelle.
Lisäpiste yritettiin pelata, mutta tällä kertaa sekään ei onnistunut,
tilanne 12-0 Butchersille. Aloituspotkun jälkeen Roosters sai
hyökkäysvuorollaan kerran uudet yritykset, mutta sitten hyökkäysvuoro
hyytyi ja pallo jouduttiin punttaamaan ja Butchers palautti pallon
Roostersin 39 jaardin linjalle. Tällä kertaa Butchers hyökkäys ei
juurikaan edennyt ja pelatun 4. yrityksen jälkeen aloitti Roosters
oman hyökkäyksensä omalta 38 jaardin linjalta. Roosters onnistuikin
ottamaan uudet yritykset pitkällä juoksupelillä, mutta sitten iski
Patrick Högström sekä Hannes Hyttinen, jotka kummatkin veivät
säkeillään Roosters hyökkäyksen tilanteeseen 3. ja 26 mentävää. Kun
vielä 3. yrityksellä ei Roostersin QB:lle jätetty yhtään heittoaikaa
ja heitto suuntautui jonnekin muualle minne piti, päätyi Roosters
punttiin.
Toinen neljännes: Butchers otti omalla
hyökkäysvuorollaan kerran uudet yritykset ja sitten 41 jaardin
juoksupelillä pallon kantoi maalialueelle taas Sebastian Lindell.
Tällä kertaa pelattu lisäpiste onnistui ja tilanne 20-0. Seuraavat
pari hyökkäysvuoroa ei edenneet kummallakaan kun Butchersin heittopeli
päätyi Roosters käsiin ja toisaalta Roosters hyökkäys pompotteli
pallon Butchersille. Tällä kertaa palloon kerkesi ensimmäisenä Tero
Kontiainen. Butchersin hyökkäys iski taas seuraavalla vuorolla kun
jälleen Sebastian Lindell kipitti tällä kertaaa 9 jaardin TD:n tätä
edelsi Tero Kontiaisen ja pelinrakentaja Aleksi Seppäsen loistavat
juoksupelit. Lisäpiste pelattiin, mutta tällä kertaa ei tulosta ja
tilanne 26-0. Ensimmäisen puoliajan lopussa nähtiin vielä Jerome
Mooren tekemä syötönkatko ja Butchers eteni jo aivan Roostersin
maalialueen tuntumaan tällä kertaa ei palloa kuitenkaan saatu
maalialueelle. Erän viimeisessä pelissä nappasi Aleksi Seppänen vielä
syötönkatkon, mutta aika loppui ja näin taukotilanteeksi jäi 26-0.
Toinen puoliaika/kolmas neljännes:
Butchers aloitti aloituspotkulla toisen puoliajan ja onnistui
peittämään pallon ja nappasi näin hyökkäysvuoron itselleen. Tällä
kertaa palloa kantoi keskushyökkääjäksi siirtynyt Hannes Hyttinen ja
loppujen lopuksi kantoikin 11 jaardin juoksupelin maaliin asti.
Lisäpiste potkussa kuitenkin snäppi vähän karkasi ja Hannes Hyttinen
yritti juosta palloa maalialueelle, mutta ei aivan onnistunut ja
tilanne 32-0. Roostersin hyökkäysvuoro ei ollut aivan sellainen mitä
varmaan valmennus ajatteli. Ensin meinasi heitetty pallo päätyä Jerome
Mooren käsiin, mutta takamiesten törmäily esti syötönkatkon ja sitten
iski taas Patrick Högström joka säkitti pelinrakentajan ja lisäksi
vielä nappasi rähmätyn pallon hyppysiinsä. Butchersin hyökkäyksessä
palloa kantoi vahvasti Tero Kontiainen ja maalin kävi viimeistelemässä
Hannes Hyttinen 9 jaardin juoksupelin päätteeksi. Lisäpiste pelattiin
heittopelinä Jerome Moorelle ja näin tilanne 40-0.
Aloituspotkun jälkeen Roostersin hyökkäys keräsi itsensä ja kuin
salama kirkkaalta taivaalta erittäin hyvin pelannut Roostersin #50
kantoi 60 jaardin juoksupelin maaliin asti. Lisäpiste yritettiin
pelata, mutta juoksu hyytyi kalkkiviivoille ja tilanne 40-6.
Aloituspotku yritettiin pelata onsidena (lyhyenä), mutta ei
onnistunut. Butchers pääsi hyökkäysvuoroon puolesta kentästä ja
Sebastian Lindell kantoi taas palloa. Butchersin seuraava TD syntyi
hienon Aleksi Seppäsen heiton jälkeen Jerome Mooren viimeisteltyä 29
jaardin maalin. Lisäpiste yritettiin pelata, mutta heitto ei
onnistunut ja tilanne 46-6. Butchersin aloituspotkun jälkeen Roosters
rähmäsi pallon ja Hannes Hyttinen pääsi peittämään pallon ja Butchers
pääsi hyökkäämään erittäin hyvästä kenttäasemasta. Hannes kantoi
pallon 21 jaardin juoksupelillä pohjiin, mutta ei aivan onnistunut
lisäpistepotkussa ja tilanne 52-6.
Neljäs neljännes: Roostersin
hyökkäysvuoro ei oikein toiminut ja Hannes Hyttinen säkitti
keskushyökkääjän ja Roosters joutui punttaamaan. Aleksi Seppänen
kantoikin 40 jaardisen juoksupelin pohjiin, lisäpistepotku epäonnistui
ja tilanne 58-6. Roosters ei edennyt omalla hyökkäysvuorollaan ja
joutui punttaamaan, puntti oli todella hyvä ja Butchers joutui
aloittamaan hyökkäyksensä omalta 1 jaardin linjalta. Sebastian Lindell
oli hurjassa vireessä ja kantoi ensin palloa 28 jaardin juoksulla,
sekä 55 jaardin juoksulla maalialueelle asti. Hannes Hyttisen lapikas
lauloi ja tilanne 65-6. Roosters pääsi jälleen hyökkäysvuoroon, mutta
rähmäsi pallon ja Tero Kontiainen nappasi sen Butchersille.
Hannes Hyttisen 11 jaardin ja 30 jaardin juoksuilla pallo jälleen
Roosters maalialueelle ja epäonnistuneen potkun jälkeen loppulukemat
71-6.
Loppulauselma: Roosters oli yllättävän
pinteessä vahvasti edenneiden Butchers hyökkääjien kanssa. Piste-ero
liukui oikeastaan huomaamatta noinkin isoiksi. Pelin parhaita
Butchersin puolella oli linjan täydellinen "Dominator" Patrick
Högström, 5 TD.tä tehnyt Sebastian Lindell, 4 TD:tä tehnyt Hannes
Hyttinen, Aleksi Seppänen sekä Tero Kontiainen. Seuraava peli on vasta
heinäkuun puolivälissä, joten siihen asti pitäisi säilyttää
harjoittelu- ja pelimotivaatio. Tämä voitto kuitenkin varmasti auttoi
tässä.
Kuvia ottelusta näet klikkaamalla tästä
J.Niskanen 13.6.2005
|