Butchers vs Roosters D-juniorit


Myös D-junnuille avausvoitto

 

Tihkusateessa ja koleassa säässä, vain päivän huilin jälkeen, aloittivat myös C.ssä edustavat D-juniorit oman SM-sarjansa kotipelillä Helsingin Roostersia vastaan. Roostersilla oli jo yksi voitettu D-junnupeli alla ennen Porvoon ottelua, joten tästä ottelusta povattiin tasaista.

 

Peli käynnistyi Roostersin hyökkäysvuorolla, jolla ei juurikaan tullut etenemistä. 3. yrityksellä Porvoon Santeri Pischow onnistui pitkän heiton maahanlyönnissä ja Roostersin vaihtoehdoksi jäi puntti.

 

Porvoo aloitti hyökkäysvuoronsa Santeri Laitisen juoksulla, jolla edettiinkin mukavasti. Tämän jälkeen pelinrakentaja Mikko Seppänen linkosi pallon kahdesti ilmaan, mutta liekö maanantaisen pelin jälkeinen vaihdos isosta pallosta junioripalloon yhdistettynä napakkaan myötätuuleen tehnyt QB:lle tepposen, sillä molemmat heitot menivät vauhdilla pitkäksi. Jos ei heittäen, niin juosten ajatteli Mikko ja kirmasi itse neljännellä uusiin yrityksiin. First down ja onnistunut lyhyt heitto Jere Brobergille. Tämän jälkeen keskushyökkääjä Laitinen juoksi kesän ensimmäisen touch downinsa.

Epäonnistuneen lisäpisteyrityksen jälkeen tilanne kotijoukkueelle 6-0.

 

Roostersin vuoro hyökätä, mutta 3. yrityksellä takakentän Lauri Skaffari koppasi Roosters-pelinrakentaja Kimi Linnainmaan heiton eli otti "intterin". Hyökkäysvuoro siis vaihtui takaisin lähes samantien.

Eteneminen kuitenkin hankalaa, kunnes QB Seppänen lähti itse 30 jaardin juoksuun aina maaliin asti, mutta kentällä keltainen liina, joka tarkoitti rikettä Butchersille. Maali hylätty ja 4. yritys uusittiin 10 jaardia kauempaa. Butchers päätyi punttiin.

 

Roostersilla hankaluudet hyökkäyspäässä jatkuivat, ei etenemistä uusiin ja pallo nopeasti takaisin Butchers-hyökkäykselle. Kotipuolustus oli ensimmäisellä puoliajalla täyttä terästä!

 

Hyökkäysvuoro alkoi Mikon juoksuilla uusiin yrityksiin. Tämän jälkeen Roostersin linja jyräsi Butchersin ja tilanteesta pelinrakentajan säkitys.

Hyökkäyksen linja terästäytyi ja tarjosi seuraavalla downilla Seppäselle aikaa nähdä alakentällä Pischow, joka juoksi pallon vakuuttavasti maaliin.

Mutta ei! Keltainen liina kentällä ja maali hylätty + joukkueelle takapakkia. Hyökkäyksen linja kuitenkin otti vahinkonsa takaisin tarjoamalla Mikolle saman verran aikaa nähdä tällä kertaa Jere Broberg.

Pitkä pommi Jeren hyppysiin ja Pischowin komean blokin avustamana Jere rullasi helposti pallon kanssa maaliin. Yli 50 jaardin touch down! Tilanne epäonnistuneen lp-yrityksen jälkeen 12-0.

 

Roostersin hyökkäyksen ahdinko jatkui, eikä Porvoon puolustus millään antanut etenemismahdollisuuksia punakukoille. Porvoon hyökkäysvuorolla sen sijaan Seppänen paineli toistamiseen maaliin asti ja... ei tässä huvittaisi edes kertoa, mutta TAAS hyökkäykselle lippu ja jo KOLMAS TD hukattiin rangaistuksiin!!! Tällä kertaa sitä ei kuitattu uudella yrityksellä vaan Roostersin puolustus piti pintansa.

 

Kuinka ollakkaan Butchersin puolustus oli pelipäällä ja uusi, hentoinen, mutta huippunopea ja hienosti lajin omaksunut Ritthikiat "Nat" Manuam koppasi kotijoukkueen toisen intterin ja siirsi tällä hyökkäysvuoron taas Butchersille. Puoliaika tuli kuitenkin vastaan ja tilanteessa 12-0 sirryttiin tauolle.

 

Toisen puoliajan Butchers aloitti hyökkäävänä joukkueena. Pallo Laitisen pojalle, joka pinkoi pitkän siivun. Seuraavalla yrityksellä myös Seppäsen poika pinkoi uusiin. Tämän jälkeen onnistunut heitto ja taas Qb:n juoksu, kunnes eteneminen töksähti. 4. yrityksellä liinoja kentällä, rikkojana Porvoo ja tilanteessa pallo puntattiin. Tämän hienon alkudriven jälkeen Porvoon peliote katosi täysin. Ilmeisesti oma rikkonainen peli alkoi pikkuhiljaa kaivertamaan mustapaitojen hermoja.

 

Roostersin vuoro hyökätä ja onnistunut eteneminen pitkällä heitolla lähemmäs Butchers-maalia. Lopulta vain parin jaardin päästä maalista Roosters-pelinrakentaja juoksi itse sisään. Lisäpistepotku blokattiin ja tilanne oli kaventunut,12-6.

Jos puolustusote kirposi hetkeksi, niin teki myös hyökkäys. Pahasti yskähdellen jouduttiin turvautumaan punttiin ja siitäkös Roosters sai intonsa päälle ja Roosters QB Linnainmaa näytti hänkin juoksuvoimansa pinkaisemalla illan toisen teedeensä. Lp-potku muuriin ja yhtäkkiä tilanne Porvoon alkuhallinnasta huolimatta olikin todella kutkuttavasti jo 12-12.

 

Tästäkös teurastajalerissä sisuunnuttiin. Seppänen pitää pallon, juoksee 40 jaardia ja porukka pidättää hengitystään. Missä keltainen liina?? Tällä kertaa hyökkäys pidättäytyi virheistä ja "draivi" jatkui. Laitinen juoksee

5 jaardin päähän maalista, MUTTA. Arvatkaas mitä! Niin juuri, keltainen liina. Jatkossa hyökkäyksen linja pitää hermonsa kurissa ja tekee pelinrakentajalle väylän juosta keskeltä maaliin. Maalinsa jälkeen Mikko asettui potkaisijaksi, mutta potku torjuttiin, jonka jälkeen Butchersin Skaffari poimii vierivän pallon maasta ja juoksee itse päättäväisesti maaliin. Pelatusta lisäpisteestä D-junioreissa 1 piste ja näin ollen tilanne 19-12.

 

Roosters asettautuu takaa-ajoon, mutta pallo putoaa snäpistä ja sen päälle sukeltaa ensimmäisenä mustapaitainen linjamies Jimi Lindfors.

D-junnusääntöjen mukaan aloituslinjan takana tapahtuvasta fumblesta palloa ei menetetä, vaan uusi yritys 5 jaardia kauempaa. Sitten pallo rähmättiin Roostersin toimesta toistamiseen ja kun heitotkin epäonnistuivat, sai Butchers riskillä pelanneelta Roostersilta pallon erittäin hyvistä kenttäasemista. Pallo Laitiselle ja touch down!! Potkua lähdettiin taas hakemaan, mutta vanhan kaavan mukaan se blokattiin, jonka seurauksena pallo päätyi tällä kertaa Seppäsen käsiin ja siitä maalialueelle. Tilanne jo nopeasti 26-12.

 

Roostersin oli pakko heittää koska kello kävi. Kävi myös niin, että se heitto päätyi 3. kerran porvoolaispuolustajien kopiksi. Tällä kertaa Jani Liljan käsiin, joka luovutti pallon Butchers-hyökkäykselle. Laitinen juoksee ensin ja sen jälkeen Seppänen aina maaliin asti. Kun vielä potkukin muutaman harjoituskerran jälkeen onnistuu, päästään tilanteeseen 34-12.

 

Sokerina pohjalla ensikertalainen Nat ottaa tämän ottelun toisen intterinsä ja koleassa säässä pelattu DSM-kauden avaus saa arvoisensa päätöksen. Voitto 34-12.

 

Pelin alku oli Butchers-hallintaa, mutta hylättyjen maalien ja lukuisten virheiden painamina, ote pääsi hetkeksi toisen puoliajan alussa lipsahtamaan ja sen Roosters osasi käyttää taitavasti hyväkseen. Tämän jälkeen muutamalla vahvalla yksilösuorituksella saatiin heti johtomaali ja se auttoi myös puolustusta heräämään taas omalle tasolle. Tässä tärkeässä vaiheessa Roostersilta lipsahti muutama virhe ja kun riskipelaaminen epäonnistui pääsi Porvoo helpohkosti lisäämään johtoaan. Pelin loppupuoli ja kahden maalin johtoasema katkaisi kuitenkin Roostersin selkärangan ja siinä missä hyökkäys kaunisteli pistesaldoa, kaunisteli puolustus syötönkatkolukemia. Porvoopuolustus koppasi yhteensä 4 intteriä, Roosters ei yhtään. Myös rähmäyksiä tuli Roostersille muutama, Porvoolle vain yksi.

Kenttäpotkumaaleja pitää kuitenkin ehdottomasti harjoitella. Nyt ei vielä osattu odottaa vastustajan linjan rushia eikä vastaavasti omassa päässä oikein muistettu, että kolme miestä saa pyrkiä linjasta läpi. Linjamiehet Kasperi Saarenpää, Jere Huittinen, Jimi Lindfors, Henri-Oskari Pihkapuro sekä Jani Lilja ansaitsevat isot aplodit uurastuksestaan. Lähes kaikilla kaksi peliä 3 päivän sisällä ja periksiantamaton uurastus vieläpä molempiin suuntiin. Myös vasta-alkaja DB/WR Kasper Karvinen on päässyt hyvin mukaan lajin kiemuroihin. Hienoa, teistä ollaan ylpeitä!

 

27.5. Butchers-Roosters

 

Mikko Seppänen 15 p.

Santeri Laitinen 12 p.

Jere Broberg 6 p.

Lauri Skaffari 1 p.