Devils vs Butchers


Hallitsevalle C-junioreiden Suomen Mestareille murskavoitto Espoon Devilsistä

Butchersin C-junnujen kauden SM-avaus maanantai-iltana Espoon Leppävaarassa oli odotettua parempi Devilsin kaaduttua teurastajien käsittelyssä peräti 0-40 (0-32). Ottelu alkoi todella masentavalla tavalla, kun Espoon pallonkantaja Miro Salmi tuli heti 1. driven alussa taklatuksi puhtaasti, mutta epäonnisesti, seurauksena sääriluun katkeaminen. Toivotaan nuorelle miehelle onnistunutta paranemisprosessia.

Liekö sitten pelikaverin loukkaantuminen ja 50 minuutin tauko vaikuttanut espoolaisten pelifiilikseen, sillä oikein missään vaiheessa ei Devils saanut pelijuonesta kunnolla kiinni. Pian tapaturman jälkeen Devils rähmäsi pallon omalla kenttäpuoliskollaan ja paikalle palloa peittämään ehti ensimmäisenä Butchersin Jere Broberg. Hyökkäys astui intoa puhkuen kentälle ja hyvistä kenttäasemista keskushyökkääjä Micky Kyei juoksikin pallon ensin uusiin yrityksiin ja sitten maaliin asti. Lisäpistepotku blokattiin, joten tilanne 0-6 Porvoolle.

Hyvästä aloituksesta huolimatta Butchersin pelaajat kävivät ylikierroksilla vuoronperään ja epäurheilijamaisuudesta satoi keltaisia lippuja. Typeryydestä rangaistaan koko joukkuetta, joten nämä pois pojat! Rangaistuksista ja niillä edetyistä jaardeista huolimatta espoolaiset eivät onnistuneet yllättämään Porvoon loistavasti pelannutta puolustusta, vaan hyökkäys tyssäsi 5 jaardin päähän maalista.

Porvoon hyökkäys kehiin ja pallo Kyeille, joka jatkoi mahtavaa juoksuaan ja blokien turvin eteni varmasti jokaisella pallonkannollaan. Lähellä maalia pelinrakentaja Mikko Seppänen juoksi itse linjan keskeltä helposti maaliin. Tilanne 0-12, eikä lisäpistepotku tuonut tälläkään kertaa onnistumista.

Laitahyökkääjänä sekä potkaisijana toiminut Nguyen Ngo Phung toimitti avauspotkut hienosti Devilsin päätyyn ja kun kahteen suuntaan ahkeroinut Butchers-sentteri Tuukka Virolainen onnistui peräti kahdesti peräkkäin säkittämään Devilsille takapakkia, oli espoolaisaikalisän paikka. Devils saikin hyökkäyksen alun lipun jälkeen hetkeksi toimimaan, kun Butchersin taklausten viimeistely epäonnistui useammalta pelaajalta. Heittopeli ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä Butchersin takakentän Toni Nyström jatkoi hyviä, oikeanaikaisia taklauksiaan. Pallo Porvoolle ja Micky Kyeille. Linjamies Juho-Pekka (JP) Pihlapuron loistava, suorastaan jyrämäinen pullaus teki Mickyn juoksun helpoksi. Tällä kertaa Lp-potkua ei plokattu, mutta se painui ohi haarukan, joten tilanne 0-18.

Omalla hyökkäysvuorollaan Devils sen sijaan ei edennyt ja kun alle 20 jaardin päästä omasta maalista vielä tiputettiin pallo, kävi Porvoon Niko Roiko poimimassa soikion ja kipitti sen kanssa maaliin touch downin arvoisesti. Tilanne jo 0-24, mutta lisäpistepotku ei vieläkään sisään. Porvoon puolustus jatkoi hyviä otteitaan, eikä merkittävää etenemistä Devilsin suunnalta. Ja kun parivaljakko Roiko/Virolainen sai vielä säkin aikaiseksi, oli pallo toimitettava suosiolla Butchers-hyökkäykselle.

Kun laskeva kirkas ilta-aurinko ei tehnyt heittopeliä helpoksi, päätti QB Mikko Seppänen auttaa hetken huilaavia pallonkantajia ja otti jalat itse alleen. Myös Roiko osallistui illan juoksutalkoisiin omalla osuudellaan, jolla taas edettiin lisää. Mr. Kyei virkosi vaihdossa, kun kaverit viilettivät kentällä, joten pelikirja takaisin päiväjärjestykseen ja Micky pallonkantajaksi. Taas päästiin lähelle Devils-maalia, josta Seppänen juoksi toistamiseen linjan keskeltä pallo kanssa maaliin. LP-yrityksessä tällä kertaa long snap menee pitkäksi, mutta potkaisijana Phung on hereillä, kaappaa maasta pallon ja kiertää mielettömän vikkelillä kintuillaan kaikilta karkuun aina maaliin asti kahden pisteen arvoisesti. Hetkeä myöhemmin vihdoin puoliaika tilanteessa 0-32.

Toisen puoliajan aloitti Butchers-hyökkäys ja nyt aurinko oli jo laskenut sen verran, että heittokin otettiin takaisin aseeksi. Mikon pitkä pommi tavoitti jenkkifutarina debytoineen Ronni Laaksosen, joka juoksi kovaa vauhtia pallon alle ja sai cornerin hätistelystä huolimatta pidettyä pallosta täydessä vauhdissa kiinni. Uudet yritykset, mutta taas porvoolaiset ottivat turhan lipun kielenkäytöstä ja sillä mentiin hyvistä asemista takapakkia. Ensin otettiin miinukset takaisin juoksulla, sitten maalia yritettin heitolla, mutta Devilsin takakenttä sai kun saikin heilautettua Phungia sen verran, että pallo lipesi maalialueella näpeistä. Pallo Devilsille, joka hukkaa sen jälleen ja jo toisen kerran Broberg korjaa soikion maasta omilleen. Seppänen linkoaa heti pallon n. puolesta kentästä Laaksoselle kohti maalialuetta, mutta tällä kertaa Ronni ei ihan onnistunut imaisemaan palloa näppeihinsä. Seppänen päättää sitten itse juosta ja juokseekin pitkästi lähes maaliviivan yli, mutta tilanteesta tuomitaan rangaistus ja juoksu-uurastus oli siten kumottu. Vahingon nappasi takaisin koko illan loistanut Kyei, joka juoksi jo kolmanteen touch downiin. Lisäpistepotkuja päätettiin harjoitella kotona ennen seuraavaa peliä ja niinpä Mikon laakaheitto tavoitti vapaana maalialueella seisseen D-ikäisen Lauri Skaffarin varmat näpit. TD + 2 pistettä ja tilanne jo murskalukemissa 0-40. Vielä ehti Devilsin hyökkäys heittämään Niko Roikolle kaipaamansa intterin viimeisellä minuutilla ennen ottelun päätösvihellystä.

Kaiken kaikkiaan ensimmäiseksi peliksi hyvä suoritus Porvoolta, vaikka paljon parannettavaakin jäi. Juoksu toimi erittäin hyvin ja mukavaa oli myös nähdä, että kolmikko C/QB/RB toimi koko ottelun ajan saumattomasti yhteen. Joka kerta Virolaiselta hyvä snäppi, Seppäsen nopea toss tai hand off ja Kyein varma haltuunotto mahdollisti hyvän linjatyöskentelyn ja Kyein pelinlukukyvyn ohella loistavan juoksupelin. Yhtään pallonmenetystä ei Butchersille tässä pelissä tullut ja se on erinomainen suoritus!

Kokeneiden C-junioreiden joukossa pelasi 8 Butchersin D-ikäistä, joten taitaa olla niin, että edelleen tänä vuonna sekä C- että D-juniorit tulevat olemaan kova pala vastustajille. Täydellinen peli ei tämäkään sentään porvoolaisilta vielä ollut, eikä Devils huono joukkue ole. Lievä epäonni, laskevan päätyauringon hankaloittama heittopeli (aurinko sokaisi aina joko laitahyökkääjän tai pelinrakentajan) sekä keskushyökkääjän paha loukkaantuminen heti pelin alussa vaikutti varmasti vastustajan motivaatioon. Hyvänkokoinen joukkue, jota kannattaa vastaisuudessakin kunnioittaa. Toisaalta, kun hyökkäys tehtailee 40 pistettä (2. puoliaika pelattiin nopeasti suoraa aikaa) ja puolustus piti nollan, niin ei voi Butchersinkaan peliä pahaksi moittia. Uudet valmentajat, veljekset Simo ja Sampsa Mahkonen ovat tehneet loistavaa työtä, vaikka aikaa on ollut todella vähän harjoitella uuden säännön 11 miehellä johtuen muutamien pelaajien toisista, tämänikäisillä myös paljon aikaa vievistä harrastuksista. Suuri osa pelaajista oli pelannut ennen tätä vain 7 vs 7 peliä ja se näkyi sähläyksinä vaihdoissa ja kentän pelaajaluvussa.

Heti huomenna keskiviikkona 27.5. homma jatkuu D-junioreiden kotipelillä Helsingin Roostersia vastaan klo 18.30, Pallokentän tekonurmella. Siellä nähdään! Tervetuloa.

25.5. Espoo Devils- Porvoon Butchers

Micky Kyei 18 p.
Mikko Seppänen 12 p.
Niko Roiko 6 p.
Nguyen Ngo Phung 2 p.
Lauri Skaffari 2 p.