|
VAAHTERAMALJA XXVIII
Kaikkien
aikojen ehkä tasaisin Vaahteraliigakausi on tulossa päätökseensä. Kuin
muistona menneestä ja deja-vuna tulee mieleen Vaahteramalja kaudella
2005. Butchers ja Crocodiles raivasivat silloinkin tiensä
Vaahteramaljaan, mutta asetelmat olivat hieman toiset. Nämä kaksi
joukkuetta oli ne, joita sinne eniten spekuloitiin kauden ennakoissa.
Tällä kaudella oli tilanne toinen ja kun vielä aivan Vaahteraliigan
runkosarjan viimeisillä kierroksilla jaettiin playoffs paikkoja,
voidaan todeta, että periaatteessa mikä vaan runkosarjan viidestä
parhaasta (Butchers, Crocodiles, Jaguaarit, Wolverines ja Roosters)
olisi onnistuessaan voinut Vaahteramaljaan yltää. Kahdesta
finaalijoukkueesta Butchers hävisi runkosarjassa Jaguaareille ja
Trojansille kun taas puolestaan Crocodiles koki tappiot Butchersille
ja Roostersille. Tämäkin osaltaan kuvastaa kuinka kimurantti ja
ristiinpelattu tämän vuoden Vaahteraliiga on ollut. Butchers ja
Crocodiles päätyivät tasapisteisiin runkosarjassa, mutta keskinäisen
pelin perusteella runkosarjan voitto matkasi ensimmäistä kertaa
Porvooseen.

Vuonna 2005 Butchers kohtasi Crocodilesin
Vaahteramaljassa
Butchersia ei ennakoissa aivan finaaliin asti ennusteltu. Petrus
Penkin ja Nathan Connorin vaihdettua mustat paidat punaisiin,
epäiltiin hyökkäyksen tulevaa iskukykyä. Kauden alku olikin melkoista
vuoristorataa ja ennen juhannustaukoa päädyttiin vapauttamaan
pelinrakentaja Justin McKenzie tehtävistään. Korvaajaksi hankittu
Robert Johnson onkin osoittautunut kelpo hankinnaksi. Ryhdistäytynyt
hyökkäys takoikin kolmannen kerran peräkkäin runkosarjan kovimmat
teholukemat. Eniten pisteitä teki Nathanin isot saappaat hienosti
täyttänyt keskushyökkääjä Markus Haverinen, joka voitti myös
etenijätilaston. Ison ruusun tästä saavutuksestaan saa Hawe osoittaa
uupumattomalla tarmolla tietä raivanneelle hyökkäyksen linjalle.
Puolustuksellakin on ollut omat hankaluutensa, kun jostakin syystä
tällä kaudella otteluiden alut ovat olleet vaikeita. Puolustus on
kuitenkin parantanut peli peliltä ja näyttäisi, että kuntohuippu on
todellakin saatu ajoitettua oikeaan hetkeen. Lisäksi puolustuksen
linjaan hankittu Michael Quorshie tuo oman lisämausteensa puolustuksen
pelaamiseen.
Se on ainakin selvää, että Vaahteramaljassa tullaan näkemään hienoja
suorituksia molemmin puolin palloa.
Crocodiles ei tällä kaudella ihan terävimpään kärkeen sijoittunut
kauden ennakkospekuloinneissa. Seinäjokelaisryhmä on kuitenkin
osoittanut, ettei sitä kannata jättää huomiotta kun finaalipaikkoja
jaetaan. Crocodiles nojasi tälläkin kaudella vahvaan puolustukseensa,
joka päästi runkosarjassa vähiten pisteitä. Tässä onkin pohjanmaalla
hyviä perinteitä, sillä tämä ei todellakaan ensimmäinen kerta kun näin
käy. Kuitenkin välierässä Jaguaareja vastaan tykitti Crocodiles peräti
40 pistettä, joten siltäkin puolelta rupeaa tehoja löytymään kauden
ratkaisuvaiheessa.
Vaahteramaljassa kohtaavat joukkueet jotka tuntevat toisensa hyvin.
2000-luvulla tämä on jo peräti neljäs arvo-ottelu jossa nämä joukkueet
kohtaavat. 2003 Butchers voitti Crocodilesin tiukassa ottelussa vieden
pronssimitalit, mutta 2004 kuittasi Crocodiles pronssit kaulaansa.
Vuonna 2005 Vaahteramaljan vei Butchers ja joku koiranleuka voisi
laskea, että nyt on Crocodilesin vuoro. No, finaalipeli on finaalipeli
ja siinä pienet ja ei niin pienet asiat ratkaisevat. Nälkää ainakin on
ja vaikka Butchers onkin kaksi edellistä mestaruutta kuitannut, niin
ei kahta kolmannetta sanoo sananlaskukin.
Pelistä
tulee todennäköisesti erittäin vähäpisteinen. Butchersilla on ollut
vaikeuksia otteluiden alussa ja oletettavaa on että Crocodiles tulee
panostamaan erityisesti alkuun. Ratkaisevaa on myös se, että miten
Butchers pääsee liikuttamaan palloa Crocodilesin vahvaa puolustusta
vastaan. Välierässä Wolverinesia vastaan Butchers pystyi liikuttamaan
palloa hyvin, mutta pistesuorituksissa ei onnistuttu halutusti.
Potentiaalia kuitenkin on, kun pallo liikkuu tehokkaasti maata pitkin
ja ilmateitse.
Puolustus pelasi hyvän pelin yhtä lipsahdusta lukuun ottamatta ja
mielenkiintoista onkin nähdä millaisella "setillä" Crocodiles lähtee
Butchers puolustusta aukomaan. Wolverines ei juurikaan juosten päässyt
eteenpäin ja todennäköisesti Crocodileskin joutuu laittaa palloa
ilmaan, jos aikovat Butchers maalialueen puhkaista.
Miten
käy? Käy miten käy, niin tulostaulu sen kertoo. Pallopelit ovat siitä
kiitollisia seurata, että kun peliaika loppuu, niin tulos on taululla
ja jossittelu on turhaa. Nyt tulevana lauantaina siis ratkotaan taas
se, kuka nostaa Vaahteramaljan kohti syyskuista taivasta voittajana.
Kaikkihan me haluamme tietysti että se on musta-kultainen-joukkue.

Butchers on nostellut Vaahteramaljaa 2005
ja 2006. Entäs 2007?
Puolustuksen valmentaja Jan Vilkko ja hyökkäyksen valmentaja Nikko
Olsson kertovat hieman edellisestä välieräpelistä ja tulevasta
finaalista.
Wolverines peli oli odotetun jännä ja ratkesi aivan viimeisellä
pelillä. Kommentteja?
JV:
Joo yskittiin ratkaisuvaiheissa ja tuolla erolla joka ekalla
puoliajalla oli pelit yleensä ratkeaa = Volvoilla maalin(52y) lisäksi
yhdet uudet ja 27 jaardia 12 pelillä, meillä 10 uudet, 33 peliä ja 185
jaardia. Mutta ratkaisut puuttui tai kaatui milloin mihinkin. Loppu
meni ekaan puoliaikaan nähden turhankin jännäksi sekavien vaiheiden
jälkeen. Onneksi saivat vitoselta vain yhden yrityksen, jonka takia
uskoa omaan tekemiseen riitti.
NO:
Playoff maailma on aina oma maailmansa, jossa runkosarjan
sijoituksilla ei ole mitään väliä. Peli oli niin tiukka kuin
odotettiin. Turhan lähelle kylläkin Wolverines päästettiin.
Wolverines oli hyvin valmistautunut ja pystyi pitämään mm. runkosarjan
tehokkaimman hyökkäyksen melko pienessä pistemäärässä. Molempien
puolustukset hallitsivat kenttää?
JV:
Joo niillä oli hyvä scouttaus ja selväsi töitä tehty paljon.
Osoittivat kuuluvansa pleijjareihin ja Kengännauha-Lottonen oli ihan
elementissään kuten aina tärkeissä peleissä.
NO:
Hyökkäyksen puolella ongelmana oli maalien teko suht lähelle
päästiin muutaman kerran mutta sitten omilla virheillä mokattiin
tilanteet. Jos etenee yli 300 yardia niin ei suoranaisesti voi sanoa
että puolustus hallitsi kenttää. Pientä huolellisuutta lisää peliin.
Hyökkäys eteni ihan mallikkaasti aika ajoin, mutta sitten ikään kuin
hyydyttiin kalkkiviivoille?
NO:
Katso edellinen vastaus
Janin
kommenteista nousi jopa pieni haloo.
JV:
Joo, tuntuu että vieressä pizzaa syönyt Leivoja oli suunnilleen ainoa
joka ei vetänyt herneitä nenään..
Nyt
kuitenkin on alkanut valmistautuminen finaalia varten ja vastassa on
varmasti nälkäinen Seinäjoki Crocodiles. Opittiinko esim. tuosta
Wolverines pelistä jotain joka auttaa valmistautumista?
JV:
No ainakin se että tehoja pitää saada ylös. Nyt pelattiin alusta
saakka hyvin, eikä jääty katselemaan mitä voitto vaatii niin kuin
monta kertaa aikaisemmin runkosarjassa (jolloin mikään ei välillä
riittänytkään).
NO:
Ainahan joka pelistä jotain oppii. Tiettyjä asioita pitää vielä
hioa finaaliin.
Millainen Crocodiles tulee vastaan? Ainakin puolustus näytti jo
runkosarjassa tehonsa olemalla koko runkosarjan parasta.
JV:
Nälkäinen varmasti kun eivät ole saaneet jatkoa ainoalle
mestaruudelleen moneen vuoteen, vaikka joukkue on ollut joka vuosi
iskukykyinen. Joukkueet tuntee toisensa tosi hyvin ja tuntuu että
lähes joka vuosi pelataan tärkeimmät pelit vastakkain. Crocot on tänä
vuonna paljon heittopainotteisempi kuin aikaisempina vuosina ja heillä
on kovia yksilöitä, mm. Grant ja Efe jotka ei meitä vastaan
runkosarjassa pelanneetkaan. Oma heittopainottuisuus on varmasti
helpottanut myös meidän tyyppistä joukkuetta vastaan valmistautumista.
Ehdoton huippujoukkue, jonka varaan ei monet asiantuntijat paljon
laskeneet kauden alussa.
NO:
Varmaankin revanssi henkinen Crocodiles. Heillä muutama pelaaja
vaihdos vielä loppukaudesta ja sairastupalistakin lyhentynyt sitten
viime pelin, joten kova vastus on tulossa
Millä
reseptillä Crocodiles voitetaan?
JV:
Puolustuksen kannalta kriittistä on kaksi asiaa = 1. Jos tulee
heittosetillä saadaanko pitkät heitot pidettyä ja 2. Jos tulee
wishbonella saadaanko keskiarvo pidettyä alle 3y/kanto. Lisäksi se
joka ottaa erikoisjoukkueista isomman hyödyn irti on vahvoilla. Paljon
merkitsee kanssa se kumpi tekee tällä viikolla enemmän töitä. Ja ne
yksittäiset isot pelit..
NO:
Omalla hyvällä virheettömällä pelillä
Fanejakin on tulossa paikalle varmasti paljon. Onko Porvoolaisyleisö
se ehkä kliseinenkin "12. pelaaja"? Ainakin välierässä näytti olevan
jo melkoisia heräämisen merkkejä silläkin suunnalla.
JV:
Ilman fanien tukea on voitosta turha edes unelmoida - ne luo sen
hengen jonka ansiosta joka pelaaja antaa sen ylimääräisen tarvittavan
rutistuksen.
NO:
Kyllähän yleisö on 12 pelaaja kentällä. Toivottavasti mahdollisimman
moni Porvoolainen tulee kannustamaan paikanpäälle.
Juha Havulehto on
toiminut tällä kaudella Butchersin tukimiesten valmentajana. Lisäksi
Juhalla on yhteyksiä Seinäjoelle, joten ei kun soittamaan vanhalle
kunnon naavaparralle ja kysellä ajatuksia tulevasta
finaalivastuksesta, tukimiehistä ja Vaahteraliigakaudesta yleensä.
Sinulla on
läheiset suhteet tuonne Seinäjoen suuntaan (Crocodilesin puheenjohtaja
Ari Havulehto on Juhan veli). Miltä tuntuu kohdata velipoika ja
Seinäjoki finaalissa?
Kun on itse pelannut
siellä, niin tuohan se semmoisen lisälatingin, ainakin minulle. Tosin
siellä ei pelaa paljon enää niitä kavereita joitten kanssa olen
pelannut, mutta valmentajat ovat tuttuja.
Onko jo viestit
kulkenut veljesten välillä ja psykologinen sodankäynti alkanut?
Ei me ei soitella
tällä viikolla ollenkaan. Minä en soittele Seinäjoelle päin eikä ne
minulle päin, ei niin sanotusti kaveerata ennen ottelua. Pelin jälkeen
sitten taas.
Olet tällä
kaudella toiminut tukimiesten valmentajana, miltäs Butchersin tukimies
osasto on valmentajalle näyttänyt?
On ollut toisaalta
helppoa niiden kanssa tehdä töitä. Ne käy hyvin treeneissä, eikä
vänkää vastaan asioista. Jos sanoo mitä tehdään, niin siten myös
tapahtuu. Siellä on niin sanotusti asiallista meininkiä, kun tullaan
treeneihin, niin sitten treenataan.
Sitoutuminen on
siis hyvää?
On, on ja sitten se
on se ja sama kenet sinne kentälle laittaa, kun se taso ei siitä tipu.
Olet nähnyt
lähietäisyydeltä monta Vaahteraliigakautta. Onko tässä kaudessa ollut
jotain erikoista muihin verrattuna?
Tää tasaisin kausi
minkä olen ikinä nähnyt. Nää pelit olis voinut kääntyä periaatteessa
miten päin vaan. Siellä olis voinut olla finaalissa tosi monta eri
joukkuetta. Tasaista tosi tasaista.
Yleensähän on
ollut yksi selkeä suosikki mestariksi
Kyllä, no Wolvothan
oli ennen kautta spekkauksissa ihan selkeä ennakkosuosikki. Eihän
meillä pitänyt periaatteessa olla mitään jakoa kun Petu ja Nathan
lähti.
Alkukaudestahan ei
mennyt ihan niin hyvin ja varsinkin hyökkäyspuolella oli ongelmia.
Vaihto tehtiin oikeaan aikaan ja löytyi vielä oikea henkilö
paikkaamaan.
Kyllä, kyllä. Meillä
kävi kyllä helvetinmoinen tuuri siinä, että oikea henkilö löytyi.
Tulevana
lauantaina olisi taas Vaahteramalja tarjolla, mitä ajatuksia se
herättää?
En mä näe siinä
mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä pelaamaan täysillä ja pelin
jälkeen katsoa mitä siellä digitaalilla on. Täytyy kuitenkin muistaa,
että se on vaan yksi peli muitten
joukossa. Liikaa jos rupeaa jännittämään niin voi tulla vaikeaa.
Totta kai pitää se lataus olla kohdillaan, mutta sitä nyt ei tarvitse
kenellekään erikseen sanoa. Kyllä jokainen sen tietää, ettei peliin
tarvitse mitään poppakonsteja keksiä.
Luuletko että se
”tappamisen” meininki löytyy?
Ihan varmasti! Ei ole
epäilystäkään. Sitten kun siellä on vielä Seinäjoki vastassa, niin se
antaa varmasti vielä lisäpotkua. Seinäjoellakin niillä on varmaan niin
kuin näytön paikka.
Sieltä tulee
varmasti motivoitunut porukka vastaan
Kyllä. Niiltähän ei
tällä kaudella oikeastaan odotettu mitään, mutta niin vaan ne on
finaalissa.
Seinäjokeahan ei
taidettu ihan mestaruuteen asti noteerata, mutta niin vain joukkue
nousi finaaliin. Sielläkin nähtävästi tehdään oikeita asioita.
Näin on. Siellä ei se
pelaajamateriaali ole laaja, mutta ne kaverit jotka siellä pelaa, niin
on tosi sitoutuneita siihen hommaan.
Sanopa nyt loppuun
terveisiä Seinäjoelle
Jutellaan sitten
pelin jälkeen ja katsotaan mitkä lukemat siellä taululla on.
Toivottavasti numerot on oikeat, parempi joukkue voittaa.

#34 Juha Havulehto on pokannut
Vaahteramaljan pelaajana 2005
J.Niskanen 5.9.2007
|