BUTCHERS UUTISET

Porvoon Butchersin katsomo on aikoinaan ollut myrskyisäkin paikka. Otimme selvää muutamalta konkarilta mitä se oli ja mitä se tulevaisuudessa voisi olla. Haastateltuja ovat ylärivin "koneturpa" Jukka Peltonen, jonka nasevaa kommentointia varmasti kuullaan kentälle asti tulevallakin kaudella. Lisäksi haastattelussa Butchersin historian alusta asti katsomossa viihtyneet veljekset Marko ja Kimmo Nuutti.

Nimi:
Jukka Peltonen

Historiasi jefun saralla:

Puolitoista kautta puolustuksen linjassa, kunnes tuli pikkurilli kipeäksi. Tauon jälkeen olin auttelemassa junnuvalmennuksessa, ja siellä tuli lisää kipeetä. Sittemmin olen yrittänyt ohjailla nuorten asennetta ja treenaamista, eli jauhanut kaikenlaista lähinnä salilla. Muutaman vuoden seisoin järkkärinä katsomassa pelejä, nykyään pointtaan Sillanpään Juhalle jos näen kentällä jotain mielenkiintoista. Yleensä Juha näkee itsekin, joten olen enimmäkseen yleisöä. Hehkuttelen vähän vastustajia. Odotan hartaasti Leippistä kentän toiselle laidalle.

Seuraatko myös Porvoon juniori/naisten jefua:

Junnujefua tulee seurattua lähinnä heppujen kanssa jutellessa. Naisten laji on ihan pimennossa. Kannattaisi miettiä miten näkyvyyttä saa lisää. Muuten seuraan kyllä naisten lajeja, esim. naisten lentopalloa, mutta les… eiku koripallo taas ei nappaa yhtään. Mistä se voi johtua?

Onko jenkkifutis muuttunut katsojan silmissä ”urasi” aikana:

Onhan tämä eri peli. Minun peliaikanani oltiin joukkueena ihan alkeissa ja yksilötaidotkin vaihtelivat melkoisesti. Ei ollut pakko olla urheilija päästäkseen pelaamaan. Toisaalta asenne oli kovempi ja peli fyysisempää, ja päälle pelattiin sikaa. Kivaa. Ei oltu ikinä hankkimassa kavereita maajoukkueesta. Treeneissä vedettiin omia täysillä, ja jos joku ryhtyi vinkumaan, tinattiin jatkossa vähän ylimääräistä. Jos pelinrakentaja sai treeneissä kipeetä niin se oli hyökkäyksen linjan vika, ihan niin kuin matsissakin. Puolustus ja hyökkäys soitti suutaan toisilleen töissä ja vapaa-aikana, ja pauketta riitti. Se oli isojen egojen hauskaa aikaa.

Parasta peliä pelattiin nukkumattiaikoina, eli dreamteamin hallitessa. Harmi että vastustajat olivat samaan aikaan myös niin kovia että mestaruus jäi saamatta. Nykyjoukkueista nukkumatit ajaisivat telaketjuilla yli, ainakin siihen viittaa se että retropelissä viikon treenanneet vanhat miehet pistivät nuoret miehet aika tavalla ahtaalle.

Nykyään peli kulkee teknisesti korkealla tasolla, mutta jotain puuttuu, ihan kuin henkinen puoli olisi unohdettu. Virkamiespallon valinnat ovat konservatiivisia ja sen mukana puuttuu kaikki. Osataan tavallaan kaikki hienosäädöt, mutta isoon katkaisimeen ei uskalleta tarttua. Selityksiä etsitään pikkuasioista vaikka pitkällä aikavälillä kaikki selitykset ovat korvien välissä: ”ei ole aikaa treenata”, ”olen tarpeeksi hyvä itselleni”, ym. velttoa sontaa. Pettymyksensietokyky on niin huono ettei uskalleta tehdä töitä.

Mieleen painuvin Butchers:n jenkkivahvistus ja miksi:

Onhan niitä ollut hyviä, kuten Cedric ja Russo, mutta mieleenpainuvin? Ehkä se on Russo. Oli aika valaisevaa seurata kuinka katolinen poika muuttui Suomen kulttuurikylvyssä. Suomalainen elämäntapa on vapaanpuoleista, ja oli merkillistä seurata mitä ongelmia se tuotti uskonnollistaustaiselle pelimiehelle.

Mieleen painuvin yksittäisen pelaajan suoritus:

Näitä olisi paljon, joten on pakko laittaa kaksi.

1: Talonen saa heiton sivurajalle niin että oma vauhti on poissa ja naama on kohti omaa maalia. Corneri on tulossa silmille ”väärästä suunnasta”. Talonen laskee että tästä ei ehdi kääntyä ja kiihdyttää, joten vetää parin askeleen vauhdilla cornerille lapajättiläiset, kääntyy sitten oikeaan suuntaan ja lähtee etsimään uutta murjottavaa. Parasta viihdettä.

2: Kurvisen palautus. Kaksi vastustajaa seisoo potkusta vielä hiljaa rullaavan pallon vieressä kuin turistit Nizzan rannalla. Ville vetää pommin kylkeen, molemmat nippuun, nappaa pallon ja kiertää koko porukan. Vierasjoukkueelle olisi voinut laittaa hawaijipaidat päälle ja kamerat kaulaan. Itse asiassa samat vermeet olisi voinut pukea omallekin porukalle. Kuka tahansa osaa toimia pelata kuten käsketään, mutta se joka luo nollasta paikan ja vetäisee pohjaan, tekee vanhan miehen hyvin onnelliseksi.

Miten vertailisit 10 vuotta takaperin pelejä/pelaajia nykypäivään:

Yhteisen elämänraivon puute näkyy sivurajalla ja vaihtopenkillä. Jos energiaa on, niin se on keskinäistä kiukuttelua tai oman pettymyksen purkamista. Muniminen kuuluu peliin, ja olisi aikuisempaa olla vetämättä teatteria sivurajalla ja keskittyä seuraavaan (omaan) suoritukseensa. Kirosin useamman vuoden nykypelaajissa myös pelkästään sitä että puolustuksen linja ei viitsinyt nostaa heittopeleissä edes yhtä kättä ylös. Jokainen joka osasi lyhytsyöttöpelin aukaisi takakentän kuin munankuoren, eikä kyse ollut muusta kuin viitsimisestä, siitä että tekee kaikkensa.

Miten kotiotteluita tapahtumana pitäisi parantaa:

On aika julma vaatimus kun tietää miten vähän porukkaa on töitä tekemässä, mutta puoliaikaohjelmaa pitäisi saada lisää niin että on kiire ennen kuin matsi jatkuu. Tekijöiden puutteessa yleisöä voisi yrittää vetää mukaan ideointiin ja toteutukseen, esim. kilpailulla ”Keksi seuraavan matsin puoliaikashöy.” Ideoija vetää oman juttunsa seuraavassa matsissa, ja sitten annetaan yleisön valita vaikka kolmesta ehdokkaasta voittaja. Mitä pimeempää sen parempaa, ja kun tahti on kova niin ei tarvitse olla pikkumainen. Clipit voisi laittaa seuran sivuille.

Yleisöön tuleminen on sosiaalista toimintaa, ja spekulointi ja analyysi sen parasta antia, joten olisi kiva jos kuulisi mitä kaveri vieressä puhuu. Musiikki on puuduttavan kovalla, ja jokaisessa mahdollisessa välissä. Säätimien käyttöä voisi miettiä.

Kaikkein pienimmällä vaivalla yleisön saa viihtymään avaamalla pelikirja kokonaan. Älykkäät ja rohkeat suoritukset ovat se mitä yleisö kaipaa vaikkeivät aina onnistukaan. Aristelu ja varmistelu on puuduttavaa katsottavaa, tuli voitto tai ei. Valmentajan pitäisi uskaltaa ymmärtää tätä puolta, eikä vain puristella munia kenttäaseman takia. Vierasmatseissa voi pelata niin tylsää kuin miellyttää.

Huuvarin suunnalta missä itsekin asut on tullut kovia jefu pelaajia ja nyt jo  2 polvessa, mikä on Huuvarin salaisuus:

Se on radonpitoinen vesi. Se saa miehen säteilemään aivan uudella tavalla.

Anna pari valmennus vinkkiä:

Ei liity varsinaisesti valmentamiseen, vaan pelivalintoihin: Mikä hitto siinä on että toinen ja yksi on Porvoolla aina juoksu keskelle? Eikö luotto riitä että saadaan ekat täyteen kolmannella tai neljännellä? Pelikirjan pitäisi olla 2-1 positiossa oikein nautinnolla auki, vetäistä vaikka kirjan karmein kikkapeli joka halveksuu avoimesti vastustajan puolustusta. Onhan noita. Pelaajien kannalta nämä ovat kanssa aika kivoja, pääsee valehtelemaan oikein urakalla.

Kotimaisten valmentajien, ja varsinkin tuttujen miesten vaara on se että valmentaja menee niin mukaan että muuttuu yleisöksi. Pelinaikainen analyysi vaatii hermoja, eikä asiaa auta että joukkue jossittelee jälkikäteen kolmen promillen kumarassa. Usuttakaa pelivalinnoissa rohkeuteen, ja tukekaa myös jälkikäteen. Ennakoimattomuus on pelin avain, ja onside on kiva kauden avajaispeli. Kun vastapuoli sanoo että hulluja, niin asiat ovat hyvin sekä pelillisesti että yleisön kannalta. Jos omat sanoo että hulluja niin vetäkää turpiin.

Varsinaisessa valmennuksessa muuttaisin talvitreenejä, ettei tarvitsisi katsella ohitaklaamista kauden aikana. Katselin joskus viime vuonna leiriä jossa pelinrakentajaa ei saanut taklata. Kumpikaan linja ei siis ollut tosissaan, ja siitä taas seurasi että ajoitukset olivat mitä sattuu myös rissuilla ynnä takakentällä. Ihmettelin että kenelle harjoitus on tarkoitettu.

Ihmisen fysiologian kouluttamista pitäisin esillä enemmän, eli syömiset, juomiset ja venyttelyt. Jäykällä lantiolla mies vetää enimmäkseen ohi, joten jonkun täytyy myös valvoa yksilöharjoittelua. Linjamiehiltä 300 kg:n kyykyt voisi jättää pois ja laittaa kyykkykävelyä tilalle. On miehiä joilla on voimaa yli tarpeen, mutta lisää vain hankitaan. Näiltä pitäisi jonkun kysyä onko tarkoitus olla hyvä pelaaja vai härkä salilla, se on nimittäin eri asia. Lajikohtainen vipuvarsien analysointi voisi olla aihe jolla saadaan treenaamaan perustekniikkaa ja kropan liikkuvuutta.

Jollain inhimillisellä ja ihmistä tuntevalla tavalla voisi aloittaa henkilökohtaisesti ohjatut saliharjoittelut niille sinteille jotka eivät kehtaa mennä salille kun rautaa ei nouse saman verran kuin linjamiehillä. Kaikki saliharjoittelu ei ole pelkkää voimaa, vaan lajille ja pelaajan pelipaikalle tarpeellista veivaamista. Vanhoihin pelaajiin ei tehoa mikään koska he ovat jo täydellisiä, mutta nuoremmille saliohjelmat voisi yrittää räätälöidä tarpeen mukaan.

Viimeisenä kaikkein ilmeisin: Olen ihmetellyt psyykevalmennuksen puuttumista. Menetelmät on hankittavissa pienellä vaivalla, mutta kynnys vain näyttää olevan korkea. Kyseessä ei ole mikään pipitohtorilla käynti, vaan pelaamisen todellinen kehittäminen. Ensimmäisenä ottaisin listalle pettymyksien kestämisen. Epäonnistumiset kuuluvat lajin luonteeseen, ja ne täytyy ottaa kuin mies. Voisi kokeilla vaikka tätä: ” Älä välitä, sä munit, mutta me annetaan armon käydä oikeudesta ja hakataan sut vasta illalla.”

Olet tunnettu suorista sanoista joten anna palaa, sana on vapaa:

Seuran menestys on johdon menestystä. Moni asia voi onnistua tai mennä pieleen eri syistä, mutta johto valitsee aina toimintatavat ja siten kaikki on seurausta sen valinnoista. Ei tästä pidä ottaa stressiä, mutta asia pitää tunnistaa.

Pienellä paikkakunnalla ainoa tapa saada onnistuminen on saada kaikki kerralla kohdalleen. Aikajanaa ei ole, sillä himmeli rapisee toisesta päästä kun toista päätä rakentaa. Ei käy kateeksi. Yhteinen tahto on henkimaailman asioita, ja siihen liittyy mm. yleisön henki, joukkueen henki, johdon henki. Jos edellytyksiä ei ole, on yhdentekevää vaikka paikalle laskeutuisi Jeesus ja puolet opetuslapsista, mutta jos edellytykset nostavat päätään, johdon tehtävä on ne tunnistaa ja repiä kaikki irti.

Kausi näyttää lupaavalta, ja koska nyt alkaa olla myöhäistä kokoontua selvittämään tahtotilaa, pitäisi suunnitella mitä tehdään kun mestaruus on voitettu. Kun loppuotteluillan urheiluruutu on ohi, on kaikki automaattinen ohi. Ilman suunnitelmaa edessä on hypen hukkaaminen. Viestini on siis: Mestaruus tulee, oletko valmis? Mitä brändillä tehdään seuraavaa vuotta varten, ja miten sitä kehitetään kun mestaruus on voitettu?

Lehtiin, telkkariin ja radioon voi tuottaa materiaalia itse, antaa valmista viihdettä. Nyt pitäisi siis kuvata tv-ohjelmaan materiaalia, ja koko seuran pitäisi tajuta että kyse on viihdebisneksestä eikä vain pelistä. Sisällön suunnittelu täytyy tehdä tuotteeseen ja kun brändi on tarpeeksi vahva, ovat sponsorit kiinnostuneita ihan oikeasta mainostamisesta eikä vain leikkimisestä.

Mestaruushypen ylläpitäminen on itsestä kiinni, ja siinä vaiheessa on turha ryhtyä pitämään palavereja. Aikaa on muutama päivä, ja jos mestaruutta jostain syystä ei tule, työ ei mene hukkaan sillä kaikki käytetään sponssien pitämiseksi tyytyväisinä. Suunnitelma veivataan läpi joka tapauksessa niin hyvin kuin voidaan.

Brändin rakentamisen voi aloittaa maakuntatasolla jo nyt. Joukkueen krääsän voisi laittaa kunnolla esiin. Seuran lippiksissä ja paidoissa ole mitään hävettävää, ja kun niitä kiertää pitkin maakuntaa niin asiat ovat kunnossa. Yhteisö näkyy ja henki nousee. Minäkin voin vetää seuran paidan päälleni jos olen ylpeä siitä mitä edustan. (Tosin antiikkipelaajilla ns. aktiivipaita on vähän kökkö näky, joten ehkä voisi tehdä eri sarjoja erilaisille ostajille.)

Näillä terveisillä toivotan työhaluja. Onnella ei voittamisen kanssa ole paljoa tekemistä joten sitä on turha toivottaa

Nimi:
Kino & Make Nuutti

Katsomossa yhtä kauan, kuin Butchers on pelannut.

Emmepä juuri. Ehkäpä tulevaisuudessa, kunhan Kinon poika Miro kasvaa muutaman vuoden.

On. Huomattavasti tarkempaa nykyään. Ennen yhden vahvistuksen vaikutus oli huomattavasti suurempi.

Mieleen painuvin Butchers:n jenkkivahvistus:

Kukapa muu kuin Cedi.

Ei niitä voi erotella. Välillä parempia pelejä, välillä huonompia. Muistettavaa on aikojen saatossa kertynyt paljonkin; nousu vaahteraliigaan, muutamat Roosters –matsit, mitalipelit sekä pieni ilotulitus.

Mieleen painuvin yksittäisen pelaajan suoritus:

Cedin pyrähdykset kentällä. Nopeat, ketterät ja tappavan tehokkaat.

Miten vertailisit 10 vuotta takaperin pelejä/pelaajia nykypäivään:

Fiilis kentän laidalla on vuosien saatossa vähentynyt. Ennen oli ”happeningiä” reilummin.

Lisää oheistoimintaa. Myyntiä ( muuta kuin olutta), ”sirkushuveja, kilpailuja, ym.

Vanhat karjut mukaan => harkkamatseja jätkien kanssa.

29.3.2005 Haastattelu M.Luoma/editointi J.Niskanen