top of page

Timi Nuikka palaa Butchersiin!

Nuikka.jpeg

Butchersissa alkoi jo joulu, kun sopimusneuvotteluja on saatu ennen juhlapyhiä päätökseen. Aloitetaan paluumuuttajasta.

​

Tukimies (LB) Timi Nuikka antoi seuralle lahjaksi allekirjoituksensa ja näin Butchers saa pari vuotta huimaa tulosta tehneen kasvattinsa takaisin mustakultaiseen puolustukseensa.

​

Nuikka palaa Porvooseen EFL:n puolalaisjoukkue Wrocław Panthersista. Ensimmäin kausi ulkomailla oli huikea ja kauden päätteeksi Timi palkittiin upeasti EFL:n Defensive Rookie of the Year-pystillä.

​

Butchersin leirissä sopimusta pidetään luonnollisesti loistavana asiana, sillä Nuikka antoi myös lokakuun EM-finaalissa vahvaa näyttöä siitä, millaista dominointia ensi kesän Vaahteraliigassa 22-vuotiaalta tukimieheltä odotetaan. Kaudella 2022 Nuikka valittiin Vaahteraliigan Vuoden puolustajaksi. 

Vaahteramaljan voittanut kasvattiseura sai Timinkin innostumaan, kun fiiliksiä kysyttiin. 
-Fiilis tulevasta kaudesta on mitä mahtavin! En malta odottaa, että pääsen pukemaan taas Butchersin pelipaidan päälle ja pelaamaan loistavien joukkuekavereiden kanssa.
-Tavoitteena ei ole mikään muu kuin uusia Suomen mestaruus ja tulemme tekemään yhdessä joukkueen kanssa kaikkemme sen eteen!

​

Päävalmentaja Lasse Voipio on yhtälailla innoissaan saadessaan Suomen kovimman tukimiehen joukkueeseen.
- On mahtavaa saada Nuikka mukaan ensi kaudelle. Kyseessä on kuitenkin Euroopan tasolla ihan erityislaatuinen yksilö, jonka peliäly ja tekemisen laatu vastaa jenkki-importin tasoa. Ja kun kyseessä on vielä huipputyyppi, niin ei tässä voi kuin olla tyytyväinen.

​

​

Tervetuloa takaisin Timi!

  • Instagram
  • Facebook
  • TikTok
bottom of page